Kari Vengasaho
Kari Vengasaho
Matti Kontkanen
Jesaja-profeetta kehottaa lopettamaan pahan tekemisen ja opettelemaan tekemään hyvää, puolustamaan sorrettuja ja heikkoja (Jes. 1:16–20). Olenko oppinut tekemään hyvää? Hengen hedelmää on hyvyys, armollisuus muita kohtaan. Jumalan lapsi kilvoittelee kuitenkin koko ajan synnin ja armon tunnossa.
Olen joskus törmännyt lähimmäisiin, jotka ovat tehneet minulle palveluksia pyyteettömästi. Se on laittanut miettimään. Onko siitä tullut joillekin elämäntapa? Sisältyykö siihen syvällinen kiitollisuuden viesti tai yhteisvastuun ajatus: tänään sinä, huomenna minä?
Usein löydän itseni puntaroimassa oman itsekkyyteni ja lähimmäisenrakkauden välillä: laitanko kolehtiin kaksi vai viisi euroa. Muutaman kerran valinta on kuitenkin ollut helpompaa. Kerran ovellemme tuli nuori varusmies. Hän keräsi varoja sotaveteraaneille. Asian johdannoksi hän luki lyhyen valmiiksi opetellun viestin veteraaneista ja veteraanityöstä.
Taisin keskeyttää hänet sopivassa kohdassa ja sanoa: ”Kiitos, ei tarvitse esitellä enempää. Minun isäni oli sotaveteraani, ja minä tiedän, että hän antoi henkensä alttiiksi isänmaan ja meidän vapautemme puolesta.” Etsin vähät käteiset varani ja annoin ne miettimättä antamisen rajaa.
Toisen pysäyttävän tilanteen muistan merten takaa. Nuori perhe oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin lasten sairauksien vuoksi. He joutuivat elämään eristyksissä muista tartuntavaaran takia. Mies oli joutunut jättämään työnsä, ja vakuutukset eivät kattaneet kaikkia kustannuksia. Talokin oli jouduttu myymään. Hän kertoi tarinaansa väliaikaisen asunnon kupeessa.
Kysyin, miten hän oli jaksanut kaiken keskellä. Hän sanoi, että aluksi oli vaikeaa. Sitten kun hyväksyi sen, että hän ei itse johda elämäänsä vaan ohjaksissa on joku muu, elämä takapenkillä on tuntunut helpommalta. Ei ollut vaikea antaa hänelle avustusta, eikä hänen ollut vaikea ottaa sitä vastaan.
Jatko-opintojeni opinnäytetyötä varten tutkin seurakunnissa vapaaehtoisina lähimmäispalvelijoina toimivien hakeutumista tehtävään. Yhtenä päämotiivina tuntui olevan oma kokemus siitä, että toisen läsnäolo oli auttanut omassa elämäntilanteessa. Se oli antanut tunteen, että oma läsnäolokin voisi olla jollekin merkityksellistä. Se antoi merkitystä omaan elämään ja siirsi ajatuksia omista murheista toisaalle.
Lapsuuden perheen jakamiskokemuksista tai omien elämänkohtaloiden kautta oli tullut kokemus: eilen minä, tänään sinä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Välähdyksiä rovasti Pentti Kopperoisen elämän varrelta sekä ajankuvaa suomalaisten elämästä 1930-luvulta nykypäiviin.
Lapuan tuomiokirkon yhteislauluäänite välittää rauhan sanomaa tuttujen virsien ja Siionin laulujen kautta.
Mihin syntien anteeksiantamus perustuu Raamatun mukaan? Kirjoittaja käy läpi Uuden testamentin anteeksiantamusta käsittelevät kohdat, joiden kautta avautuu monipuolinen ja selkeä kuva aiheesta.