”Oli­si­vat­ko An­ja ja Tee­mu vaik­ka pääs­seet?” pu­heen­joh­ta­ja ky­syy rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan ko­kouk­sen lo­pus­sa. Kes­kus­te­lem­me sii­tä, et­tä olem­me saa­mas­sa uu­den kirk­ko­her­ran ja oli­si mu­ka­va käy­dä toi­vot­ta­mas­sa hä­net ter­ve­tul­leek­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­kei­ses­sä juh­las­sa. Em­me oi­kein tie­dä, mi­hin lu­pau­dum­me, mut­ta em­me oi­kein viit­si kiel­täy­ty­ä­kään.

Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ja ter­ve­tu­lo­juh­lan ai­ka­na aja­tuk­sem­me kar­kaa­vat tuon tuos­ta­kin miet­ti­mään, mitä ja mi­ten uu­del­le kirk­ko­her­ral­le pi­täi­si sa­noa. Sy­dä­mem­me hak­kaa­vat, kun me­nem­me eteen ker­to­maan, ke­nen ter­vei­siä olem­me tuo­mas­sa.

Olom­me ei var­si­nai­ses­ti hel­po­tu, kun huo­maam­me, et­tä etu­pen­kis­sä is­tuu piis­po­ja, pap­pe­ja ja mui­ta seu­ra­kun­nan ja kir­kon työn­te­ki­jöi­tä. Toi­vo­tam­me kirk­ko­her­ran ter­ve­tul­leek­si an­ta­mal­la muun mu­as­sa Sii­o­nin lau­lu- ja vir­si­kir­jan.

Ai­na ei ole help­poa vas­ta­ta myön­tä­väs­ti, kun tu­lee pyyn­tö työ­vuo­roon rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le, Su­vi­seu­roi­hin, lei­reil­le tai muu­hun Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Saat­taa tun­tua, et­tei osaa.

Roo­ma­lais­kir­jees­sään Paa­va­li muis­tut­taa mei­tä lah­jo­jem­me käy­tös­tä: "Meil­lä on saa­mam­me ar­mon mu­kaan eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Se, jol­la on pro­fe­toi­mi­sen lah­ja, käyt­tä­köön sitä sen mu­kaan kuin hä­nel­lä on us­koa. Pal­ve­lu­teh­tä­vän saa­nut pal­vel­koon, ope­tus­teh­tä­vän saa­nut opet­ta­koon, roh­kai­se­mi­sen lah­jan saa­nut roh­kais­koon. Joka an­taa omas­taan, an­ta­koon pyy­teet­tö­mäs­ti; joka joh­taa, joh­ta­koon tar­mok­kaas­ti; joka aut­taa köy­hiä, aut­ta­koon iloi­sin mie­lin." (Room. 12:6–8.)

Su­vi­seu­ro­jen työ­vuo­rot ovat hyvä esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka työs­tä saa enem­män kuin mitä voi an­taa. Kun yri­tän miet­tiä, olen­ko jos­kus läh­te­nyt Su­vi­seu­ro­jen tai rau­ha­nyh­dis­tyk­sen työ­vuo­ros­ta pa­hal­la tuu­lel­la, en muis­ta yh­tään ker­taa. Var­sin­kin lei­reil­lä koen voi­mak­kaas­ti us­ko­vais­ten vä­li­sen rak­kau­den.

Mo­nis­sa us­ko­vai­sis­sa per­heis­sä val­mis­tau­du­taan näi­nä päi­vi­nä kuu­mei­ses­ti Su­vi­seu­roi­hin. Su­vi­seu­rat ovat suu­ri lä­he­tys­ta­pah­tu­ma, mut­ta em­me eh­kä tule aja­tel­leek­si, mi­ten jo nii­den val­mis­te­lu ja suun­nit­te­lu ovat luul­ta­vas­ti lä­hes yh­tä suu­ria mer­ki­tyk­sel­tään kuin var­si­nai­set seu­rat. Seu­ra­val­mis­te­luis­sa tu­lee luo­tua kon­tak­te­ja tun­te­mat­to­miin ih­mi­siin, joi­den kans­sa on luon­te­vaa pu­hua Su­vi­seu­rois­ta ja sii­tä mik­si nii­tä jär­jes­te­tään.

Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­nen on kes­kei­sin työ­muo­to rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä. Ju­ma­lan rau­ha sy­dä­mes­sä he­rät­tää ha­lun ker­toa täs­tä aar­tees­ta muil­le­kin. Ih­mi­nen on vain usein tur­han ar­ka pu­hu­maan sii­tä, mi­ten us­koo. Oman us­kon heik­kous ja osaa­mat­to­muus tu­lee hel­pos­ti mie­leen, ei­kä us­ko­vai­sek­si tun­nus­tau­tu­mi­nen ole usein­kaan help­poa.

– Olet­te­ko te nii­tä rau­ha­nyh­dis­tyk­sen edus­ta­jia?

Tun­te­ma­ton nai­nen tu­lee pöy­tääm­me kirk­ko­her­ran ter­ve­tu­lo­juh­lan kah­vi­tau­ol­la. Hän ker­too omis­ta­van­sa su­vun kans­sa ää­ne­kos­kel­la pel­to­ja, ja heil­tä on pyy­det­ty mai­ta vuok­ral­le Su­vi­seu­roi­hin.

– Minä olen epä­röi­nyt sen vuok­rauk­sen kans­sa, mut­ta kun kuun­te­lin tei­dän pu­heen­vuo­ro­an­ne tuos­sa ai­em­min, niin mi­nul­le tuli sel­lai­nen olo, et­tä kyl­lä minä ha­lu­an ne pel­lot kui­ten­kin vuok­ra­ta. Täs­sä on yh­teys­tie­to­ni, vä­li­tät­te­kö ne oi­ke­al­le hen­ki­löl­le, niin voi­daan so­pia asi­as­ta.

”Oli­pa eri­koi­nen ti­lan­ne”, to­te­am­me ko­ti­mat­kal­la.

Tai­vaan Isäl­lä oli vara siu­na­ta tä­mä­kin työm­me.

Teks­ti: Tee­mu Kar­hu­maa

Ku­vi­tus­ku­va: Erk­ki Ala­saa­re­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 26.6.2019