JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Her­ran lau­ma on tur­va­paik­ka

Matkaevääksi
5.2.2020 6.00

Juttua muokattu:

5.2. 08:25
2020020508251520200205060000

Eero Autio

Eero Autio

Ant­ti Koi­vis­to

Mikä se tur­va oi­kein on? Tätä kol­me­vuo­ti­as ky­se­li ai­koi­naan use­am­pa­na il­ta­na, kun lau­loin hä­nel­le il­ta­lau­lun. Se päät­tyi sa­noi­hin: ”Siel­lä mä olen tur­vas­sa.”

Mikä se tur­va oi­kein on? Kuin­ka sen voi­si se­lit­tää kol­me­vuo­ti­aal­le? Yri­tin ker­toa, et­tä tur­va on paik­ka, jos­sa ei tar­vit­se pe­lä­tä. Kun esi­mer­kik­si hip­pa­lei­kis­sä me­nee tur­vaan, saa het­ken hen­gäh­tää, ei­kä tar­vit­se ol­la ali­tui­seen va­ruil­laan ja pe­lä­tä, mil­loin hip­pa saa kiin­ni.

Tun­ne tur­vas­ta on yk­si ih­mi­sen pe­rus­ko­ke­muk­sia, joka yleen­sä syn­tyy jo lap­suu­des­sa. Ai­kui­nen pyr­kii ra­ken­ta­maan elä­män­sä si­ten, et­tä hä­nel­lä on asi­oi­ta, joi­hin tur­va­ta ja joi­den va­raan pe­rus­taa elä­mä.

Kol­me­vuo­ti­aan on help­po tur­va­ta ja luot­taa, et­tä van­hem­pien li­säk­si pa­ras­ta suo­jaa an­taa tai­vaal­li­nen van­hem­pi, kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la. Ai­kui­sen ei ole yh­tä yk­sin­ker­tais­ta luot­taa Ju­ma­lan an­ta­maan tur­vaan.

Ny­ky­ään har­van suo­ma­lai­sen tar­vit­see pe­lä­tä, et­tei sai­si ruo­kaa tai ei oli­si paik­kaa, mis­sä asua. Hy­vin­voin­nin kas­vu ja so­si­aa­li­tur­van kor­kea taso voi­vat saa­da ih­mi­sen unoh­ta­maan Ju­ma­lan an­ta­man ikui­sen tur­van. En­sim­mäi­sen käs­kyn se­li­tyk­ses­sä ka­te­kis­muk­ses­sa sa­no­taan­kin mei­dän luu­le­van hel­pos­ti, et­tä ”raha, val­ta, kun­nia suo­jaa­vat mei­tä. Ra­ken­nam­me elä­mäm­me it­sem­me ja omien te­ko­jem­me va­raan.”

Jee­suk­sen ope­tus­las­ten elä­mä ei ajal­li­ses­ti ol­lut ko­vin­kaan tur­vat­tu. Toi­meen­tu­lo oli tiu­kas­sa. He jou­tui­vat usein ko­ke­maan näl­kää ja pel­kää­mään, riit­täi­si­kö ruo­ka. Kui­ten­kin Jee­sus oli heil­le tur­va en­nen kaik­kea ikui­sis­sa asi­ois­sa.

Kun Pie­ta­ri saa Jee­suk­sen neu­voil­la suu­ren ka­lan­saa­liin, hän ei ajat­te­le hyö­ty­vän­sä Jee­suk­ses­ta ka­las­tus­bis­nek­sis­sään. Saa­lis saa Pie­ta­rin pi­kem­min­kin pel­kää­mään ja huo­maa­maan oman syn­ti­sen ti­lan­sa. Ka­lan­saa­liin näh­des­sään Si­mon Pie­ta­ri lan­ke­aa Jee­suk­sen jal­koi­hin ja sa­noo: ”Mene pois mi­nun luo­ta­ni, Her­ra! Minä olen syn­ti­nen mies.” Jee­sus ei kui­ten­kaan läh­de. Hän sa­noo Pie­ta­ril­le ”Älä pel­kää” ja kut­suu hä­net seu­raa­jak­seen. (Luuk. 5:1–11.)

Ju­ma­lan ih­mei­den ja ko­e­tus­ten edes­sä pe­rus­tuk­sia ko­e­tel­laan. Ju­ma­la jos­kus lem­pe­äs­ti, toi­si­naan kii­vaas­ti ky­se­lee, mis­sä mei­dän tur­vam­me on. Vir­res­sä pyy­de­tään Ju­ma­lal­ta: ”Sä tuet vää­rät ku­kis­ta” (VK 121:1). Tar­koi­te­taan­ko täs­sä juu­ri nii­tä elä­män tu­kia, jot­ka ei­vät ole ikui­ses­ti kes­tä­viä?

Vii­meis­tään elä­män ra­jal­li­suu­den edes­sä ajal­li­set tur­vat mur­tu­vat. Toi­ses­sa vir­res­sä lau­le­taan: ”Ei kun­ni­aa, ei val­taa ka­vah­da kuo­le­ma, ei het­ken vii­väs­tyk­seen se suos­tu mak­sus­ta. Jo­kai­nen meis­tä sil­le on sa­ma­nar­voi­nen. Ei ru­kous, ei viha tal­tu­ta voi­maa sen.” (VK 616:3.)

Kun vää­rät tuet on ku­kis­tet­tu, ei Ju­ma­la jätä tur­vat­to­mak­si tai yk­sin. Lap­sel­le lau­la­ma­ni il­ta­lau­lun vii­mei­nen säe kuu­luu ko­ko­nai­suu­des­saan: ”Var­je­le Her­ran lau­mas­sa, siel­lä mä olen tur­vas­sa.”

Tur­va löy­tyy Her­ran lau­mas­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta taas tu­lee il­mi siel­lä, mis­sä Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­tus saa puh­taa­na ja elä­vä­nä kuu­lua. Kris­tus on läs­nä Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­te­tus­sa sa­nas­sa ja lä­hes­tyy tur­vaa et­si­vää ih­mis­tä sa­no­en: ”Älä pel­kää.” Sana kut­suu seu­raa­jak­seen. Us­ko­va saa tur­va­ta Kris­tuk­sen so­vi­tus­kuo­le­maan ja ylös­nou­se­muk­seen. Us­ko an­taa myös toi­von ikui­ses­ta elä­mäs­tä tai­vaas­sa. ”Siel­lä mä olen tur­vas­sa” – ikui­ses­ti.

28.3.2020

Jee­sus sa­noo: "Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään." Joh. 6:27

Viikon kysymys