Per­he-kä­sit­teen mää­rit­te­lys­tä käy­dään yh­teis­kun­nas­sam­me jat­ku­vaa kes­kus­te­lua. Sen yk­si­se­lit­tei­nen mää­rit­te­ly on osoit­tau­tu­nut on­gel­mal­li­sek­si kai­kil­la yh­teis­kun­nal­li­sen toi­min­nan aloil­la.

Per­he­kä­si­tyk­sen pe­rus­taa ovat ra­paut­ta­neet yh­teis­kun­nal­lis­ten pää­tös­ten seu­rauk­set. Jot­kut ta­hot pyr­ki­vät saa­maan avi­o­lii­tol­le, avo­suh­teel­le ja re­kis­te­röi­dyl­le pa­ri­suh­teel­le oi­keu­del­li­ses­ti sa­man­ver­tai­sen ase­man.

Koti liit­tää per­heen­jä­se­net yh­teen

Kirk­kom­me Kris­ti­nop­pi lau­suu pe­rin­tei­sen kä­si­tyk­sen per­hees­tä: ”Hyvä koti on suu­ri Ju­ma­lan lah­ja. Se liit­tää yh­teen van­hem­mat, lap­set ja per­heen muut jä­se­net. Per­heen pe­rus­tuk­se­na on avi­o­liit­to. Avi­o­lii­tos­sa mies ja nai­nen yh­ty­vät koko eli­ni­kän­sä kes­tä­vään liit­toon. Hei­dän teh­tä­vä­nään on Ju­ma­lan pe­los­sa hoi­taa ja kas­vat­taa sekä toi­si­aan et­tä lap­si­aan.” (KO 1948.)

Avi­o­liit­toon vi­hit­tä­es­sä puo­li­soi­ta on eväs­tet­ty yh­tei­sel­le mat­kal­le roh­kai­sun ja siu­nauk­sen sa­noin: ”Ol­koon Her­ran sana val­keu­te­na elä­män­ne tiel­lä, loh­du­tuk­se­na mur­heis­sa ja neu­vo­nan­ta­ja­na ko­et­te­le­muk­sen het­ki­nä niin, et­tä te kär­si­väl­li­ses­ti ja kiit­tä­en ot­tai­sit­te vas­taan kaik­ki mitä teil­le täs­sä py­häs­sä sää­dys­sä Ju­ma­lan sal­li­muk­ses­ta ta­pah­tu­nee­kin” (Kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten kir­ja, van­hem­pi pai­nos).

Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan eri­lai­sis­ta per­heis­tä. Tuol­loin, niin kuin mei­dän­kin ai­ka­nam­me, oli yh­den hen­gen per­hei­tä. Be­ta­ni­as­sa asui kol­men si­sa­ruk­sen, Mar­tan, Ma­ri­an ja La­sa­ruk­sen, per­he. Oli yk­sin­huol­ta­ja­per­hei­tä sekä puo­li­soi­ta, joil­le ei ol­lut an­net­tu lap­sia. Oli myös per­hei­tä, jois­sa saat­toi ol­la pal­jon­kin lap­sia.

Ar­mos­ta osak­si Ju­ma­lan per­het­tä

Apos­to­li Paa­va­li piir­tää Efe­so­lais­kir­jees­sä juh­la­van ku­van Ju­ma­lan per­hees­tä. ”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät” (Ef. 2:19).

Hän avaa ku­vaan­sa sa­no­mal­la: ”Ju­ma­la on teh­nyt elä­vik­si tei­dät, jot­ka olit­te kuol­lei­ta rik­ko­mus­ten­ne ja syn­tien­ne täh­den. En­nen te elit­te nii­den val­las­sa tä­män maa­il­man me­non mu­kaan, to­tel­len ava­ruu­den hen­ki­val­to­jen hal­li­si­jaa, sitä hen­keä, joka yhä vai­kut­taa tot­te­le­mat­to­mis­sa ih­mi­sis­sä.” (Ef. 2:1–2.)

Paa­va­li viit­taa kir­jees­sään myös omaan en­ti­seen elä­mään­sä: ”Olim­me luon­nos­tam­me vi­han alai­sia niin kuin kaik­ki muut­kin” (Ef. 2:3). Sit­ten hän mo­ni­sa­nai­ses­ti kir­joit­taa heil­le, mitä Ju­ma­la teki Kris­tuk­ses­sa: ”Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon. Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja.” (Ef. 2:8.)

Apos­to­li sai us­kon kaut­ta elää to­dek­si, mitä mer­kit­see Ju­ma­lan lah­jan vas­taa­not­ta­mi­nen, kun pää­see omis­ta­maan sy­dä­mes­sään ih­mi­sym­mär­ryk­sen ylit­tä­vää Ju­ma­lan rau­haa.

Pe­las­tus kos­kee juu­ta­lai­sia ja pa­ka­noi­ta: ”Ris­til­lä kuol­les­saan hän omas­sa ruu­miis­saan sai ai­kaan so­vin­non Ju­ma­lan ja näi­den mo­lem­pien vä­lil­le ja teki näin lo­pun vi­hol­li­suu­des­ta. Hän tuli ju­lis­ta­maan rau­haa teil­le, jot­ka olit­te kau­ka­na, ja rau­haa niil­le, jot­ka oli­vat lä­hel­lä”. (Ef. 2:16–17.)

Täs­sä suu­res­sa Ju­ma­lan per­hees­sä, hä­nen seu­ra­kun­nas­saan maan pääl­lä, hä­neen us­ko­vat va­el­ta­vat ar­mon al­la. Tä­män ko­din ar­vo avau­tuu ker­ran täy­del­li­syy­den maas­sa. Heik­kous ja va­ja­vai­suus vai­vaa täs­sä ajas­sa, mut­ta Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ tuo uu­den nä­kö­kul­man: ”Voi­mam­me on voi­tos­saan, elä­mäm­me ve­res­sään. Haa­vois­san­sa meil­lä on rie­mu­vuo­si lo­pu­ton. Ar­mon voi­ma mei­tä kan­taa Isän ko­tiin tai­vaa­seen.” (Sl. 121:2.)

Mart­ti Mur­to­pe­rä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.6.2018