JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Ju­ma­la kut­suu va­loon

Matkaevääksi
11.3.2020 6.05

Juttua muokattu:

11.3. 16:19
2020031116193920200311060500

Tee­mu Kar­hu­maa

Is­tun rak­kaan ko­ti­sii­o­nin per­jan­tai-il­lan seu­rois­sa las­ten kans­sa. Pu­he­lu tu­tus­ta nu­me­ros­ta kes­keyt­tää aja­tuk­set pu­heen ai­ka­na. It­kun­se­kai­ses­ta se­los­tuk­ses­ta tun­keu­tuu ta­jun­taa­ni sa­nat: ”Ko­la­ri, val­ta­van ko­koi­nen hir­vi. Ke­nel­le­kään ei sat­tu­nut mi­tään.”

Kat­son ulos, il­ta on al­ka­nut pi­men­tyä. Kont­ras­ti on niin suu­ri, et­tä sa­no­ja on vai­kea ym­mär­tää: Vai­mo is­tuu sis­kon­sa ja pien­ten vau­vo­jen kans­sa kau­ka­na, pi­me­äs­sä au­tos­sa odot­ta­mas­sa po­lii­sia. Me is­tum­me läm­pi­mäs­sä, va­loi­sas­sa, tur­vas­sa, sa­nan­kuu­los­sa.

Näi­hin lop­pu­syk­syn ta­pah­tu­miin pa­laan pi­meyt­tä ja va­loa poh­ties­sa­ni. Pit­kä pi­meä ai­ka Suo­mes­sa on kään­ty­mäs­sä hil­jal­leen koh­ti va­loa ja ke­sää. Moni ih­mi­nen kär­sii tal­vel­la va­lon puut­tees­ta ja ko­kee sen vä­syt­tä­vä­nä.

Tänä tal­ve­na lu­men puu­te on teh­nyt mo­nin pai­koin tal­ves­ta vie­lä pi­me­äm­män. Mei­dän per­hees­säm­me pi­me­äs­sä au­toi­luun liit­tyy vie­lä­kin pie­ni li­sä­jän­ni­tys, syk­syn ta­pah­tu­mat pa­laa­vat hel­pos­ti mie­leen.

Raa­ma­tus­sa vii­ta­taan usein va­loon ja pi­mey­teen. ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Jee­sus tar­koit­taa pi­me­äs­sä kul­ke­val­la ih­mi­sel­lä epä­us­kois­ta ih­mis­tä, joka ei tun­ne Ju­ma­laa ja jol­la ei ole sy­dä­mel­lä Ju­ma­lan rau­haa. Ku­ten tie­däm­me, pi­me­äs­sä on vai­kea kul­kea: kaa­dum­me ja kom­pu­roim­me hel­pos­ti.

Ju­ma­la kut­suu epä­us­kois­ta ih­mis­tä va­lon­sa pii­riin. Ih­mi­sen on kui­ten­kin vai­kea et­siä va­loa, jos hän ei ym­mär­rä kul­ke­van­sa pi­me­äs­sä.

”Te olet­te maa­il­man valo. Ei kau­pun­ki voi py­syä kät­kös­sä, jos se on yl­hääl­lä vuo­rel­la. Ei­kä lamp­pua, kun se sy­ty­te­tään, pan­na va­kan al­le, vaan lam­pun­jal­kaan. Sii­tä sen valo lois­taa kai­kil­le huo­nees­sa ole­vil­le. Näin lois­ta­koon tei­dän­kin va­lon­ne ih­mi­sil­le, jot­ta he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät te­kon­ne ja ylis­täi­si­vät Isään­ne, joka on tai­vais­sa.” (Matt. 5:14–16.)

Us­ko­vais­ta ih­mis­tä ku­va­taan Raa­ma­tus­sa va­lo­na, kynt­ti­lä­nä, joka kut­suu epä­us­koi­sia ih­mi­siä val­keu­teen. Kun ih­mi­nen us­koo syn­tin­sä an­teek­si, hän siir­tyy pi­mey­den val­ta­kun­nas­ta val­keu­den val­ta­kun­taan.

Sa­mal­la hän tah­too jät­tää syn­tie­lä­män ja elää Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sen mu­kaan. Vaik­ka hän ko­kee, et­tä ei pys­ty elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti, hän tah­too yrit­tää. Epä­on­nis­tu­neel­le ih­mi­sel­le kel­paa Ju­ma­lan ar­mo, evan­ke­liu­mi, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

”En­nen te­kin olit­te pi­meyt­tä, mut­ta nyt te lois­tat­te Her­ran va­loa. Elä­kää va­lon lap­si­na! Valo kas­vat­taa hy­vyy­den, oi­keu­den ja to­tuu­den he­del­miä. Pyr­ki­kää saa­maan sel­vil­le, mikä on Her­ran mie­len mu­kais­ta. Äl­kää osal­lis­tu­ko pi­mey­den töi­hin: ne ei­vät kan­na he­del­mää. Tuo­kaa ne päi­vän­va­loon.” (Ef. 5:8–11.)

Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­det­tu oma­tun­to on kuin lamp­pu, jon­ka va­los­sa on hyvä teh­dä va­lin­to­ja elä­män­po­lul­la ja ris­teys­koh­dis­sa. Oma­tun­to on si­dot­tu Ju­ma­lan sa­naan, ja sen täh­den on tär­ke­ää lu­kea Raa­mat­tua ja käy­dä Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa.

”Au­ta, Jee­sus, et­tä as­ke­leem­me ker­too, mitä mat­kaa tääl­lä teem­me. Au­ta, et­tä tiem­me, va­lin­tam­me ker­too, min­kä aar­teen omis­tam­me. Va­lo­si suo, Jee­sus, meis­sä pa­laa, et­tä em­me kirk­kaut­ta sa­laa. Va­lon val­ta­kun­nan asuk­kai­na si­nus­sa on tiem­me suun­ta ai­na.” (SL 194.)

18.9.2020

Syn­tim­me ovat meil­le lii­an ras­kaat, mut­ta sinä an­nat ne an­teek­si. Au­tu­as se, jon­ka sinä va­lit­set! Hän saa tul­la luok­se­si ja asua py­hä­kös­sä­si. Ps. 65:4–5

Viikon kysymys