JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Ju­ma­la tu­kee hor­ju­vaa

Päivämies
Matkaevääksi
9.1.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302441420190109070000

Kyky liik­kua on Luo­jan suu­ri lah­ja, jon­ka saam­me jo koh­dus­sa. Lap­si­ve­den kan­nat­te­le­ma pik­kui­nen hei­luu ja kään­tyi­lee mil­loin mi­ten­kin päin. Syn­ty­män jäl­keen jou­dum­me koh­taa­maan pai­no­voi­man, jon­ka voit­ta­mi­nen vaa­tii har­joi­tus­ta ja voi­maa.

Lo­pul­ta useim­mat meis­tä nou­se­vat sei­so­maan ja kä­ve­le­mään. Aluk­si sei­so­mi­nen on hor­ju­vaa ja meno muk­sah­te­le­vaa. Tämä ei kui­ten­kaan saa las­ta luo­pu­maan opet­te­lus­ta. Isä ja äi­ti, sis­kot ja vel­jet kan­nus­ta­vat pien­tä.

Vä­hi­tel­len meno muut­tuu var­mem­mak­si, ja jot­kut op­pi­vat sei­so­maan ja kä­ve­le­mään jopa nuo­ral­la. Mi­nul­ta tämä nuo­ri­son suo­si­ma har­ras­tus ei mai­nit­ta­vas­ti suju, mut­ta ta­sa­pai­non kan­nal­ta on kuu­lem­ma tär­ke­ää suun­na­ta kat­se eteen, ei alas.

”Ruu­miin har­joit­ta­mi­ses­ta on vain vä­hän hyö­tyä, mut­ta oi­ke­as­ta us­kos­ta on hyö­tyä kaik­keen, sil­lä sii­hen liit­tyy lu­paus sekä täs­tä et­tä tu­le­vas­ta elä­mäs­tä”, neu­voi Paa­va­li Ti­mo­teus­ta (1. Tim. 4:8). Us­ko on Ju­ma­lan vii­toit­ta­ma tie, joka joh­taa hal­ki ajan vaa­ro­jen ikui­seen ko­tiin. Tä­män tien kul­ke­mi­nen ei Jee­suk­sen mu­kaan ole ke­vyt­tä tai help­poa, vaan ris­tin kan­ta­mis­ta (Matt. 16:24). Sik­si tien kul­ki­ja saat­taa usein tun­tea it­sen­sä kom­pas­te­le­vak­si taa­pe­rok­si, joka ei iki­nä opi kä­ve­le­mään kun­nol­la. Sil­ti isä, äi­ti ja si­sa­ruk­set kan­nus­ta­vat hän­tä.

Paa­va­li ru­koi­li vel­ji­ään ja sis­ko­jaan kan­nus­ta­en: ”Minä pol­vis­tun Isän eteen, hä­nen, jon­ka ase­maa jo­kai­nen isän ja lap­sen suh­de tai­vaas­sa ja maan pääl­lä ku­vas­taa. Ru­koi­len, et­tä hän sa­no­mat­to­mas­sa kirk­kau­des­saan hen­gel­lään vah­vis­tai­si ja voi­mis­tai­si tei­dän si­säis­tä ole­mus­tan­ne.” (Ef. 3:14–16.) Kun täl­lai­nen pyyn­tö to­teu­tuu, em­me enää ole alai­käi­siä, jot­ka aje­leh­ti­vat kai­ken­lais­ten opin tuul­ten hei­tel­tä­vi­nä ja ih­mis­ten pe­li­nap­pu­loi­na (Ef. 4:14). Kris­tuk­sen ruu­miin jä­se­ni­nä saam­me kas­vaa en­tis­tä lu­jem­min kiin­ni hä­neen ja vah­vis­tua hä­nen omien­sa kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa (Ef. 4:15–16).

Sai­ras­tu­mi­sen tai louk­kaan­tu­mi­sen jäl­keen saa­tam­me jou­tua opet­te­le­maan kä­ve­le­mi­sen ai­van uu­des­taan. Se on tai­to, joka vaa­tii jat­ku­vaa har­joit­ta­mis­ta. Sa­moin hen­gel­li­nen as­kel­ta­mi­nen on tai­to, jos­sa on tur­ha luul­la tul­leen­sa val­miik­si: ”Joka luu­lee sei­so­van­sa, kat­so­koon, et­tei kaa­du”, va­roit­ti Paa­va­li (1. Kor. 10:12).

Meis­tä jo­kai­nen on al­tis kom­pas­te­le­maan, louk­kaan­tu­maan ja sai­ras­tu­maan. Sik­si Jee­suk­sen omat aut­ta­vat lem­pe­äs­ti toi­si­aan ta­kai­sin jal­keil­le: ”Vel­jet, jos joku teis­tä ta­va­taan te­ke­mäs­tä vää­rin, on tei­dän, joi­ta Hen­ki oh­jaa, lem­pe­äs­ti ojen­net­ta­va hän­tä. Ol­kaa kui­ten­kin va­ruil­lan­ne, et­tet­te it­se jou­du kiu­sauk­seen. Kan­ta­kaa tois­ten­ne taak­ko­ja, niin te to­teu­tat­te Kris­tuk­sen lain.” (Gal. 6:1–2.)

Näi­den­kin ope­tus­ten kaut­ta Kris­tus it­se hil­jaa toi­mii kär­si­väl­li­se­nä kas­vat­ta­ja­na, joka ei an­na toi­vom­me sam­mua. Je­sa­jan pro­fe­tia roh­kai­see mei­tä: ”Kat­so: mi­nun pal­ve­li­ja­ni, jol­le minä an­nan voi­man, mi­nun va­lit­tu­ni, jo­hon olen miel­ty­nyt. Hen­ke­ni olen las­ke­nut hä­nen yl­leen, hän tuo oi­keu­den kan­so­jen kes­kuu­teen. Ei hän huu­da ei­kä me­lua, ei kuu­lu hä­nen ää­nen­sä ka­duil­la. Mur­tu­nut­ta ruo­koa hän ei mu­ser­ra, lam­pun hii­pu­vaa liek­kiä ei hän sam­mu­ta. Tin­ki­mät­tä hän to­teut­taa oi­keu­den. Ei­kä hän mur­ru, ei him­me­ne hä­nen liek­kin­sä, vaan hän saat­taa kaik­ki­al­la oi­keu­den voi­maan. Hä­nen ope­tus­taan ikä­vöi­vät kau­kai­set ran­nat.” (Jes. 42:1–4.)

Teks­ti: Mik­ko Pi­si­lä

Kuva: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.1.2019

2.7.2020

Minä kuu­lun si­nul­le. Pe­las­ta mi­nut! Si­nun sää­dös­te­si mu­kaan minä tah­don elää. Minä olen kuin ek­sy­nyt lam­mas. Et­si mi­nut! Si­nun käs­ky­jä­si minä en unoh­da. Ps. 119:94,176

Viikon kysymys