Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Matti Kontkanen
Olen joutunut joskus syviin ajatuksiin elämäni kohtaloista ja valinnoistani. Olen kysynyt, miksi minulle kävi näin ja mitä olen mennyt tekemään. Olen toivonut, että olisin osannut valita toisin.
Vaivaavien kysymysten alla olen tuntenut syyllisyyttä, häpeää ja voimattomuutta. Sielunvihollinenkin on tullut mukaan tähän kielteiseen ajatteluun ja laittanut vertaamaan muihin ihmisiin tai siihen ihanneminään, jota minusta ei koskaan tullut.
Epätäydellisyys vie voimat ja on vaikeaa olla armollinen itselleen. Ilo, rauha ja vapaus ovat jossittelun takana: Jos olisin valinnut toisin, olisin onnellisempi. Uskominenkin olisi onnistunut silloin paremmin ja rohkenisin katsoa suoremmin ihmisiä silmiin. Olo on kuin sielun haavoja revittäisiin auki.
Psalmien kirjaa lukiessa voi havaita, että Daavidin sielussa oli arka paikka. Hän oli nuorena hairahtunut huoruuden syntiin sotapäällikkö Urian vaimon kanssa. Peittääkseen teon hän ajautui vielä murhan syntiin. (2. Sam. 11.) Daavid sai myöhemmin parannuksen armon synneistään, mutta arvet jäivät sieluun pysyvästi (2. Sam. 12:13).
Vanhempana Daavid aneli, että Herra olisi hänelle armollinen, eikä unohtaisi häntä ja muistaisi hänen nuoruutensa syntejä (Ps. 25:6–7). Elämän Herra sai ristillä kokea sen, mistä Daavid rukoili armahdusta. ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46.) Mekin saamme rukoilla voimaa, että jaksaisimme luottaa Jumalan armoon.
Jeesus tapasi Betesdan lammikolla miehen, joka oli ollut rampa 38 vuotta. Mies makasi lammikon reunalla. Aina kun lammikko kuohui, siihen ensin astuva parani. Kukaan ei auttanut rampaa miestä, ja hän jäi muiden jalkoihin. Siihen mies oli tyytynyt.
Jeesuksen piti kysymyksellään herättää rampa mies olosuhteiden lamaannuttavasta vaikutuksesta: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:2–9.) Jeesuksen sanat rohkaisivat miestä luottamaan Jumalan armoon, joka kuuluu kaikille. Mies ymmärsi, että hänen vajavaisuutensa ei ollut uhka, vaan siihen sisältyi uskon kautta uusi mahdollisuus.
Apostoli Paavali pohti elämäänsä ennen parannuksen armon saamista. Hän piti itseään apostoleista vähäisimpänä, koska oli vainonnut Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9). Hän myös koki jatkuvaa kipua syntisyytensä takia: ”Kuka vapahtaisi minut tästä kuoleman ja synnin ruumiista?” (Room. 7:24.) Hän ei kieltänyt tosiasioita itsestään ja elämästään, mutta ei kieltänyt myöskään Jumalan armoa omalle kohdalleen. ”Jumalan armosta olen se mikä olen” (1. Kor. 15:10).
Paavali opetti pitämään itsestään kohtuullisesti sen uskon määrän mukaan, jonka jokainen on saanut (Room. 12:3). Uskon kautta apostoli näki mahdolliseksi kokea tasapainoa itseensä kohdistuvan totuudellisuuden ja armollisuuden välillä.
Uskon kautta tunnen, että valinnoistani huolimatta saan olla Jumalan armosta se mikä olen. Uskon kautta tiedän, että syntisyydestäni huolimatta Herra on laupias. Uskon kautta myös luotan, että kanssaihmiset osaavat olla minulle armollisia. Heikon uskoni vahvistamiseksi tarvitsen kuitenkin jatkuvaa Jumalan valtakunnan evankeliumin lohdutusta ja pyhien yhteyden kokemista.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys