Kuin­ka kii­rei­nen on ku­lu­va viik­ko­si? On­ko sii­nä ti­laa kuul­la Ju­ma­lan ään­tä ja tun­tea hä­nen py­hyyt­tän­sä? On­ko ai­kaa huo­ma­ta toi­sia ih­mi­siä?

Mo­nes­ti ar­ki­nen elä­män­me­no tun­tuu ole­van kiin­ni ajal­li­sis­sa asi­ois­sa ja ta­voit­teis­sa. Mil­loin työn pai­neet ja pit­kit­ty­neet työ­päi­vät, mil­loin toi­meen­tu­lo ja muut per­heen asi­at, eri­lai­set me­not ja har­ras­tuk­set, ovat pääl­lim­mäi­se­nä mie­les­sä. Ih­mi­sen ase­ma Ju­ma­lan luo­ma­na ian­kaik­ki­suu­so­len­to­na tup­paa unoh­tu­maan.

Ju­ma­lan apu­lai­si­na

Ju­ma­la loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sään. Hän on aset­ta­nut ih­mi­sen maan pääl­le jat­ka­maan luo­mis­työ­tään mo­nin eri ta­voin. Esi­mer­kik­si ra­ken­ta­mal­la ja ke­hit­tä­mäl­lä hy­vin­voin­tia ih­mi­nen osal­lis­tuu luo­mis­työ­hön. Kun ih­mi­nen käyt­tää lah­jo­jaan us­kos­sa ja ru­kouk­sen mie­lel­lä, hän toi­mii Ju­ma­lan apu­lai­se­na.

Ju­ma­lan rak­kaus vai­kut­taa pal­ve­lu­mie­len, joka voi ol­la lä­him­mäi­sen huo­maa­mis­ta ja mo­nis­sa asi­ois­sa aut­ta­mis­ta. Mei­dät on kut­sut­tu ajal­li­siin pal­ve­lu­teh­tä­viin ja Ju­ma­lan pe­las­ta­van evan­ke­liu­min työ­hön. Ju­ma­la ha­lu­aa, et­tä mah­dol­li­sim­man moni tu­li­si tä­män ilo­sa­no­man omis­ta­jak­si. Sen mah­dol­lis­taa ai­no­as­taan Ju­ma­lan hy­vyys.

Vas­ta­ha­koi­nen ih­mi­nen

Täl­lä jär­jen ai­ka­kau­del­la ih­mi­sen on vai­keaa us­koa Ju­ma­laan ja toi­mia nöy­räs­ti hä­nen pal­ve­li­ja­naan. Raa­mat­tu ker­too mo­nin ta­voin sii­tä, kuin­ka ih­mi­nen hel­pos­ti epäi­lee ja nis­ku­roi Luo­jaan­sa vas­taan.

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa on myös mo­nia esi­merk­ke­jä Ju­ma­lan pal­ve­lu­työ­hön kut­su­mis­ta ih­mi­sis­tä. Pro­feet­ta Je­re­mia ase­tet­tiin hy­vin nuo­re­na pu­hu­maan kan­sal­le Ju­ma­lan il­moit­ta­mia sa­no­ja. Hän oli usein vas­ta­ha­koi­sel­la mie­lel­lä Ju­ma­lan sa­nan pal­ve­li­jan teh­tä­väs­sään. Hä­nen työn­sä oli in­hi­mil­li­ses­ti epä­kii­tol­li­nen. Kan­sa hyl­ki ja suo­ras­taan vi­ha­si hän­tä. Je­re­mi­al­le Ju­ma­la an­toi voi­man lu­paa­mal­la teh­dä hä­net lu­jak­si prons­si­muu­rik­si, niin et­tä hän kes­täi­si koh­taa­man­sa es­teet ja vas­tus­tuk­set (Jer. 15:19–21).

Vas­taa­va ker­to­mus on pro­feet­ta He­se­kie­lin ko­ke­mus. Tuol­loin moni oli kään­tä­nyt sel­kän­sä elä­väl­le Ju­ma­lal­le ja ot­ta­nut ti­lal­le mui­ta, omas­ta mie­les­tään tär­ke­äm­piä ja kieh­to­vam­pia, asi­oi­ta. Ju­ma­la lu­pa­si vah­vis­taa He­se­kie­lin ti­man­tin­ko­vak­si, jot­ta hän jak­sai­si pu­hua ki­vi­sy­dä­mi­sel­le ja il­ke­ä­mie­li­sel­le kan­sal­le (Hes. 3:8–9). Ju­ma­la kään­si vai­ke­at­kin ti­lan­teet hy­vik­si. Hän näyt­ti, et­tä kaik­ki voi­ma ja val­ta on yk­sin hä­nen.

Evan­ke­liu­min ja­ka­ja­na

Vaik­ka ny­kyi­ses­sä­kin ajas­sam­me Ju­ma­lan kun­ni­oi­tus tun­tuu vä­he­ne­vän, evan­ke­liu­min työn ajan­koh­tai­suus ei vä­he­ne. Mer­kit­tä­vin pal­ve­lu­teh­tä­vä, mitä ih­mi­sel­lä voi ol­la, on ja­kaa evan­ke­liu­mia Va­pah­ta­jas­tam­me Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Vies­ti hy­väs­tä Ju­ma­las­ta voi vä­lit­tyä ar­jes­sa sa­nois­sa ja te­ois­sa, tie­tä­mät­täm­me­kin.

Ju­ma­la voi he­rät­tää ih­mi­sen huo­maa­maan oman voi­man­sa ja py­hyy­ten­sä yl­lät­tä­väl­lä­kin ta­val­la. Pyhä Hen­ki liik­kuu ja vai­kut­taa kuin tuu­li, joka kul­kee mis­sä tah­too. Vaik­ka­pa rus­ka­ret­ken vä­ri­lois­to, muut­to­lin­tu­jen mys­tee­rit tai eri­tyi­sen aut­ta­van ih­mi­sen koh­taa­mi­nen hä­dän het­kel­lä voi­vat pu­hu­tel­la uu­del­la ta­val­la. Oma syn­ti­syys ja mus­tu­nut sy­dän voi­vat al­kaa nä­kyä ja pai­naa Ju­ma­lan kirk­kau­den rin­nal­la.

Hyvä Ju­ma­la kut­suu luok­seen, ku­ten evan­ke­lis­ta Luu­kas ker­too esi­mer­kis­sään. Jee­sus näki Lee­vi-pub­li­kaa­nin is­tu­van tul­li­a­se­mal­la ja sa­noi hä­nel­le: ”Seu­raa mi­nua.” Lee­vi jät­ti kai­ken, nou­si ja läh­ti seu­raa­maan hän­tä. (Luuk. 5:27–28.) Tämä evan­ke­liu­mi on hy­vää sa­no­maa ra­ti­o­naa­li­sen ja maal­lis­tu­van ajan kes­kel­lä, yh­tä ajan­koh­tais­ta tu­han­sia vuo­sia sit­ten kuin ny­ky­ään­kin.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 21.10.2015.