Ol­les­saan elä­män­sä lo­pul­la ih­mi­sen aja­tuk­set ja pu­heet kes­kit­ty­vät tär­keim­piin asi­oi­hin.

Sa­dan vuo­den iän saa­vut­ta­nut Mir­ja-tä­ti­ni oli elä­nyt pit­kän ja mo­ni­vai­hei­sen elä­män. Hän muis­ti his­to­ri­aa koko it­se­näi­sen Suo­men ajal­ta. Vii­mei­si­nä päi­vi­nä en­nen kuo­le­maan­sa hän tois­ti lä­hei­sil­leen vain: ”Ju­ma­lan rau­haan.” Näil­lä sa­noil­la hän ha­lu­si hy­väs­tel­lä ja ku­va­ta, mitä tun­si sy­dä­mes­sään. Ju­ma­la oli val­mis­ta­nut hä­net siir­ty­mään van­hurs­kas­ten le­poon.

Rau­ha on meil­le erit­täin tär­keä asia. Vii­me ai­koi­na isän­maam­me rau­han vaa­li­mi­nen on nous­sut kes­kei­sek­si pu­hee­nai­heek­si. Mie­leen ovat tul­leet kan­sam­me ras­kaat kär­si­myk­set ja ko­et­te­le­muk­set so­tien ajoil­ta. Maa­il­ma on rau­ha­ton krii­sei­neen, so­ti­neen ja vä­ki­val­lan­te­koi­neen. Jän­ni­tys on li­sään­ty­nyt yl­lät­tä­en, vaik­ka jo­kin ai­ka sit­ten ajat­te­lim­me rau­han ole­van ai­na­kin Eu­roo­pas­sa ja ra­joil­lam­me hy­vin tur­vat­tu.

Rau­ha ja hyvä tah­to

Pal­mu­sun­nun­tain pro­fe­tia en­nus­taa Jee­suk­sen rat­sas­ta­van Je­ru­sa­le­miin nöy­rä­nä ja voit­toi­sa­na ku­nin­kaa­na, joka so­vi­tus­työn­sä an­si­os­ta tu­ho­aa so­ta­vau­nut ja -jou­set. Her­ran huo­nees­sa ta­o­taan mie­kat au­ran­te­rik­si ja kei­häät ve­su­reik­si (Sak. 9:9–10; Jes. 2:4). Jee­sus on to­del­li­nen rau­han­lä­het­ti­läs.

Ei­kö pro­fee­tan en­nus­tus to­teu­tu­nut­kaan, kun kat­som­me rii­tai­saa ai­kaam­me? Lau­loi­vat­han en­ke­lit­kin jou­lu­aa­mu­na pai­me­nil­le: ”Kun­nia Ju­ma­lal­le kor­keuk­sis­sa, maas­sa rau­ha ja ih­mi­sil­le hyvä tah­to!” Se rau­ha, jos­ta en­ke­lit lau­loi­vat, mer­kit­si Jee­suk­sen us­ko­vil­leen ja seu­raa­jil­leen val­mis­ta­maa rau­haa. Jee­sus sa­noi vie­lä en­nen kuo­le­maan­sa ope­tus­lap­sil­leen: ”Minä jä­tän teil­le rau­han. Oman rau­ha­ni minä an­nan teil­le.” (Joh. 14:27.)

Elä­vä us­ko an­taa iloi­sen ja rau­hal­li­sen mie­len ja pois­taa kat­ke­ruu­den. Se an­taa ha­lun säi­lyt­tää hy­vän oman­tun­non ja ra­kas­taa lä­him­mäi­siä. Us­ko­vien jou­kos­sa ei tar­vi­ta miek­ko­ja tai kei­häi­tä, vaan ha­lu­taan pi­tää tois­ta pa­rem­pa­na kuin it­se­ään. Rau­hat­to­muut­ta syn­tyy siel­lä, mis­sä kas­ve­taan suu­rik­si ja mui­ta vii­saam­mik­si ei­kä kun­ni­oi­te­ta Ju­ma­laa.

Ym­pä­ril­läm­me on pal­jon rau­haa ra­kas­ta­via, hy­viä ja ys­tä­väl­li­siä ih­mi­siä. Mo­net heis­tä ve­täy­ty­vät yk­si­näi­syy­teen ja hil­jai­suu­teen. Toi­set saat­ta­vat et­siä si­säis­tä rau­haa ko­et­ta­mal­la so­vit­taa elä­män­sä rik­keet omil­la an­si­oil­laan ja tai­vut­taa Ju­ma­lan suo­si­ol­li­sek­si. Sy­vät mie­tis­ke­lyt ja par­haim­mat­kaan ju­ma­li­suu­den har­joi­tuk­set ei­vät kui­ten­kaan tuo oman­tun­non rau­haa le­vot­to­mal­le mie­lel­le. Sen tyyn­nyt­tä­mi­sek­si pi­tää ot­taa vas­taan rau­han evan­ke­liu­mi.

Kris­tuk­sen tuok­su

Ju­ma­lan kan­sa tun­ne­taan sii­tä, et­tä sil­lä on syn­nin­pääs­tön su­loi­nen evan­ke­liu­mi. Evan­ke­liu­mi et­sii heik­ko­ja, pie­niä ja syn­ti­siä ih­mi­siä. He voi­vat ot­taa evan­ke­liu­min vas­taan ja iloi­ta Ju­ma­lan ar­mos­ta.

Ju­ma­lan las­ten jouk­koon on epä­on­nis­tu­nei­den ja syn­tis­ten hyvä tul­la. Sär­ky­nyt­tä ruo­koa ei mu­ser­re­ta, ei­kä suit­se­vaa kynt­ti­lää sam­mu­te­ta. Rau­han lap­set ei­vät ha­lua rii­del­lä ka­duil­la tai me­di­as­sa. Elä­vä us­ko an­taa kii­tol­li­sen mie­len ja lem­peyt­tä lau­peu­den­työ­hön.

Paa­va­li sa­noo, et­tä me olem­me Kris­tuk­sen tuok­su, joka nou­see Ju­ma­lan eteen. Tä­män tun­te­vat sekä ne, jot­ka pe­las­tu­vat, et­tä ne, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen. Toi­sil­le se on elä­män tuok­su, toi­sil­le kuo­le­man haju. Em­me­hän kau­pit­te­le Ju­ma­lan sa­naa ih­mis­mie­lel­le suo­tui­sak­si (Ks. 2. Kor. 2:14–17).

Us­ko­vat ter­veh­ti­vät tai hy­väs­te­le­vät toi­sen­sa Ju­ma­lan ter­veel­lä ja rau­hal­la (1. Piet. 5:14; Room. 16:16). Jee­sus lä­hes­tyi ope­tus­lap­si­aan rau­han ter­vei­sil­lä ja roh­kai­si ope­tus­lap­si­aan: “Rau­ha teil­le! (Joh. 20:19.) ”Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta ol­kaa tur­val­li­sel­la mie­lel­lä, minä olen voit­ta­nut maa­il­man” (Joh. 16:33.)

Tämä rau­ha aut­taa py­sy­mään us­kos­sa: “Ju­ma­lan rau­ha, joka ylit­tää kai­ken ym­mär­ryk­sen, var­je­lee tei­dän sy­dä­men­ne ja aja­tuk­sen­ne, niin et­tä py­syt­te Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa”(Fil. 4:7). Ju­ma­lan ar­mos­ta us­kon kaut­ta saa­tu rau­ha kan­toi Mir­ja-si­sa­rem­me­kin pe­ril­le.

Mark­ku Sep­pä­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 25.3.2015.