Lap­suu­des­sa­ni osal­lis­tuin isä­ni työ­pai­kan hen­ki­lö­kun­nan yh­tei­siin hiih­to­kil­pai­lui­hin. Muis­ti­ku­va­ni mu­kaan niis­sä kil­pai­luis­sa kaik­ki sai­vat pal­kin­non. Muis­tan, et­tä pal­kin­non saa­mi­nen oli tär­keä asia.

Liik­ku­mi­nen ja ur­hei­le­mi­nen oli­vat nuo­ruu­des­sa­ni ar­vos­saan. Mo­nil­le ur­hei­lu oli tär­keä, jopa niin tär­keä, et­tä moni me­net­ti us­kon­sa ur­hei­lun tuo­man me­nes­tyk­sen myö­tä. Ju­ma­la var­je­li mi­nua. Vaik­ka tuli haa­vo­ja, ha­lu­sin ol­la oman­tun­non ää­nel­le kuu­li­ai­nen.

Ko­rin­tin kau­pun­ki oli ai­kan­sa ku­kois­ta­va kaup­pa­kau­pun­ki ja kan­sain­vä­li­nen ih­mis­ten koh­taus­paik­ka. Kau­pun­ki ko­ko­si laa­jal­ta alu­eel­ta ih­mi­siä eri­lai­sis­ta kult­tuu­reis­ta. Myös huo­not elä­män­ta­vat ja syn­ti pe­siy­tyi­vät ih­mis­ten kes­kel­le, ja van­ha sa­non­ta pu­huu­kin ”elä­mi­ses­tä ko­rint­ti­lai­seen ta­paan”.

Kil­pai­lu oli apos­to­li Paa­va­lin elä­mäs­sä tut­tu asia, ja hän tie­si ko­rint­ti­lais­ten tun­te­van hy­vin hei­dän ai­kan­sa kil­pa­ra­to­jen ta­pah­tu­mat. Sik­si Paa­va­li pu­hui heil­le tu­tus­ta ja ha­vain­nol­li­ses­ta ti­lan­tees­ta, elä­män ja us­kon kil­pa­ra­das­ta.

Ko­rin­tin kau­pun­gis­sa pi­det­tiin joka kol­mas vuo­si Ist­mok­sen ki­sat. Ur­hei­li­jat ki­soi­hin va­lit­tiin hy­vin tar­koil­la kri­tee­reil­lä. Ur­hei­li­joi­den piti si­tou­tua tiuk­kaan val­men­nu­soh­jel­maan, joka vaa­ti it­se­ku­ria. Mi­kä­li har­joit­te­luoh­jel­man ai­ka­na epä­on­nis­tui, jou­tui hy­lä­tyk­si. It­se kil­pai­lus­sa pa­ras pal­kit­tiin voit­to­sep­pe­leel­lä.

Us­kon kil­pa­ra­dal­la kil­voit­te­lu oli Paa­va­lil­le tär­ke­ää. Kil­pa­ra­dal­la on lan­ke­a­mi­sen vaa­ro­ja, ja Paa­va­li ha­lu­si, et­tei ku­kaan me­net­täi­si ka­to­a­ma­ton­ta sep­pe­let­tä. Tämä sep­pe­le an­ne­taan kai­kil­le, jot­ka saa­vat Ju­ma­lan lap­se­na kat­kais­ta maa­li­vii­van.

Kuo­le­man jäl­keen ei enää ole mur­hei­ta ei­kä huo­lia. Sil­loin saa siir­tyä van­hurs­kas­ten le­poon odot­ta­maan ylös­nou­se­muk­sen päi­vää. Ker­ran us­ko muut­tuu ian­kaik­ki­sek­si voi­ton­juh­lak­si (2. Tim. 4:7–8).

Us­kon kaut­ta muun mu­as­sa Moo­ses kat­soi pal­kan­mak­sua ja voit­to­pal­kin­toa, kuih­tu­ma­ton­ta voi­ton­sep­pe­let­tä (Hepr. 11:26). Em­me ole tur­han toi­von mat­ka­mie­hiä: ”Minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von” (Jer. 29:11).

Olem­me saa­neet elä­män lah­ja­na Ju­ma­lal­ta. Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut mei­dän elä­vän hä­nen yh­tey­des­sään. Täl­le lah­jal­le ja kut­sul­le kan­nat­taa ol­la us­kol­li­nen.

Yh­teys Ju­ma­laan voi elä­män ai­ka­na kui­ten­kin ka­do­ta, jos kil­voit­te­lun halu ja it­se­ku­ri ka­to­a­vat, ei­kä jak­sa tais­tel­la syn­tiä vas­taan. Ju­ma­la kut­suu lan­gen­nut­ta ih­mis­tä yh­tey­teen­sä rak­kau­del­la sa­nan­sa kaut­ta. Kut­sun vas­taa­not­ta­jal­le Ju­ma­la an­taa voi­man tul­la Ju­ma­lan lap­sek­si ja säi­lyä hä­nen yh­tey­des­sään.

Jee­sus an­toi ope­tus­lap­sil­leen teh­tä­vän men­nä ja teh­dä kaik­ki kan­sat hä­nen ope­tus­lap­sik­seen (Matt. 28:19–20). Ju­ma­la on työ­an­ta­jam­me, ja teh­tä­vä­kent­tä on laa­ja.

Elä­män kil­pa­ra­ta voi ol­la ly­hyt tai pit­kä; elä­män­lan­ka voi kat­ke­ta heti en­sim­mäi­sel­lä suo­ral­la. On­nek­si em­me tie­dä elä­mäm­me pi­tuut­ta. Kris­ti­tyn elä­mäs­sä on Ju­ma­lan rau­haa ja iloa, mut­ta myös us­kon heik­kout­ta, kiu­sauk­sia ja ah­dis­tuk­sia (KO 84). Olem­me li­han puo­lel­ta heik­ko­ja ja lan­ke­a­via.

Ju­ma­la on lu­van­nut siu­na­ta kuu­li­ai­set lap­sen­sa. Us­kon­kil­voi­tus on oma­koh­tai­nen asia. Eri­lai­sis­sa elä­män­vai­heis­sa on tur­val­lis­ta luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le an­teek­si an­ta­mi­sen ja unoh­ta­mi­sen mah­dol­li­suu­den. Näi­tä mah­dol­li­suuk­sia on hyvä käyt­tää ko­deis­sam­me las­ten ja van­hem­pien sekä ys­tä­vien vä­lil­lä.

Teks­ti: Jor­ma Vuor­ma

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.2.2019