Tunnetko sinä oman sukusi? Tiedätkö, keitä olivat isovanhempasi tai muut esivanhempasi?
Ikäisilläni ihmisillä on tapana kysyä tavatessaan jonkun nuoren ihmisen, kenen tyttö tai poika sinä olet. Tunnemme ehkä heidän vanhempansa tai isovanhempansa.
Itselläni on jo lastenlapsia. Kun yhdeltä heistä kysyttiin, mikä sinun äitisi nimi on, vastaus tuli kuusivuotiaan pojan pontevalla itsevarmuudella: ”äiti on Eva piste Paukkeri”. Taisi mennä äidin nimi ja sähköpostiosoite sekaisin.
Lukiessani vanhaa sukututkimusta huomasin, kuinka sen tekijä kirjoitti kauniisti kaukaisesta sukulaisestaan.
”Kaikkein läheisemmäksi ihmiseksi minulle tuli hänen elämänsä viime viikkoina Martta-täti Amerikasta. Koskaan emme tavanneet hänen kanssaan, mutta uskon ja toivon, että tapaamme toisemme kerran kirkkauden maassa. Löysihän täti viimeisinä elinviikkoinaan taivaan valtakunnan ja nukkui pois tästä ajasta iloiten löytäjän iloa.”
Sukututkijat voivat varsin vaivattomasti edetä sukunsa juuria myöten satoja vuosia taaksepäin. Roomalaiskirjeen mukaan täällä maailmassa on jäljitettävissä vieläkin vanhempi suku, Abrahamin suku. Ne, joilla on Abrahamin usko, ovat hänen sukuaan. Hän on meidän kaikkien isä!
Uskomme esi-isä
Abrahamia on sanottu uskomme esi-isäksi. Hän uskoi Jumalaan, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Hän uskoi silloinkin, kun usko oli inhimillisesti ajatellen turhaa. Jumala siunasi hänen elämäänsä: hän sai perillisen, jota oli Jumalan lupaukseen luottaen odottanut. Jumalan lupaus täyttyi. Usko ei ollut turhaa, eikä Jumala pettänyt luottamusta.
Abrahamin elämään sisältyi myös paljon koettelemuksia. Niiden keskellä hänelle kirkastui Jumalan suuri rakkaus ihmistä kohtaan. Erityisesti Iisakin uhraamiskertomus Raamatussa kertoo tästä.
Abraham näki uskon kautta sen, mitä lupauksen evankeliumi tulevasta maailman Vapahtajasta julisti. Itse Jeesus todistaa, että Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä hänen päivänsä. Hän näki sen ja riemuitsi. Abraham tunsi olevansa muukalainen maailmassa. Hän odotti ja ikävöi uutta isänmaata.
Abrahamin usko oli lapsellista uskoa ja luottamusta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa, silloinkin, kun kaikki näytti olevan mahdotonta. Abrahamin jälkeläiset maailmassa, he, joilla on sama usko, kokevat edelleenkin olevansa muukalaisia vieraalla maalla. He tekevät uskossa matkaa tavoitteenaan uusi isänmaa taivaassa. Jumala on sen omillensa luvannut, eikä hän petä lupauksiaan.
Uusi isänmaa taivaassa
Kautta aikojen uskovaiset ovat tunteneet kilvoituksen matkalla väsymystä, hellettä, taisteluita ja epäilyksiä. Ne kaikki olivat tuttuja uskon esikuvalle Abrahamillekin. Siksi Jumala vahvisti lupauksiaan, että hänen lapsensa jaksaisivat kilvoitella uskossa perille saakka.
Profeetan kautta Jumala vakuuttaa: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10).
Mekin saamme lapsen tavoin uskoa, että Jumala pitää huolen omistaan. Hän vie läpi kiusausten ja koettelemusten uuteen isänmaahan taivaaseen. Siellä tapaamme kerran kaikki uskossa nukkuneet.
Joskus taivaan kodin suurta juhlaa onkin sanottu suureksi sukukokoukseksi. Siellä koko Abrahamin suku kokoontuu juhlaan, jossa kiitetään Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnit. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.
Mikko Kälkäjä
Julkaistu Päivämiehessä 22.10.2014.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys