Jor­ma Vuor­ma

Ih­mi­set saat­ta­vat luo­kitel­la toi­si­aan saa­vu­tus­ten, an­si­oit­ten, ase­man tai kou­lu­tuk­sen pe­rus­teel­la. Nuo­ruu­des­ta­ni muis­tan erään van­han pu­hu­ja­vel­jen, joka oli vä­hem­pi­o­sais­ten ih­mis­ten hyvä ys­tä­vä. Hän vie­rai­li myös van­ki­las­sa pi­tä­mäs­sä seu­ro­ja. Mo­net van­geis­ta­kin sai­vat kuul­la loh­dul­li­sen sa­no­man ja syn­tien an­teek­si an­ta­mi­sen evan­ke­liu­min.

Mat­ti Suo puo­les­taan ker­toi erääs­sä saar­nas­saan van­gis­ta, jon­ka pre­si­dent­ti saat­toi va­paut­taa. Suon mu­kaan va­pau­tuk­sen sa­no­ma ei kui­ten­kaan vie­lä va­pau­ta van­kia, vaan hän on va­paa vas­ta sen jäl­keen, kun var­ti­ja avaa sel­lin oven avai­mel­la.

Ih­mi­nen voi lu­kea ja kuul­la Ju­ma­lan sa­nan ope­tus­ta elä­män­sä eri vai­heis­sa. Hän voi ol­la vies­til­le myö­tä­mie­li­nen ja ul­ko­nai­ses­ti hy­vin elä­vä ih­mi­nen, omis­ta­mat­ta kui­ten­kaan sy­dä­mes­sään us­ko­mi­sen lah­jaa. Kun Ju­ma­la an­taa ih­mi­sel­le syn­nin­tun­non ja pa­ran­nuk­sen ar­mon, tämä pää­see naut­ti­maan ja iloit­se­maan us­ko­mi­sen lah­jas­ta.

Ju­ma­la avaa Py­hän Hen­gen kaut­ta sa­naan­sa ja aut­taa ih­mi­sen myös us­ko­maan Ju­ma­lan sa­nan kir­joi­tuk­sia. Ju­ma­lan lap­si on osal­li­nen Py­hän Hen­gen lah­jas­ta ja voi täl­löin myös saar­na­ta evan­ke­liu­mia.

Daa­vi­din elä­mäs­sä Ju­ma­lan apu tuli lä­hel­le, kun Ju­ma­la aut­toi hä­net lan­kee­mus­ten tiel­tä va­pau­den tiel­le. Daa­vid sai syn­tin­sä an­teek­si ja koki ar­mon tun­te­mi­sen. Sik­si hä­nen oli help­po lau­laa ylis­tys­tä Ju­ma­lal­le: ”Minä luo­tan si­nun ar­moo­si, saan iloi­ta si­nun avus­ta­si. Minä lau­lan kii­tos­ta Her­ral­le, hän pi­tää mi­nus­ta huo­len.” (Ps. 13:6.)

Us­ko­mi­sen lah­ja tuo elä­mään luot­ta­mus­ta ja iloa. Luot­ta­mus Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen voi puo­les­taan ka­do­ta, jos ih­mi­nen läh­tee ha­ke­maan omia eh­to­ja us­ko­mi­seen. Ny­ky­ai­ka ruok­kii val­vo­mat­to­muut­ta hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa us­kos­sa. Syn­ti voi tul­la lu­val­li­sek­si ja sil­loin ka­to­aa myös elä­mä­ni­lo. Jo­kai­nen tar­vit­see ih­mi­siä, jot­ka aut­ta­vat ta­kai­sin oi­ke­an va­pau­den, luot­ta­muk­sen ja ilon tiel­le.

Lau­lun­te­ki­jä on kir­joit­ta­nut Jee­sus, ar­mos­sa­si mi­nun on­ne­ni on (SL 74). Ju­tu­tin lau­lun kir­joit­ta­jaa Tar­mo Huo­vis­ta ke­sä­seu­rois­sa vuo­sia sit­ten. Ker­roin hä­nel­le käyt­tä­vä­ni usein tätä lau­lua en­nen saar­naa ja et­tä lau­lun sa­nat oli­vat ruok­ki­neet mi­nua. Hän to­te­si: ”On mu­ka­va, jos sa­nois­ta on saa­nut mat­ka­e­väs­tä.”

Us­ko tar­vit­see hoi­toa ja sa­nan kuu­le­mis­ta. Sik­si kan­nat­taa kuun­nel­la Ju­ma­lan ään­tä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Syn­ti tuo kuu­le­mi­sel­le es­tei­tä. El­lei ih­mi­nen lai­naa kor­vi­aan Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon, vi­hol­li­nen saa hä­nes­tä hel­pos­ti saa­liin, ja ih­mi­nen jou­tuu us­kon­sa puo­les­ta haak­si­rik­koon.

Van­he­tes­sa kuu­lo voi hei­ken­tyä. Isäl­tä­ni ka­to­si vii­mei­si­nä vuo­si­na kuu­lo ko­ko­naan. Kes­kus­te­lim­me kir­joit­ta­mal­la tai hän luki huu­lil­ta. Kuo­lin­vuo­teen ää­rel­lä saar­na­sin hä­nel­le evan­ke­liu­min. Hän seu­ra­si huul­ten lii­ket­tä ja siu­naa­via kä­siä. Hän to­te­si: ”Ha­lu­an us­koa.” Vä­hän mie­tit­ty­ään hän jat­koi: ”Ju­ma­lan ar­mos­ta.”

Tätä us­ko­mi­nen on yk­sin­ker­tai­suu­des­saan. Ha­lua sei­soa Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­tal­la, kos­ka se on tiem­me val­keus. Tämä yk­sin­ker­tai­nen sa­no­ma louk­kaa mo­nia. Us­ko­vai­set voi­vat pyy­tää, et­tä Ju­ma­la avai­si ar­mon­sa myös heil­le, jot­ka ovat sen ka­dot­ta­neet.

Ju­ma­la tie­tää kaik­kien ih­mis­ten elä­män­vai­heet ja tar­peet. Poik­keuk­sel­li­ses­sa­kin ajas­sa on tur­val­lis­ta us­koa ja iloi­ta Ju­ma­lan avus­ta. Daa­vid ku­va­si tun­to­jaan psal­min 18 ja­kees­sa 2: ”Minä ra­kas­tan si­nua, Her­ra, sinä olet mi­nun voi­ma­ni.”