Pekka Syrjäniemi
Vanha sananlasku sanoo: ”Hädässä ystävä tunnetaan”. Olin noin 5-vuotias, kun olimme naapurien lasten kanssa uimassa. Toiset menivät jo rantaan.
Minä huomasin viereisen kaislikon takana kauniita lumpeenkukkia. Ajattelin hakea niitä äidille. En ihan yltänyt, joten otin vielä yhden askeleen, mutta astuinkin syvänteeseen.
Uimataitoni oli sen verran heikko, etten päässyt pintaan. Muistan veden alla ihmetelleeni aurinkoa, joka oli kuin suuri kultainen kolikko. Samoin ihastelin hopeisia helmiä, jotka nousivat ylös. Ne olivat ilmaa, joka tuli suustani ulos. Sitten tajuntani katosi.
Siskoni huomasi rannalta, että Pekka vajosi eikä nouse ylös. Muutama isompi poika lähti sukeltamaan ja onnistui saamaan minut ylös. Rannalla toiset roikottivat minua jaloista ja toiset läpsivät selkään, jolloin keuhkoista tuli vesi pois ja virkosin. Ellei olisi ollut ystäviä, en kirjoittaisi tätäkään tekstiä.
Ollessani Kemissä kanttorina seurakunta oli järjestänyt rippileirin Pelkosenniemelle eräälle koululle. Matkalla soitin Vilho Karannalle, onko Pelkosenniemellä uskovaisia. Hän antoi pari osoitetta. Pidettyäni sen päivän oppitunnit päätin käväistä nuorenparin luona, joka oli muuttanut paikkakunnalle äskettäin. Soitin ovikelloa, mutta väki ei ollutkaan kotosalla. Istahdin portaalle odottelemaan.
Muutaman minuutin perästä talonväki palasi hillasuolta saalista mukanaan. Ilta kului rattoisasti. Puhelimme tiestä ja matkasta, isäntä lämmitti saunan. Kun iltapala oli syöty, sanoin lähteväni takaisin koululle yöpaikkaani. Nuoripari halusi kuitenkin tarjota yösijankin.
Olin kertonut leirihenkilökunnalle, että olin paikkakunnalla ensimäistä kertaa enkä tuntenut ketään. Kyllä heillä riitti ihmettelemistä kyläreissussani! Koetin avata asiaa Jumalan sanalla: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” (Ef. 2:19–20.)
Ruutin kirjassa on kertomus ystävyydestä, joka syntyi elävän uskon kautta Pyhän Hengen vaikuttamana. Ruutin anoppi Noomi oli lähdössä moabilaisten maalta, jossa hän oli ollut kymmenen vuotta nälänhädän seurauksena.
Noomin hyvästellessä miniäänsä tämä pyysi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” (Ruut 1:16.)
Niinpä he lähtivät yhdessä matkalle ja asettuivat asumaan Noomin kotikaupunkiin Betlehemiin.
Virrentekijä runoilee: ”Jeesus, parhain ystäväni, löytäisinkö vertaista? Auta, etten eläissäni koskaan hylkää sinua.” (VK 273:1.) Martti Luther opettaa: ”Jos sinä tahdot maan päältä löytää Jeesuksen, sinun tulee löytää ensin hänen omansa.” Jeesus painottaa: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan (Matt. 6:33).
Moni ihminen, joka on löytänyt Jumalan valtakunnan, on todennut, että se on hänen elämänsä vaikuttavin kokemus ja löytöjen löytö. Samalla kertaa ihminen on saanut paljon rakkaita veljiä ja sisaria sekä suuren joukon uskonystäviä.
Kun Joosua, ylimmäinen pappi, sai parannuksen armon, hänelle annettiin muutamia erityisiä saattomiehiä, joille voi puhua arimmatkin asiat ja kompastelut. Tällaista saattomiestä voi rukoilla Jumalalta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Välähdyksiä rovasti Pentti Kopperoisen elämän varrelta sekä ajankuvaa suomalaisten elämästä 1930-luvulta nykypäiviin.
Lapuan tuomiokirkon yhteislauluäänite välittää rauhan sanomaa tuttujen virsien ja Siionin laulujen kautta.
Mihin syntien anteeksiantamus perustuu Raamatun mukaan? Kirjoittaja käy läpi Uuden testamentin anteeksiantamusta käsittelevät kohdat, joiden kautta avautuu monipuolinen ja selkeä kuva aiheesta.