Ju­ma­la kyl­lä ko­et­te­lee, mut­ta hän ei hyl­kää. Ju­ma­lan tar­koi­tus ih­mis­tä koh­taan on hyvä.

Jo­kais­ta ih­mis­tä pii­rit­tä­vät mo­net kiu­sauk­set. Jot­kut kiu­sauk­set ovat us­ko­vai­sel­le myös suu­ria ko­et­te­le­muk­sia. Kos­kaan ei ole tur­haan sa­not­tu, et­tä us­ko syn­nit ja kiu­sauk­set an­teek­si. Evan­ke­liu­mi on Kris­tuk­sen voi­ma jo­kai­sel­le sen us­ko­val­le au­tuu­dek­si. Kun syn­nit us­koo an­teek­si, kiu­sauk­set hel­lit­tä­vät ja kris­tit­ty saa jäl­leen uut­ta voi­maa va­el­taa tai­vas­tiel­lä. Evan­ke­liu­min us­ko­ja on kiu­saus­ten voit­ta­ja, ja hän saa voi­maa kes­tää ko­et­te­le­muk­sia.

Ju­ma­la ei hyl­kää ko­et­te­le­muk­sis­sa­kaan

Ih­mi­nen saat­taa hel­pos­ti syyt­tää Ju­ma­laa omis­ta ko­et­te­le­muk­sis­taan. Ju­ma­la kyl­lä ko­et­te­lee, mut­ta hän ei hyl­kää. Ju­ma­lan tar­koi­tus ih­mis­tä koh­taan on hyvä. Ko­et­te­le­muk­set voi­vat siis tul­la Ju­ma­lal­ta. Ju­ma­la ha­lu­aa ko­e­tel­la kaik­kia us­ko­vai­sia, jot­ta he py­syi­si­vät lop­puun as­ti us­ko­mas­sa. Jaa­ko­bin kir­jees­sä to­de­taan: ”äl­köön ku­kaan kiu­sauk­siin jou­dut­tu­aan aja­tel­ko, et­tä kiu­saus tu­lee Ju­ma­lal­ta. Ju­ma­la ei ole pa­han kiu­sat­ta­vis­sa, ei­kä hän it­se kiu­saa ke­tään.” (Jaak. 1:13.) Paha on siis se, joka mei­tä kiu­saa.

Kan­nat­taa ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä ava­ta Pyhä Raa­mat­tu ja lu­kea Jaa­ko­bin kir­jeen 1. luku. Jaa­kob jopa iloit­see mo­nen­lai­sis­ta ko­et­te­le­muk­sis­ta. ”Vel­je­ni, pi­tä­kää pelk­kä­nä ilo­na nii­tä mo­nen­lai­sia ko­et­te­le­muk­sia, joi­hin jou­dut­te. Te­hän tie­dät­te, et­tä kun us­kon­ne sel­viy­tyy ko­e­tuk­ses­ta, tämä kas­vat­taa teis­sä kes­tä­vyyt­tä.” (Jaak. 1:2–3.)

Syn­nit ar­mos­ta an­teek­si

Us­ko­vai­sen kan­nat­taa siis us­koa syn­tin­sä joka päi­vä ar­mos­ta an­teek­si Kris­tuk­sen an­sion täh­den ja hy­lä­tä syn­tie­lä­mä. Vir­si­ru­noi­li­ja kir­joit­taa vir­res­sä 405: ”Kirk­kaut­ta koh­ti kul­je kil­voi­tel­len us­kos­sa. Viet­te­lys­ten por­tit sul­je, hyl­kää syn­ti, maa­il­ma.” Va­roi­tus syn­nin hyl­kää­mi­ses­tä ei ole tur­ha, sil­lä Jaa­ko­bin mu­kaan ”jo­kais­ta kiu­saa hä­nen oma hi­mon­sa; se hän­tä ve­tää ja hou­kut­te­lee. Ja sit­ten kun himo tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää syn­nin, ja kun syn­ti on kas­va­nut täy­teen mit­taan, se syn­nyt­tää kuo­le­man.” (Jaak. 1:14–15.) Kiu­sauk­set ovat sie­lun­vi­hol­li­sen työ­tä, jot­ta hän sai­si kaik­ki us­ko­vai­set luo­pu­maan Ju­ma­las­ta ja siir­ty­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta hä­nen val­ta­kun­taan­sa.

Us­ko­vai­sen nöy­rä ru­kous on, et­tä hän säi­lyi­si us­ko­mas­sa elä­män­sä lop­puun saak­ka ja jak­sai­si pan­na syn­nin pois. Voim­me ru­koil­la Isä mei­dän -ru­kouk­sen sa­noin: ”älä­kä saa­ta mei­tä kiu­sauk­seen, vaan pääs­tä mei­dät pa­has­ta.” Us­ko­ne­lä­mäm­me tar­vit­see hoi­toa ja Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mia. Saam­me ru­koil­la saat­ta­jia, jot­ka saar­naa­vat meil­le kiu­sauk­set ja syn­nit an­teek­si. Ke­nen­kään ei tar­vit­se jää­dä syn­tien ja taak­ko­jen al­le, vaan jo­kai­nen saa us­koa ne ar­mos­ta an­teek­si jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Sam­po Luuk­ko­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.2.2015.