Luo­des­saan ih­mi­sen Ju­ma­la an­toi hä­nel­le tie­tyt omi­nai­suu­det ja ky­vyt. Ju­ma­la an­toi ih­mi­sel­le tai­don vil­jel­lä ja var­jel­la maa­ta, hal­li­ta me­ren ka­lo­ja ja tai­vaan lin­tu­ja sekä kaik­kea muu­ta, mikä maan pääl­lä liik­kuu. Ih­mi­sel­le an­net­tiin myös kyky aja­tel­la, teh­dä joh­to­pää­tök­siä ja toi­mia nii­den mu­kai­ses­ti.

Syn­ty­es­sään ih­mi­nen on pie­ni ja avu­ton. Hän kas­vaa, ke­hit­tyy ja har­jaan­tuu elä­mään Ju­ma­lan luo­mien tai­pu­mus­ten ja omi­nai­suuk­sien mu­kai­ses­ti. Myös ym­pä­ris­tö vai­kut­taa ih­mi­sen ke­hi­tyk­seen. Tai­doil­taan ja ky­vyil­tään ih­mi­set ovat eri­lai­sia. Kaik­ki Ju­ma­lan luo­ma on hy­vää ja tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta.

Lah­jo­jen mo­ni­nai­suus

Sa­nal­la lah­ja on kak­si mer­ki­tys­tä. Voim­me aja­tel­la, et­tä lah­ja on jo­ta­kin, min­kä saam­me jos­ta­kin syys­tä it­sel­lem­me, vaik­ka­pa syn­ty­mä­päi­vä­nä. Toi­nen lah­ja-sa­nan mer­ki­tys ku­vaa ih­mi­sel­le an­net­tua tai­toa teh­dä jo­ta­kin eri­tyi­sen hy­vin.

Ju­ma­la on va­rus­ta­nut mei­dät ih­mi­set eri­lai­sil­la lah­joil­la. Jol­la­kin on eri­tyi­nen tai­to opet­taa, neu­voa ja oh­ja­ta toi­sia. Toi­nen voi ol­la hyvä kuun­te­le­maan, ym­mär­tä­mään ja roh­kai­se­maan. Jol­la­kin on eri­tyi­nen tai­to osa­ta aset­tua toi­sen ase­maan, näh­dä toi­sen vai­keu­det ja osa­ta ru­koil­la toi­sen puo­les­ta. Joku on tai­ta­va toi­mi­maan ja aut­ta­maan käy­tän­nön asi­ois­sa.

Ar­mo­lah­jat pal­ve­lu­teh­tä­vis­sä

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä tar­vi­taan eri­lai­sia lah­jo­ja ja tai­to­ja. Sik­si Ju­ma­la on ja­ka­nut seu­ra­kun­taan­sa mo­nen­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama” (1. Kor. 12:4).

Sii­o­nin työ­hön si­säl­tyy mo­nen­lai­sia teh­tä­viä. Paa­va­li sa­noo, et­tä myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama (1. Kor. 12:5). Ih­mis­ten eri­lai­suus ja lah­jo­jen mo­ni­nai­suus on rik­kaut­ta. Eri­lai­sia ih­mi­siä ja eri­lai­sia lah­jo­ja tar­vi­taan.

Suu­rin niis­tä on rak­kaus

Tär­kein omi­nai­suus Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on elä­väs­tä us­kos­ta kum­pu­a­va rak­kaus ja halu osal­lis­tua työ­hön. Apos­to­li kir­joit­taa, et­tä ar­mo­lah­jat il­man rak­kaut­ta ovat tur­hia (1. Kor. 13).

Ju­ma­lan pää­mää­rä­nä on rak­kau­den ja py­hyy­den to­teu­tu­mi­nen koko luo­ma­kun­nas­sa. Ru­kouk­sem­me on, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ sai­si me­nes­tyä. Ju­ma­lan an­ta­mat ar­mo­lah­jat ovat tätä tar­koi­tus­ta var­ten. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä teh­dään, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni löy­täi­si ar­mol­li­sen Ju­ma­lan sy­dä­meen­sä.

Ian­kaik­ki­sen elä­män lah­ja

Raa­mat­tu pu­huu lah­jas­ta, jon­ka ih­mi­nen saa il­man omaa an­si­o­ta. Se on elä­vän us­kon lah­ja. Us­ko­mal­la syn­tin­sä an­teek­si ih­mi­nen pää­see osal­li­sek­si täs­tä Ju­ma­lan ar­mo­lah­jas­ta. Sa­mal­la pää­see osal­li­sek­si myös ian­kaik­ki­sen elä­män lah­jas­ta. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Syn­nin palk­ka on kuo­le­ma, mut­ta Ju­ma­lan ar­mo­lah­ja on ian­kaik­ki­nen elä­mä Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, mei­dän Her­ras­sam­me” (Room. 6:23).

Vaik­ka us­ko­va ei löy­täi­si mi­tään eri­tyi­siä lah­jo­ja tai tai­to­ja it­ses­tään, hän pää­see pe­ri­mään ian­kaik­ki­sen elä­män tai­vaas­sa. Rik­ko­mus­tem­me täh­den ris­tiin­nau­lit­tu Jee­sus Kris­tus on so­vit­ta­nut kaik­ki syn­tim­me. Ju­ma­lan ar­mos­ta, us­kon kaut­ta, omal­ta puo­lel­taan syn­ti­nen ih­mi­nen saa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta pe­riä ian­kaik­ki­sen elä­män tai­vaas­sa.

Pek­ka Töl­li

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 25.4.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi