En­si­lu­mien sa­ta­es­sa maa­han mie­lee­ni muis­tui van­ha ta­paus, jos­sa olim­me Hel­sin­gin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen raa­mat­tu­luok­ka­lais­ten kans­sa Kuu­sa­mos­sa ret­kel­lä.

Lin­ja-au­to oli täyn­nä in­nok­kai­ta lap­sia, nuo­ria ja ai­kui­sia. Ret­ken päät­teek­si tu­lim­me suu­ren Ru­ka­tun­tu­rin juu­rel­le. Mäki näyt­ti kau­pun­ki­lai­sen sil­mis­sä suu­rel­ta, ja sin­ne­hän sitä kii­vet­tiin, suk­sia raa­ha­ten ja las­ket­tiin alas. Päi­vä ku­lui hu­pai­sas­ti. Riit­ti nau­rua ja vauh­dik­kai­ta ti­lan­tei­ta. Päi­vän päät­teek­si tu­lin vil­kais­seek­si puu­suk­sie­ni poh­jia – ne oli­vat ku­lu­neet ai­van pyö­reik­si! Näin oli käy­nyt muil­le­kin. Me kau­pun­ki­lai­set opim­me, et­tä pai­kal­lis­ten suk­sis­sa on te­räs­kan­tit. Heil­lä oli oi­ke­at va­rus­teet.

Ei­len opin taas uut­ta. Me­nin tyt­tä­re­ni kau­pun­ki­a­sun­toon vie­rai­lul­le. Oli­si pi­tä­nyt kiin­nit­tää yk­si pie­ni hyl­ly sei­nään kah­del­la ruu­vil­la – pik­ku hom­ma. Ai­noa on­gel­ma oli se, et­tä mi­nul­la ei ol­lut po­raa, ak­ku­po­ra­ko­net­ta ei­kä ruu­ve­ja. Vaik­ka mi­nul­la on ko­to­na au­to­tal­li täyn­nä työ­ka­lu­ja ja ruu­vi­äm­pä­rei­tä, jou­duin avut­to­ma­na luo­pu­maan hyl­lyn­kiin­ni­ty­sy­ri­tyk­ses­tä. Opin, et­tä oi­ke­at va­rus­teet pi­tää ol­la mu­ka­na.

Oi­kea tais­te­lu­va­rus­tus lah­jaa

Efe­so­lais­kir­jees­sä mei­tä ke­ho­te­taan pu­ke­maan yl­lem­me Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tus. Va­rus­tus­ta ei tar­vi­ta ih­mi­siä, vaan hen­ki­val­to­ja vas­taan. Va­rus­tus tar­koit­taa val­mis­tau­tu­mis­ta. Va­rus­tus­ta tar­vi­taan, jot­ta voi­sim­me ”pa­han päi­vän tul­len teh­dä vas­ta­rin­taa ja sel­viy­tyä tais­te­lus­ta pys­tys­sä py­sy­en” (Ef. 6:13).

Oi­kea tais­te­lu­va­rus­tus on elä­vän us­kon ta­voin ko­ko­naan lah­jaa. Ih­mi­nen on ra­jal­li­si­ne voi­mi­neen ja puut­teel­li­si­ne tai­toi­neen täy­sin ky­ke­ne­mä­tön val­mis­ta­maan it­sel­leen va­rus­tus­ta ”tä­män pi­mey­den maa­il­man hal­lit­si­joi­ta” (Ef. 6:12) vas­taan.

Hen­ki­val­to­jen tais­te­lus­sa tar­vi­taan van­hurs­kau­den haar­nis­kaa. Van­hurs­kaus on Ju­ma­lan oi­ke­a­mie­li­syyt­tä, jos­ta ih­mi­nen pää­see osal­li­sek­si us­ko­mal­la Ju­ma­lan lu­pauk­siin. Ereh­ty­mä­tön Ju­ma­la on an­ta­nut ereh­ty­väl­le ih­mi­sel­le mah­dol­li­suu­den, joka on us­ko Kris­tuk­sen an­si­oon, lu­nas­tuk­seen. Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­sen kaut­ta jo­kai­nen us­ko­va on van­hurs­kas ja osal­li­nen ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. Näin van­hurs­kau­den haar­nis­ka an­taa Ju­ma­lan omil­le lap­sil­le kuo­le­mat­to­muu­den. Tämä haar­nis­ka on si­dot­tu kiin­ni to­tuu­den vyöl­lä, py­sy­väl­lä to­tuu­del­la.

Us­ko on suo­ja

Elä­vä us­ko an­taa ih­mi­sel­le mah­dol­li­suu­den ja­kaa saa­maan­sa lah­jaa eteen­päin. Pyhä Hen­ki an­taa ym­mär­ryk­sen us­kon lah­jan mer­ki­tyk­ses­tä ja myös ha­lun ker­toa us­kos­ta muil­le ih­mi­sil­le.

Evan­ke­liu­mi on us­kon ydin, jon­ka kuu­le­mal­la ja us­ko­mal­la Ju­ma­las­ta eroon jou­tu­nut pää­see ta­kai­sin Ju­ma­lan luo, ko­tiin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Tätä rau­han evan­ke­liu­mia Ju­ma­lan lap­si kan­taa mu­ka­naan. Hän on si­to­nut jal­ki­neik­seen ”alt­tiu­den ju­lis­taa rau­han evan­ke­liu­mia” (Ef. 6:15).

Nuo­lia vas­taan tar­vi­taan kil­peä. Kil­pi on us­kon kil­pi, jota ko­hot­ta­mal­la voi tor­jua ”pa­han pa­la­vat nuo­let” (Ef. 6:16). Nuo­li on lä­he­tet­ty mat­kaan sur­maa­mis­tar­koi­tuk­ses­sa. Vi­hol­li­sen ai­noa pää­mää­rä on us­ko­ne­lä­män sam­mut­ta­mi­nen. Näi­tä nuo­lia on usei­ta, ja ne voi­vat tul­la yl­lät­tä­en.

Raa­mat­tu ei vä­hät­te­le vi­hol­li­sen voi­maa, ei­kä ku­kaan ei ole täy­sin suo­jas­sa hen­ki­val­to­jen hyök­käyk­sil­tä. On­nek­si on suo­ja, us­ko, jo­hon kil­pis­ty­vät voi­mak­kaat­kin vi­hol­li­sen hyök­käyk­set. Us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­nen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mat­ka­saat­toon ha­keu­tu­mi­nen ovat meil­lä tur­va­nam­me. Yk­si­näi­sen tais­te­li­jan on tur­va­ton­ta kul­kea vaa­ro­jen kes­kel­lä.

Ju­ma­lan sana – pa­ras ase

Va­rus­tuk­ses­ta on mai­nit­tu vie­lä pe­las­tuk­sen ky­pä­rä ja Hen­gen miek­ka. Ju­ma­la on sa­nas­saan il­moit­ta­nut tah­ton­sa, ja sik­si Ju­ma­lan sana on tär­ke­ää­kin tär­ke­äm­pi. Ju­ma­lan sa­naa se­li­te­tään Py­hän Hen­gen avul­la, ja sik­si Efe­so­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja on va­lin­nut Ju­ma­lan sa­nan ver­taus­ku­vak­si mie­kan. Hyök­käys­ti­lan­tees­sa pa­ras ase puo­lus­tau­tu­mi­seen on Ju­ma­lan sana, ei ih­mi­sen oma mie­li­pi­de tai tah­to.

Va­rus­teet on hyvä pi­tää mu­ka­na. Puu­suk­set vaih­tui­vat ai­ka­naan pa­rem­piin, ja ai­on men­nä tyt­tä­re­ni luo ky­lään ruu­vi­pus­sin kans­sa. Va­rus­teet hen­ki­val­to­ja vas­taan ovat ko­ko­naan tois­ta luok­kaa. Efe­so­lais­kir­jeen koh­ta päät­tyy ru­kouk­seen: ”Py­sy­kää val­veil­la ja ru­koil­kaa hel­lit­tä­mät­tä kaik­kien py­hien puo­les­ta” (Ef. 6:18).

Ar­to Paa­vo­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.11.2014.