JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Omassatunnossa poltinmerkki

Päivämies
Matkaevääksi
20.3.2019 6.54

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302442520190320065400

Olin va­el­lus­rip­pi­kou­lus­sa. Erää­nä aa­mu­na pa­rin ki­lo­met­rin kul­ke­mi­sen jäl­keen kak­si tyt­töä sa­noi­vat, et­tei­vät jak­sa enää. Pyy­sin hei­tä ryh­dis­täy­ty­mään, sil­lä tä­män päi­vän mat­kaa oli jäl­jel­lä vie­lä yli kym­me­nen ki­lo­met­riä.

Kes­kus­tel­tu­am­me sain sel­vil­le, et­tä ty­töil­le ei ol­lut ruo­ka mais­tu­nut. Oli help­po sa­noa, et­tei vä­sy­mys ole ih­me­kään, sil­lä teil­tä on ”polt­to­ai­ne” lop­pu­nut. Kei­tim­me ty­töil­le puu­roa ja teim­me ret­kie­väis­tä ra­vit­se­vat aa­mu­pa­lat. Syö­ty­ään ty­töt le­väh­ti­vät het­ken ja mat­ka jat­kui on­gel­mit­ta.

Elä­män lei­pä, Her­ra Jee­sus, on lu­van­nut asua joka päi­vä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Raa­mat­tu ker­too tuh­laa­ja­po­jas­ta, joka jät­ti isän ko­din ja näl­kiin­tyi. Hän ei saa­nut syö­dä edes si­ko­jen ruo­kia.

Po­jal­la tuli mie­leen isän koti, jos­sa pal­ve­lus­vä­el­lä­kin on kyl­lin ruo­kaa. Hän päät­ti pa­la­ta sin­ne. Yl­lä­tys oli suu­ri, kun hän sai läm­pi­män vas­taa­no­ton: pal­ve­li­jat pu­et­ti­vat puh­taat vaat­teet, val­mis­tet­tiin pi­to­ruo­at ja al­koi ilo­juh­lat.

Jee­suk­sen ope­tus­lap­sis­ta Juu­das Is­ka­ri­ot oli jou­kon ra­has­ton­hoi­ta­ja, mut­ta va­ras­ti yh­tei­siä va­ro­ja. Ah­neus kas­voi nii­hin mit­toi­hin, et­tä hän ka­val­si Jee­suk­sen saa­dak­seen ho­pe­a­ra­ho­ja.

Toi­nen ope­tus­lap­si Pie­ta­ri ku­va­taan Raa­ma­tus­sa roh­ke­a­na us­kon­tun­nus­ta­ja­na ja no­pe­a­na vas­tauk­sien an­ta­ja­na. It­se­var­muus koi­tui hä­nel­lä ko­e­tuk­sen tul­les­sa Jee­suk­sen kiel­tä­mi­sek­si.

Pie­ta­ri sai pa­ran­nuk­sen ar­mon, sil­lä hän tie­si osoit­teen, mis­sä ka­tu­val­le kuu­luu hyvä sa­no­ma. Sii­tä syt­tyi rak­kaus Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa koh­taan. Juu­dak­sel­le kävi niin, et­tä hä­nel­tä ka­to­si myös ym­mär­rys, mis­tä syn­tiin jou­tu­nut saa avun.

Kun Sau­lus Tar­so­lai­nen sai pa­ran­nuk­sen ar­mon us­ko­vai­sen Ana­ni­aan saar­naa­man evan­ke­liu­min kaut­ta, hä­nes­tä tuli ajal­li­ses­ti ja hen­gel­li­ses­ti nä­ke­vä. He­rää ky­sy­mys, mik­si Jee­sus ei an­ta­nut tiel­lä Sau­luk­sel­le hä­nen syn­te­jään an­teek­si?

Jee­sus oli joh­don­mu­kai­nen, kos­ka hän oli jät­tä­nyt sen vi­ran Py­hän Hen­gen omis­ta­vien ope­tus­las­ten­sa ja seu­ra­kun­tan­sa teh­tä­väk­si. Hän ei muut­ta­nut an­ta­maan­sa ar­mo­jär­jes­tys­tä.

Seu­ra­kun­nan vai­noo­jas­ta Sau­luk­ses­ta, uu­del­ta ni­mel­tään Paa­va­li, tuli Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­mies ja ilo­sa­no­man eteen­päin vie­jä. Kul­kies­saan eri paik­ka­kun­nil­la hän sai ko­kea mo­nia vas­toin­käy­mi­siä. Paa­va­li koki suur­ta tus­kaa ja ki­pua, kun usein vas­tus­ta­jat oli­vat lu­pauk­sen kan­san jä­se­niä, jopa su­kun­sa jä­se­niä ja us­kon esi-isä Aab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä.

Paa­va­lin vä­li­tyk­sel­lä evan-ke­liu­mi kul­ki Aa­si­as­sa mo­nil­le alu­eil­le ja saa­vut­ti vih­doin Eu-roo­pan. Lä­he­tys­työ ete­ni, ja evan­ke­liu­min kyl­vö­työ laa­je­ni. Li­säk­si Paa­va­li vah­vis­ti ja neu­voi lä­he­tys­kir­jeit­ten vä­li­tyk­sel­lä us­ko­vai­sia mo­nis­sa us­kon ky­sy­myk­sis­sä. Se, mikä en­nen on kir­joi­tet­tu, on myös opik­si meil­le kir­joi­tet­tu, et­tä meil­lä kär­si­väl­li­syy­den ja Raa­ma­tun loh­du­tus­ten kaut­ta oli­si toi­vo (Room. 15:4).

Pyhä Hen­ki sa­noo sel­väs­ti, et­tä vii­mei­si­nä ai­koi­na jot­kut luo­pu­vat us­kos­ta ja al­ka­vat seu­ra­ta ek­syt­tä­viä hen­kiä ja pa­ho­jen hen­kien ope­tuk­sia. He luot­ta­vat te­ko­py­hiin va­leh­te­li­joi­hin, joi­den omas­sa­tun­nos­sa on polt­to­merk­ki (1. Tim. 4:1–2).

Vir­ren­te­ki­jä on sa­noit­ta­nut kui­ten­kin kau­niis­ti: ”Ei maa­il­mal­ta mil­loin­kaan saa sa­nan saar­na kii­tos­taan, se voi­man­sa saa tai­vaas­ta, se pääs­tää syn­nin val­las­ta. Oi Kris­tus Hen­gen lah­jal­la myös mei­tä siu­naa, kas­va­ta. Suo to­tuu­tee­si juur­tua ja elää yk­sin ar­mos­ta.” (VK 420:5–8.)

Teks­ti: Pek­ka Syr­jä­nie­mi

Ku­vi­tus­ku­va: Eve­lii­na Sauk­ko

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.3.2018

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys