Mitä minä tein vää­rin? Olin­ko lii­an an­ka­ra vai lii­an sal­li­va? Oli­ko ko­tim­me hen­ki oi­kea? Osa­sin­ko an­taa hy­vän esi­mer­kin us­ko­vai­sen elä­mäs­tä? Näin miet­ti­vät äi­ti ja isä, kun lap­si on il­moit­ta­nut, et­tei jak­sa enää us­koa ja elää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mat­ka­saa­tos­sa.

Muis­tan työ­vuo­sil­ta­ni nuo­ren, joka jäi kiin­ni ra­han va­ras­ta­mi­ses­ta. Pit­kien kes­kus­te­lu­jen jäl­keen hän myön­si teon. Hä­nes­tä nä­kyi ka­tu­mus. It­kien hän ky­syi, mitä hä­nen pi­tää nyt teh­dä. Kun ky­syt­tiin, mitä ko­to­na on ope­tet­tu te­ke­mään sa­mas­sa ti­lan­tees­sa, hän ei tien­nyt.

Kas­va­tus­vas­tuu on ko­dil­la. Kun Ju­ma­la lah­joit­taa per­hee­seen lap­sen, hän an­taa myös teh­tä­vän. Tä­hän teh­tä­vään van­hem­mat pyy­tä­vät avuk­seen kum­me­ja. Us­ko­vai­set van­hem­mat, iso­van­hem­mat ja kum­mit pyy­tä­vät Ju­ma­lal­ta tai­toa, ym­mär­rys­tä ja voi­maa oh­ja­ta lap­sia elä­mään Ju­ma­lan sa­nan neu­vo­jen mu­kaan.

Kas­vat­ta­jat ha­lu­a­vat vie­dä lap­sia py­hä­kou­luun, päi­vä­ker­hoon, raa­mat­tu­luok­kaan ja seu­roi­hin, kos­ka niis­sä pu­hu­taan Ju­ma­lan sa­naa ja ope­te­taan elä­mään sen mu­kaan. Sil­ti­kin lo­pul­li­nen vas­tuu jää ko­dil­le ja van­hem­mil­le.

Psal­mis­sa 78 ope­te­taan, et­tä tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le tu­lee ker­toa ”Her­ran voi­mas­ta, Her­ran te­ois­ta, ih­meis­tä, joi­ta hän on teh­nyt”. Näin tu­lee teh­dä, et­tä tu­le­va pol­vi op­pi­si tun­te­maan ne ja ker­toi­si ne taas omil­le lap­sil­leen, jot­ta kaik­ki osai­si­vat tur­vau­tua Ju­ma­laan.

Muis­tan van­han pu­hu­jan, jol­la oli ta­pa­na mai­ni­ta ”us­ko­ne­lä­män aak­ko­sis­ta”. Hän ku­va­si us­ko­vai­sen elä­mää, et­tä ”olem­me ai­na en­sim­mäi­sel­lä osas­tol­la” eli ”eka­luo­kal­la”. Sitä ku­vas­taa myös us­ko­vai­ses­ta Raa­ma­tus­sa käy­tet­ty ni­mi­tys ”Ju­ma­lan lap­si”. Apos­to­li Jo­han­nes kir­joit­ti: ”Kat­so­kaa, kuin­ka suur­ta rak­kaut­ta Isä on meil­le osoit­ta­nut: me olem­me saa­neet Ju­ma­lan lap­sen ni­men, ja hä­nen lap­si­aan me myös olem­me” (1. Joh. 3:1).

Jos us­ko­vai­sel­la saa säi­lyä lap­sen mie­li, hän on val­mis ot­ta­maan vas­taan Ju­ma­lan sa­nan neu­vo­ja, an­toi­vat­pa nii­tä van­hem­mat, iso­van­hem­mat, kum­mit tai sa­mas­sa mat­ka­saa­tos­sa kil­voit­te­le­vat toi­set us­ko­vai­set eli Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta. Ju­ma­la it­se pu­huu seu­ra­kun­nas­saan. Ju­ma­la on an­ta­nut jo­kai­sel­le lap­sel­leen myös Py­hän Hen­gen, jota on kut­sut­tu usein ko­ti­o­pet­ta­jak­si. Jee­sus lu­pa­si sen ope­tus­lap­sil­leen läh­tön­sä edel­lä. (Joh. 14:16.)

Ot­si­kon teks­tis­sä mai­nit­tu kas­vat­ta­jan teh­tä­vä on vaa­ti­va. Ju­ma­lan sa­nan neu­vo­ja on te­roi­tet­ta­va ”ali­no­maa”, ja niis­tä tu­lee pu­hua, ol­tiin­pa ko­to­na tai mat­kal­la, ma­kuul­la tai jal­keil­la. Ja vie­lä: ”Sido ne mer­kik­si kä­tee­si ja pidä nii­tä tun­nuk­se­na ot­sal­la­si. Kir­joi­ta ne ko­ti­si oven­pie­liin ja kau­pun­ki­si port­tei­hin.” (5. Moos. 6:8–9.)

Tuo vaa­ti­van tun­tui­nen toi­min­ta­oh­je tar­koit­taa, et­tä Ju­ma­lan lap­si kil­voit­te­lee us­ko­vai­se­na ko­dis­sa ja muu­al­la ja elää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­ta ei­kä ota lo­maa tai va­paa­päi­viä va­el­luk­ses­ta. Sil­loin säi­lyy myös us­ko­mi­sen ilo.

Ju­ha­ni Ala­ran­ta

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä nro 42_16.10.2019