JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Ra­ha­ko rat­kai­see?

Päivämies
Matkaevääksi
19.6.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444120190619070000

Pi­dim­me en­sim­mäi­siä seu­ro­ja Ve­nä­jän Ud­mur­ti­as­sa. Seu­ro­jen jäl­keen eräs mies ky­syi, voi­ko syn­nit saa­da an­teek­si ihan il­mai­sek­si. ”Kun minä me­nen kaup­paan niin ai­na pi­tää ol­la rup­lan ra­ho­ja, mi­tään ei saa il­man ra­haa”, hän jat­koi.

Sa­noim­me hä­nel­le Raa­mat­tuun poh­jau­tu­en, et­tä sen, min­kä it­se olem­me lah­jak­si saa­neet, niin sen me lah­jak­si an­nam­me. Lai­na­sim­me myös Je­sa­ja-pro­fee­tan sa­no­ja: ”Kuul­kaa kaik­ki ja­noi­set! Tul­kaa ve­den ää­reen! Te, joil­la ei ole ra­haa, tul­kaa, os­ta­kaa vil­jaa il­mai­sek­si, syö­kää, ot­ta­kaa mak­sut­ta vii­niä ja mai­toa.” (Jes. 55:1.)

Ju­ma­la voi yl­lät­tää mo­nel­le eri ta­val­la, hän on ta­sa­puo­li­nen kaik­kia ih­mi­siä koh­taan. Hän an­taa au­rin­kon­sa pais­taa niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le ja an­taa sa­teen niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le­kin.

Ajan­koh­tai­nen on myös Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan ope­tus, et­tei tar­vit­se mu­reh­tia syö­mi­ses­tä, juo­mi­ses­ta tai vaa­te­tuk­ses­ta. Tai­vaal­li­nen Isä kyl­lä tie­tää jo­kai­sen tar­peet. Pää­a­si­ak­si Jee­sus nos­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja hä­nen van­hurs­kau­ten­sa et­si­mi­sen (Matt. 6: 31–34).

Raa­mat­tu tun­tee ih­mi­siä, joil­le Ju­ma­la oli an­ta­nut pal­jon rik­kaut­ta, muun mu­as­sa Ab­ra­ham ja Jaa­kob. Kun Ab­ra­ham pa­la­si vä­sy­nee­nä so­das­ta, Saa­le­min ku­nin­gas, kor­keim­man Ju­ma­lan pap­pi Mel­ki­se­dek, tuli vah­vis­ta­maan hän­tä lei­väl­lä ja vii­nil­lä ja siu­na­si hän­tä.

Ab­ra­ham an­toi ku­nin­kaal­le kym­me­nyk­set kai­kes­ta saa­liis­taan. Ab­ra­ham ym­mär­si, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ tar­vit­see myös ajal­li­sia va­ro­ja (1. Moos. 14:17–19). Paa­va­li kir­joit­taa Ko­rin­ton seu­ra­kun­nal­le: ”Ku­kin an­ta­koot sen mu­kaan kuin on mie­les­sään päät­tä­nyt, ei vas­ta­ha­koi­ses­ti ei­kä pa­kos­ta, sil­lä ilois­ta an­ta­jaa Ju­ma­la ra­kas­taa” (2. Kor. 9:7).

Ko­et­te­le­muk­siin jou­tu­nut Job oli va­ra­kas mo­nes­sa mie­les­sä, mut­ta me­net­ti kai­ken. Sil­ti hän tun­nus­ti: ”Her­ra an­toi, Her­ra ot­ti. Kii­tet­ty ol­koon Her­ran nimi.” (Job 1:26.) Ju­ma­lal­la oli myö­hem­min vara siu­na­ta Jo­bil­le vie­lä en­tis­tä run­saam­pi omai­suus.

Jee­sus oli saa­nut kut­sun tul­la fa­ri­seus Si­mo­nin luok­se ate­ri­al­le. Sin­ne saa­pui myös nai­nen, joka oli saa­nut kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si. Hä­nel­lä oli mu­ka­naan niin ar­vo­kas öl­jy­pul­lo, et­tä sii­hen oli men­nyt työ­mie­hen vuo­den palk­ka.

Nai­nen voi­te­li Jee­suk­sen ja­lat tuol­la voi­teel­la ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Moni ajat­te­li, et­tä tuo on mah­do­ton­ta tuh­laus­ta. Sii­hen Jee­sus sa­noi, et­tä joka on pal­jon saa­nut an­teek­si, se myös pal­jon ra­kas­taa. (Luuk. 7:36–50.)

Mo­nil­le Raa­ma­tun hen­ki­löil­le rik­kaus oli on­net­to­muu­dek­si. Jee­sus ker­too rik­kaas­ta mie­hes­tä, joka ha­vah­tui vas­ta hel­ve­tin vai­vas­sa osaan­sa. Sa­moin ri­kas nuo­ru­kai­nen, jota Jee­sus ra­kas­ti to­tuu­des­sa, ei läh­te­nyt hän­tä seu­raa­maan.

Maan­vil­je­li­jä, joka sai run­saan sa­don, ra­ken­si suu­rem­mat ai­tat ti­lal­le ja ko­ko­si nii­hin use­an vuo­den tar­peen it­sel­leen. Sit­ten hän ru­pe­si syö­mään, juo­maan ja iloit­se­maan. Seu­raa­va­na yö­nä hän kuo­li. Jee­sus va­roit­taa­kin: ”Näin käy sen, joka ke­rää rik­kaut­ta it­sel­leen mut­ta jol­la ei ole aar­ret­ta Ju­ma­lan luo­na” (Luuk. 12:21).

Kun Ve­nä­jäl­lä Pet­ros­kois­sa pi­det­tiin syys­seu­rat, sin­ne tuli nai­nen, joka oli läh­te­nyt mat­kaan noin kah­den tu­han­nen ki­lo­met­rin ta­kaa. Hä­nel­tä lop­pui­vat sääs­tä­män­sä ra­hat kes­ken mat­kan, mut­ta hän pää­si Vii­pu­ris­ta us­ko­vais­ten kyy­dis­sä pe­ril­le.

Seu­rois­sa hän ää­neen iloit­si sii­tä, mi­ten iha­naa on, kun saa ol­la rak­kai­den Ju­ma­lan las­ten seu­ras­sa. Saa kuul­la kol­me päi­vää Ju­ma­lan sa­naa ja lau­laa yh­des­sä kii­tos­ta Ju­ma­lal­le tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa. ”Minä olen maa­il­man on­nel­li­sin nai­nen!” Var­maan us­ko­vai­set aut­toi­vat, et­tä si­sar pää­si vie­lä ko­tiin­kin.

Teks­ti: Pek­ka Syr­jä­nie­mi

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.6.2019

13.8.2020

Her­ra, sinä olet oi­ke­a­mie­li­nen, oi­ke­at ovat si­nun pää­tök­se­si. Ps. 119:137

Viikon kysymys