Hyvä lu­ki­ja. Olet elä­mäs­sä­si vas­taa­not­ta­nut lu­ke­mat­to­man mää­rän vies­te­jä, sekä lu­et­ta­via et­tä kuun­nel­ta­via, si­nul­le ni­mel­lä­si osoi­tet­tu­ja tai ih­mis­jou­koil­le suun­nat­tu­ja.

Otam­me vies­te­jä vas­taan eri puo­lil­ta maa­il­maa. Nuo vies­tit tun­tu­vat pää­o­sin ker­to­van syn­kis­tä ta­pah­tu­mis­ta, jot­ka pyr­ki­vät val­taa­maan mie­lem­me. Olet eh­kä it­se­kin jou­tu­nut jos­kus vie­mään sa­naa ikä­väs­tä ta­pah­tu­mas­ta tai asi­as­ta. On ol­lut ai­van vält­tä­mä­tön­tä saat­taa se asi­a­no­sai­sen tie­toon. Vas­taa­not­ta­jan on niin ikään ol­lut tär­ke­ää saa­da tuo vies­ti.

Vies­tin­tuo­jat ker­to­vat ilo­sa­no­maa

Mo­net Van­han tes­ta­men­tin kir­jat vä­lit­tä­vät meil­le pro­feet­to­jen Ju­ma­lal­ta saa­mia il­moi­tuk­sia. Ju­ma­lan il­moi­tuk­set ei­vät jätä ih­mis­tä toi­vot­to­muu­den ti­laan, ei­vät vai­keis­sa­kaan elä­män­ti­lan­teis­sa. Ju­ma­lan ar­mol­li­suut­ta ja kaik­ki­val­tiut­ta ju­lis­taa Je­sa­jan kir­jan pro­feet­ta seu­raa­vas­ti: ”Her­ran ar­mo­töi­tä minä ju­lis­tan, Her­ran ylis­tet­tä­viä te­ko­ja, muis­ta­en kaik­kea sitä, min­kä Her­ra on meil­le teh­nyt, hä­nen suur­ta hy­vyyt­tään Is­ra­e­lia koh­taan, kaik­kea, min­kä hän on sil­le teh­nyt, hän, joka on us­kol­li­nen ja täyn­nä ar­moa.” (Jes. 63:7.)

Useis­sa Raa­ma­tun ta­pah­tu­mis­sa en­ke­lit toi­mi­vat sa­nan­saat­ta­ji­na. Sa­nan­saat­ta­jia ovat myös Ju­ma­lan lap­set. He ovat saa­neet omak­seen Ju­ma­lan Po­jan, Jee­suk­sen, lu­nas­tus­työn. Tuo­hon lu­nas­tuk­seen, syn­tien so­vi­tuk­seen us­koi­vat jo en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää elä­neet. Sii­hen ke­hot­ta­vat sa­nan­saat­ta­jat tä­nään­kin us­ko­maan, loh­dul­li­seen sa­no­maan loh­dut­to­mien sa­no­mien kes­kel­lä.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee lap­si­aan

Ju­ma­la pu­huu ih­mi­sel­le myös luo­mis­työs­sään, kaik­ki­al­la ym­pä­ril­läm­me. Sa­nan­saat­ta­ja­naan hän usein käyt­tää pien­tä ih­mis­tä, joka lap­se­nus­kol­laan il­mai­see sy­vin­tä us­kon sa­lai­suut­ta, sa­moin kuin ih­mis­tä, joka ei syys­tä tai toi­ses­ta pys­ty sa­nal­li­ses­ti lä­hes­ty­mään tois­ta.

Sa­nan­saat­ta­ja on vain vä­li­kap­pa­le. Je­sa­jan kir­ja opet­taa täs­tä, et­tä ih­mi­sen pe­las­ta­ja ei ole sa­nan­saat­ta­ja, ei en­ke­li, vaan Ju­ma­lan Po­jan rak­kaus. Se sai hä­net lu­nas­ta­maan ih­mis­kun­nan kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja voit­ta­mal­la kuo­le­man. (Jes. 63:8, 9.)

Hen­ki­lö­koh­tai­nen us­ko an­taa ih­mi­sel­le elä­vän toi­von ja kan­taa hä­net ian­kaik­ki­seen elä­mään. Je­sa­jan kir­jan sa­noin: ”Tei­dän van­huu­ten­ne päi­viin saak­ka minä olen sama, vie­lä kun hiuk­sen­ne har­maan­tu­vat, minä tei­tä kan­nan. Niin minä olen teh­nyt ja niin yhä teen, minä nos­tan ja kan­nan ja pe­las­tan.” (Jes. 46:4.)

Veik­ko Si­vu­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.4.2018

Ku­vi­tus­ku­va, pal­mu­kyyh­ky Je­ru­sa­le­mis­sa: Erk­ki Ala­saa­re­la