Tuo­mit­se­mi­nen ja tuo­ma­ri esiin­ty­vät usein Raa­ma­tus­sa. Laki on si­nän­sä tut­tua meil­le kai­kil­le, ja sitä py­ri­tään nou­dat­ta­maan jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Kui­ten­kin tuo­mio, tuo­mi­ois­tui­met ja tuo­ma­rit ovat py­sy­neet mi­nul­le vie­rai­na, hyvä näin.

It­sel­le­ni tuo­ma­ris­ta tu­lee en­sim­mäi­se­nä mie­leen se rai­ta­pai­tai­nen hen­ki­lö, joka jää­kiek­ko­kau­ka­los­sa kier­te­lee ja koit­taa näh­dä kai­ken oleel­li­sen, mitä ta­pah­tuu. Tuo­ma­rin teh­tä­vä­nä on val­voa, et­tä sään­tö­jä nou­da­te­taan ja tar­vit­ta­es­sa käyt­tää tuo­mi­o­val­taa ja ja­kaa ran­gais­tuk­sia. Tuo­ma­ri myös tuo­mit­see teh­dyt maa­lit ja on sitä kaut­ta päät­tä­mäs­sä, kuka sel­viy­tyy voit­ta­jak­si.

Täs­sä jää­kiek­ko­tuo­ma­ris­sa on mo­nia yh­dis­tä­viä te­ki­jöi­tä sii­hen tuo­ma­riin, jos­ta Raa­mat­tu pu­huu, mut­ta myös mer­kit­tä­viä ero­ja. Ken­täl­lä tuo­ma­ri te­kee pää­tök­set sen pe­rus­teel­la, mitä nä­kee. Tuo­mi­os­ta saat­taa ol­la eri­ä­viä mie­li­pi­tei­tä, ja se voi ol­la vää­rä ja epä­oi­keu­den­mu­kai­nen.

Tuo­ma­ri ei voi mil­lään näh­dä omil­la sil­mil­lään kaik­kea mitä ta­pah­tuu, kui­ten­kin hän käyt­tää suur­ta pää­tän­tä­val­taa ken­täl­lä. Tai­vaal­li­nen tuo­ma­ri taas ei kos­kaan tuo­mit­se vää­rin. Hän nä­kee kai­ken, tie­tää ja ym­mär­tää kai­ken ja on oi­keu­den­mu­kai­nen. Hän käyt­tää eh­dot­to­mas­ti suur­ta val­taa: ju­lis­taa tuo­mi­on, mut­ta myös va­paut­ta­van tuo­mi­on niil­le, jot­ka us­ko­vat.

Ih­mi­nen tuo­mit­see oman ym­mär­ryk­sen­sä mu­kaan, mut­ta Ju­ma­la tuo­mit­see oman kaik­ki­val­ti­aan, kaik­ki­tie­tä­vän ym­mär­ryk­sen­sä mu­kaan. Raa­ma­tun mu­kaan on vain kak­si mah­dol­lis­ta tuo­mi­o­ta: joko ian­kaik­ki­nen ka­do­tus ja ero Ju­ma­las­ta tai sit­ten ian­kaik­ki­nen ilo Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Ei mi­tään vä­li­muo­toa, vaan joko tai. Ei ta­sa­pe­liä ei­kä jat­ko­ai­ko­ja, vaan joko voit­to tai hä­viö. Mut­ta myös var­ma luot­ta­mus sii­hen, et­tä Ju­ma­la ei tee tuo­ma­ri­vir­hei­tä ei­kä vää­riä tul­kin­to­ja, vaan an­taa eh­dot­to­man oi­keu­den­mu­kai­sen tuo­mi­on. ”Jos Ju­ma­la on mei­dän puo­lel­lam­me, kuka voi ol­la mei­tä vas­taan?” (Room 8:31.)

Ih­mi­sen elä­mä ei kul­je ai­na, jos kos­kaan, suo­ra­vii­vai­ses­ti ja hel­pos­ti koh­ti maa­lia. Ih­mi­sen elä­mään kuu­luu mo­nen­lais­ta mut­kaa ja vai­het­ta. Ju­ma­la kul­jet­taa mo­nen­lai­sia pol­ku­ja ja an­taa sekä me­nes­tys­tä et­tä ko­et­te­le­mus­ta elä­määm­me. Mut­ta vaik­ka kul­ki­sim­me pi­me­äs­sä laak­sos­sa, ei tar­vit­se pe­lä­tä mi­tään pa­haa (Ps. 23:4).

Kun saam­me us­koa, saam­me ol­la voi­man puo­lel­la. Pe­la­tes­sa­kin on mu­ka­va ol­la voit­ta­jan puo­lel­la, mut­ta kuin­ka pal­jon mu­ka­vam­paa ja tär­ke­äm­pää on ol­la elä­mäs­sä voit­ta­jan puo­lel­la. Ti­lan­teet saat­ta­vat vaih­del­la pe­lin ja elä­män ai­ka­na pal­jon­kin, mut­ta tär­kein­tä on elä­mäm­me vii­mei­sel­lä het­kel­lä, et­tä sil­loin sai­sim­me us­kos­sa um­mis­taa sil­mäm­me.

Ju­ma­la tie­tää ja tun­tee mei­dät jo­kai­sen lä­pi­ko­tai­sin, ei­kä ole meil­tä pal­joa vail­la. Ei meis­tä ole Ju­ma­lan tah­toa täyt­tä­mään, vaan riit­tää, et­tä us­kom­me voit­ta­jan so­vi­tus­työ­hön; et­tä Jee­sus on mi­nun puo­les­ta­ni kär­si­nyt ja so­vit­ta­nut juu­ri mi­nun syn­ti­ni Gol­ga­tal­la sekä ylös­nou­se­mi­sel­laan avan­nut mi­nul­le­kin tien tai­vaa­seen.

Han­nu In­ke­roi­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.11.2019