Ope­tus­lap­set ko­ki­vat suu­ren ilon kuul­les­saan Jee­suk­sen nous­seen ylös hau­das­ta. Ilo val­ta­si ope­tus­lap­set myös sil­loin, kun Jee­sus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­le ja he sai­vat näh­dä hä­net ja hä­nen haa­van­sa.

Jee­suk­sen uh­ri­kuo­le­mas­sa ja hä­nen ylös­nou­se­muk­ses­saan to­teu­tui lu­paus lu­nas­tuk­ses­ta, kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Ilo on yk­si Py­hän Hen­gen he­del­mis­tä. Kun ih­mi­nen saa us­kon lah­ja­na omis­taa Jee­suk­sen lu­nas­tuk­sen omal­le koh­dal­leen, vai­kut­taa se ih­mi­sen sy­dä­mes­sä suu­rim­man ilon, min­kä tääl­lä maan pääl­lä voi saa­da. An­teek­si­an­ta­mus on tar­jol­la tä­nään­kin.

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­sia ru­koi­le­maan tar­vit­se­maan­sa tai­vaal­li­sel­ta Isäl­tä hä­nen ni­meen­sä. Sil­loin he saa­vat ru­koi­le­man­sa ja hei­dän ilon­sa on täy­del­li­nen. (Joh. 16:24.) Sa­moin Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan py­sy­mään hä­nen rak­kau­des­saan ja nou­dat­ta­maan hä­nen isän­sä käs­ky­jä: ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nun ilo­ni sy­dä­mes­sän­ne ja tei­dän ilon­ne tu­li­si täy­del­li­sek­si” (Joh. 15:10).

Apos­to­li Jo­han­nes kir­joit­taa kir­jees­sään (2. Joh. 1:12): ”Toi­von näet pää­se­vä­ni tu­le­maan tei­dän luok­sen­ne, et­tä sai­sin pu­hua kans­san­ne kas­vo­tus­ten. Sil­loin ilom­me on täy­del­li­nen.” Ta­va­tes­saan toi­si­aan Ju­ma­lan lap­set saa­vat ko­kea jo maan pääl­lä tai­vaal­lis­ta iloa.

Ilo il­me­nee mo­nin ta­voin elä­mäs­säm­me. Lap­sen ilo on ai­toa ja herk­kää iloa. Jee­sus ot­ti pie­nen lap­sen sy­liin­sä ja osoit­ti ope­tus­lap­sil­leen, et­tä joka ei kään­ny ja tule niin kuin pie­ni lap­si, ei pää­se si­säl­le tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Mei­tä ke­ho­te­taan ole­maan lap­sen kal­tai­sia. Lap­sis­sa saam­me näh­dä ja ko­kea iloa.

Ai­na kun joku ih­mi­nen kä­sit­tää elä­vän us­kon, saa pa­ran­nuk­sen ar­mon, syn­tyy iloa. Ilon ko­kee en­nen kaik­kea us­kon lah­jan saa­nut ih­mi­nen, mut­ta iloa ko­e­taan myös Ju­ma­lan las­ten kes­kuu­des­sa. Raa­ma­tun sa­nan mu­kaan en­ke­lit­kin iloit­se­vat tai­vaas­sa.

Sii­o­nin työs­sä saam­me myös ko­kea iloa. Mo­nen us­ko­vai­sen ko­ke­mus on ol­lut, et­tä yh­tei­ses­tä työs­tä on saa­nut enem­män kuin on it­se pys­ty­nyt an­ta­maan.

Kun kuu­lem­me sa­no­maa elä­vän Ju­ma­lan sa­nan vas­taa­not­ta­mi­ses­ta mo­nis­sa mais­sa eri puo­lil­la maa­il­maa, se tuo iloa evan­ke­liu­min sa­nan le­vi­ä­mi­ses­tä. Täl­lai­nen ai­ka on ih­meel­lis­tä Ju­ma­lan sa­nan me­nes­ty­mi­sen ai­kaa.

Jee­sus lu­pa­si ope­tus­lap­sil­leen, Ju­ma­lan rak­kau­den osal­li­suu­des­sa va­el­ta­vil­le, täy­del­li­sen ilon jo tääl­lä ajas­sa. Us­kom­me pää­mää­rä on kui­ten­kin pääs­tä ker­ran Ju­ma­lan luok­se tai­vaa­seen.

Apos­to­li Jo­han­nes sai kat­sel­la tai­vas­ta: ”Sit­ten kuu­lin ää­nen, joka oli kuin suu­ren kan­san­jou­kon ko­hi­naa, kuin suur­ten ve­sien pau­hua ja voi­ma­kas­ta uk­ko­sen jy­li­nää. Se lau­sui: – Hal­le­lu­ja! Her­ra, mei­dän Ju­ma­lam­me, Kaik­ki­val­ti­as, on ot­ta­nut ku­nin­kuu­den. Iloit­kaam­me ja rie­muit­kaam­me, an­ta­kaam­me hä­nel­le kun­nia! Nyt on tul­lut Ka­rit­san häi­den ai­ka. Hä­nen mor­si­a­men­sa on val­mii­na, hä­nen yl­leen on pu­et­tu hää­pu­ku, hoh­ta­van val­kea pel­la­va­pu­ku. Se pel­la­va­pu­ku tar­koit­taa py­hien van­hurs­kai­ta te­ko­ja.” (Ilm. 19:6–8.)

Han­nu Ter­vo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.11.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Lu­ki­jan kuva / Jar­mo Rau­das­kos­ki