Tiistai 20.8.2019
"
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Sananl. 3:3-4

Tietoa Päivämiehestä

Päivämies on kristillinen lehti, joka ilmestyy viikoittain tabloidikokoisena printtilehtenä. Vuoden 2014 huhtikuusta alkaen on julkaistu myös Päivämiehen verkkolehteä osoitteessa paivamies.fi. Päivämies ilmestyy myös digilehtenä ja äänilehtenä. Digilehti avautui tammikuussa 2017, ja digilehden arkistossa on luettavissa Päivämiehen numeroita lokakuusta 2016 alkaen.
 
Päivämies kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta, joka on Suomessa evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike. Lehdessä kerrotaan myös rauhanyhdistyksistä ja niiden keskusyhdistyksestä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksestä (SRK), joiden kautta vanhoillislestadiolaisuuden toiminta on Suomessa organisoitunut. SRK:lla on sisarjärjestöt Ruotsissa (www.sfcorg.se) ja Yhdysvalloissa (www.llchurch.org) sekä säännöllistä toimintaa 18 maassa. 

Päivämies käsittelee myös ajankohtaisia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia asioita.
 
Päivämies on perustettu vuonna 1954, ja sen levikki on noin 21 500 kappaletta. 

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi