Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Erilainen saarna

Kapsäkki - Nuori Timoteus 20.5.2015 00:00 | Päivämies
Paavali joutui lähtemään Beroiasta kohti etelää. Veljet, jotka saattoivat hänet Ateenaan, toivat tiedon hänen osoitteestaan sekä viestin, että Silaksen ja minun piti kiireesti tulla perässä.
Ateena yllätti minut omaleimaisuudellaan. Olin toki kuullut, että se on kreikkalaisen taiteen ja filosofian kehto. Paikan päällä tämä myös näkyi. Jumalten kuvien määrä ja taiteellinen taso tuntuivat häikäiseviltä. Akropolis-kukkula ja sen päätemppeli Parthenon ovat uskomattoman taidokkaasti rakennettuja.

Kaupungin torilla liikkuu arvostaan tietoisia oppineita ja opiskelijoita, jotka innokkaina keskustelevat erilaista filosofisista kysymyksistä. Olemassaolon, aineen ja hengen ongelmat tuntuvat olevan monelle tärkeä aihe. Kuulin myös pohdittavan, mihin oikea onnellisuus perustuu. Jopa jumalten olemassaolo oli joidenkin keskustelujen aiheena.

Kun tavoitimme Paavalin, kävi ilmi, että hän ei odottanut sanomallemme menestystä Ateenassa. Hän suunnitteli jatkavansa matkaa Korinttiin, mutta halusi lähettää meidät takaisin Makedoniaan katsomaan, mitä seurakunnille siellä kuuluu. Jotkut filosofit olivat kuitenkin juuri kutsuneet Paavalin tekemään selkoa opistaan. Paikkana oli Areiopagiksi kutsuttu kukkula, joka on arvovaltaisen tuomioistuimen kokouspaikka. 

Pääsin mukaan kuulemaan, mitä Paavali siellä puhui. Puhe yllätti minut. Se oli aivan erilainen kuin ne, joita olin kuullut synagogissa. Mutta olihan kuulijakuntakin erilainen! Paavali ei esimerkiksi kertaakaan vedonnut pyhiin kirjoituksiimme, mutta sen sijaan viittasi muutamiin kreikkalaisten kirjailijoiden lauseisiin.

Puhetta kuunnellessani tajusin, että Paavali oli nuorena saanut opetusta puhetaidossa. Nyt sitä taitoa tarvittiin. Hän osasi puheen alussa vedota myönteisesti kuulijoihin: ”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta.”

Tämän jälkeen Paavali kertoi nähneensä Ateenassa alttarin, joka oli omistettu tuntemattomalle jumalalle. Nyt Paavali ilmoitti kertovansa juuri hänestä. Paavali kuvaili Jumalan luomistekoja ja totesi, että kaiken Luoja ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, koska hän on kaikkialla. Hän ei tarvitse ihmisiltä mitään, koska itse on se, joka antaa ihmisille kaiken. Häntä ei myöskään voi kuvata inhimillisen taiteen keinoin. Luulen, että monia filosofeja tämä puhe miellytti – sen verran olin kuullut torilla käytyjä keskusteluja.

Sitten Paavalin sanoma alkoi ehkä epäilyttää kuulijoita. Hän nimittäin totesi, että kaiken Luoja tekee nyt tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Tämä siksi, että Jumala on tuomitseva ihmiset heidän tekojensa perusteella. Tulee tuomiopäivä ja tuomarina on oleva Jumalan asettama mies. Jumala on itse antanut tästä kiistämättömän todistuksen herättämällä tämän miehen kuolleista. Paavali kertoi olevansa hänen, Jeesuksen Kristuksen, sanansaattaja.

Puheen päättyessä kuulijain joukossa käynnistyi vilkas keskustelu. Monet naureskelivat avoimesti puheelle kuolleiden ylösnousemuksesta. Joku taas sanoi Paavalille kohteliaasti: ”Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.” 

Näytti siltä, että Paavali joutui lähtemään Ateenasta tyhjin toimin. Kuulin kuitenkin myöhemmin, että muutamat ateenalaiset olivat sittenkin tulleet uskoon. Yksi heistä on Areiopagin tuomioistuimen jäsen Dionysios.

Ap. t. 17:15–34; 1. Tess. 3:1–3.

Tapio Holma

Julkaistu Päivämiehessä 20.5.2015.
 

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi