Tiistai 15.10.2019
"
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Jes. 44:22

Raamattu on paras kirja

Siionin kevät - Pääkirjoitukset 2.2.2017 06:23 | Pekka Aittakumpu
Keskiviikko on päivä, jona lapseni taitavat hakea postin tavallista innokkaammin. Silloin tulee Aku Ankka, jota nekin lapseni, jotka eivät vielä osaa lukea, katselevat mielellään. Aku Ankassa on kiinnostavia kuvia, joissa riittää tutkittavaa.
Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona perheeni postilaatikkoon tulee myös tämä Siionin kevät -lehti. Siionin keväässäkin on värikkäitä piirroskuvia. Siionin kevään tarkoituksena on kertoa Jeesuksesta, Jumalan valtakunnasta ja meidän uskovaisten elämästä.

Lapset voivat myös itse kirjoittaa ja lähettää piirroksiaan Siionin kevääseen. Niitä me toimituksessa luemme ja katselemme mielellämme!

Meidän jokaisen kodissa taitaa olla monenlaista luettavaa. On kirjoja, lehtiä, mainoksia ja muuta postia. Yleensä uskovaisten perheiden kodista löytyy myös Raamattu. Meidän perheessä on viime aikoina luettu Kodin kuvaraamattua, joka julkaistiin viime syksynä.

Lapseni kuuntelevat mielellään kuvaraamatun kertomuksia ja katselevat kirjan värikkäitä piirroskuvia. Kuvien avulla Raamatun tapahtumat voi ikään kuin nähdä omien silmiensä edessä. Pienten poikieni suosikkikertomus on Daavidin ja Goljatin taistelu, jossa Jumala auttoi Daavidia voittamaan ylivoimaiselta tuntuneen vihollisen.

Raamattu kertoo siitä, että Jumala auttaa myös sinua ja minua. Jumala auttaa kaikkia ihmisiä. Sen vuoksi hän lähetti maailmaan oman Poikansa, Jeesuksen, sovittamaan koko maailman synnit. Jokaisella ihmisellä on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen sovintotyön tähden.

Raamattu on maailman paras kirja juuri siksi, että se on Jumalan sanaa ja kertoo, miten ihminen pääsee taivaaseen. Sen vuoksi sitä kannattaa lukea kodeissa. Raamattua kuulemme ja opimme myös pyhäkoulussa ja seuroissa, joissa pyhäkoulunopettaja tai seurapuhuja lukee raamatunkohdan ja selittää sitä. Saamme kuulla myös Raamatun tärkeimmän asian: jokaisella kuulijalla on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
 

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi