Tiistai 25.9.2018
"
Herra sanoo: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa." Jes. 1:16

Pojat nauttivat retkeilystä ja retkieväistä

Siionin kevät - Lasten elämää 4.4.2018 06:20 | Siionin kevät


Myllylän Lenni, Niila ja Otto sekä Niskakankaan Paulus retkeilevät monta kertaa vuodessa yhdessä isiensä Saulin ja Antin kanssa. Retket suuntautuvat Myllylän kodin ympärillä Raahen Lukkaroistenperällä oleviin metsiin ja soille.
Monet luontoretket ovat olleet päiväretkiä, mutta usein retkeläiset ovat olleet myös yötä eräkämpillä ja teltassa.

– Meijän ei tarvi lähtä elläinpuistoon. Meillä on oma elläinpuisto, pojat toteavat.

Talven retkillä pojat tarkkailevat eläinten jälkiä. Hirven, suden, ketun, jäniksen ja metsälintujen jäljet ovat tulleet tutuiksi.



Keväisin lintujen äänet kuuluvat läheltä, ja niitä voi kuunnella pitkän aikaa hiljaa istuen. Pojat tunnistavat jo monien lintujen äänet. Syksyisin kauniit ruskan värit täyttävät luonnon. Luojan luomistyö on ihmeellinen!

– Kesällä me ei retkeillä, ku sillon käyvään monisa seuroisa. Ja sillon on nii palijo sääskiäki, ettei pysty olemaan mehtäsä, pojat juttelevat.

Myllylän pihalla on vieraillut myös karhu.

– Kerran karhu tuli meijän talon viereen pellolle. Pappa näki sen karhun mummulan pihalta.

Sitten pappa huusi, että menkää sisälle, sielä on karhu, Niila muistelee.

– Karhu säikähti papan ääntä ja juoksi takasi mehtään. Harmi, ku me ei ehitty nähä sitä!

Poikanelikon mielestä retkieväät on huippujuttu. Hiihtämisen tai kävelyn jälkeen on mukava istua ja avata eväsreppu. Usein sieltä löytyy ylläreitäkin, joita äidit ovat piilottaneet eväiden joukkoon. Yhdessä oleminen sekä luonnon kauneus ja rauha ovat poikien ja isien mielestä retkeilyssä parasta.

Teksti: Eija Hanhineva
Kuvat: Eija Hanhineva ja poikien kotialbumi


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi