Keskiviikko 14.11.2018
"
Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 2 Tim. 4:6-7

Elämään kuuluu iloa ja surua

Siionin kevät - Pääkirjoitukset 2.11.2017 08:54 | Pekka Aittakumpu
Raamattu kertoo Joosef-pojasta ja hänen veljistään. Joosefin veljet tulivat tälle vihaisiksi, kun Joosef oli saanut isältään uuden, värikkään puvun. Lopulta Joosefin veljet olivat niin suutuksissa, että he myivät Joosefin orjaksi.
Joosefilla oli varmasti monenlaisia tunteita, kun hän joutui pakkotyöhön vieraaseen maahan. Ehkä hän suuttui veljilleen ja oli myös huolissaan siitä, miten hänelle kävisi Egyptissä, kaukana perheestään ja tutuista paikoista.

Egyptissä Joosef joutui vankilaan. Vaikeuksien keskellä hän luotti, että Jumala pitää hänestä huolta ja johtaa kaiken parhain päin. Lopulta Joosef kohtasi veljensä, jotka olivat saapuneet hakemaan Egyptistä viljaa.

Joosef oli päässyt Egyptissä korkeaan asemaan: hän oli maan hallitsijan, faraon, tärkein mies. Tavatessaan veljensä hän ei halunnut kostaa heille. Joosefilla oli uskovaisen ihmisen mieli: hän halusi antaa veljilleen anteeksi.

Me ihmiset tunnemme elämässämme monenlaisia tunteita: saatamme tuntea mukavia tunteita, esimerkiksi iloa, onnea ja onnistumisen tunteita. Jokaisen ihmisen elämään kuuluu myös tunteita, jotka eivät tunnu niin mukavilta, kuten surua, pelkoa ja pettymystä.

Erilaiset tunteet kuuluvat elämään. Usein ikävän tunteen kanssa elämistä helpottaa, jos voi kertoa siitä jollekin turvalliselle ihmiselle, vaikka äidille tai isälle. Joskus leikeissä tai muissa tilanteissa mielen kuitenkin valtaa suuttumus niin, että tulee tehtyä jotain ikävää toiselle.

Tunteiden vuoksi ei ole lupa vahingoittaa ketään. Jos olemme tehneet väärin, tunnemme syyllisyyttä. Se on tärkeä tunne, sillä se ohjaa meitä pyytämään anteeksi. Kun saamme uskoa syntimme anteeksi, sydämen valtaa ilo ja rauha.

Raamattu kertoo, että Jumalan lahjoittama rauha on niin ihmeellinen, että emme voi kokonaan edes ymmärtää sitä. Tuo ihmeellinen rauha oli myös uskovaisen Joosefin sydämessä. Saamme Joosefin lailla luottaa Jumalan huolenpitoon.

Julkaistu marraskuun Siionin kevät -lehdessä.

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi