Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Perhe on perussolu

Usko ja elämä - Pääkirjoitukset 21.1.2019 07:00 | Siionin Lähetyslehti


Raamatun mukaan perheen perustana on miehen ja naisen välinen elinikäinen avioliitto.
Kristinoppi selittää raamatullista käsitystä perheestä: ”Hyvä koti on Jumalan suuri lahja. Se liittää yhteen vanhemmat, lapset ja perheen muut jäsenet. Perheen perustuksena on avioliitto. Avioliitossa mies ja nainen yhtyvät koko elinikänsä kestävään liittoon. Heidän tehtävänään on Jumalan pelossa hoitaa ja kasvattaa sekä toisiaan että lapsiaan.” (KO 1948) Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että sen perussolu, perhe ja sen perustana oleva käsitys miehen ja naisen avioliitosta kestää aikojen murroksessa. Jos käsitys perheestä on hukassa, vaikuttaa se kielteisesti myös lasten ja nuorten kasvuympäristöön.

Tässä ajassa erityisesti suuret lapsiperheet tarvitsevat tukea. Ajan haasteet ja vaatimukset ovat kovat. On tärkeää kannustaa arjen kuomien alla eläviä. Raamattu puhuu myös Jumalan perheväestä. Tänä vuonna SRK kiinnittää erityistä huomiota lapsiperheiden konkreettiseen tukemiseen. Jumalan sanan perustukselle rakennettu elämä ja kasvatustyö antavat hyvät edellytykset turvalliselle lapsuudelle. Lapset tarvitsevat kasvulleen rakkaudella asetetut rajat. Kun Jumalan armo saa olla läsnä kodissa, siellä koetaan rakkautta, turvallisuutta ja lämpöä. Kun vanhemmat osoittavat lapsilleen hyväksyntää ja kiintymystä, nämä tuntevat olevansa äidille ja isälle läheisiä ja rakkaita.

Kodissa on hyvä opetella yhteistä keskustelua. Keskusteluyhteys on luontevaa, jos perheessä on tarpeeksi aikaa olla yhdessä myös arkena. Kun sitten tulee vaikeampia aikoja, valmis keskustelukanava helpottaa asioiden käsittelyä. Vanhempien esimerkki lapsille on yllättävän vahva niin hyvässä kuin pahassa. Pienikin lapsi seuraa vanhempiensa käyttäytymistä ja jäljittelee sitä leikeissään. Sanoilla ei ole paljoa katetta, jos aikuinen käyttäytyy itse toisin kuin neuvoo lasta tai nuorta. Esimerkillään aikuinen välittää lapselle myös uskonkilvoituksen tärkeyttä paljon voimakkaammin kuin taitavimmallakaan puheella.

Jokaisella perheellä on ainutlaatuinen elämänkaarensa. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Siihen sisältyy vaikeuksia ja asioita, joita emme ymmärrä. Elävä usko antaa toivoa myös vaikeuksien keskelle. Saamme luottaa, että hyvä Jumala siunaa elämäämme. Voimme rakentaa elämäämme niistä palasista, joita Jumala on meille antanut. Asioiden arvojärjestys on tärkeä huomioida. Jeesuksen asettama tärkeysjärjestys oli selkeä: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Kun tämä näkökulma otetaan huomioon valintoja tehtäessä, se koituu kaikkien siunaukseksi.

Teksti: Olli Lohi
Kuvituskuva: Juha Humalajoki
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 16.1.2019

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi