JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

”Äiti, enkö ookki mää ihana?”

Nykyiset blogit
22.5.2020 6.25

Juttua muokattu:

15.5. 13:37
2020051513373620200522062500

Vih­re­än kier­re­kan­ti­sen vi­hon kan­net ovat vuo­sien saa­tos­sa ris­paan­tu­neet ja osit­tain ir­ron­neet­kin, mut­ta si­säl­tön­sä vuok­si tuo vih­ko on yk­si kal­leim­pia aar­tei­ta­ni. Olen ke­rän­nyt vih­koon las­ten pu­hei­ta. Noi­ta pie­niä hel­miä, jot­ka ilah­dut­ta­vat ja ri­kas­tut­ta­vat ar­kie­lä­mää val­ta­vas­ti.

Las­ten mie­les­tä haus­ko­ja sut­kauk­sia on myös mu­ka­va muis­tel­la jäl­keen­päin. Heis­tä on mu­ka­va kuun­nel­la, mitä ovat pie­ne­nä sa­no­neet. Olem­me mon­ta ker­taa saa­neet yh­des­sä nau­raa mo­nil­le osu­vil­le huo­mau­tuk­sil­le.

Par­haim­mat sa­nas­te­lut ovat jää­neet nor­maa­liin ar­ki­pu­hee­seem­me mu­kaan. Ku­ten esi­mer­kik­si voin­re­pi ja ree­mi­ra­mi. Ne tar­koit­ta­vat juus­to­höy­lää ja D-vi­ta­mii­nia.

Eri­tyi­ses­ti mi­nua läm­mit­tä­vät ne lau­seet, jois­sa lap­si ihas­te­lee it­se­ään. Pie­nen lap­sen ilo omas­ta it­ses­tään on niin su­lois­ta. Hän on täy­sin va­paa ole­maan on­nel­li­nen omas­ta it­ses­tään. Hän iloit­see omis­ta tai­dois­taan, osaa­mi­ses­taan ja mi­nuu­des­taan.

Ot­si­kon lau­seen kuu­lin muu­ta­ma viik­ko sit­ten juu­ri pyö­räi­le­mään op­pi­neel­ta po­jal­ta­ni, joka iloit­si omas­ta on­nis­tu­mi­ses­taan ja yh­tei­ses­tä pyö­rä­ret­kes­tä äi­din kans­sa. Tal­ven jäl­jil­tä oli hie­koi­tus­ki­vet sii­vot­tu as­val­til­ta pois ja iso­sis­kol­ta pe­rit­ty pyö­rä kul­ki hel­pos­ti ja ta­sai­ses­ti puh­taal­la as­val­til­la. Au­rin­ko läm­mit­ti, hy­myi­lyt­ti. Mi­ten help­poa oli­kaan yh­tyä tuon pie­nen ki­ha­ra­pään to­te­a­muk­seen: ”Kyl­lä, sinä olet to­del­la iha­na!”

Vih­re­äs­tä kier­re­kan­ti­ses­ta vih­kos­ta löy­tyi muis­to myös erääs­tä vuo­sia sit­ten ol­lees­ta ham­mas­lää­kä­ri­käyn­nis­tä, jol­loin tyt­tä­rem­me lau­sui tuon sa­man lau­seen. Iso­ve­li oli ham­mas­lää­kä­rin pen­kis­sä tar­kis­tuk­ses­sa ja pie­ni tyt­tä­rem­me huo­ma­si sii­nä odo­tel­les­saan, et­tä pöy­dän pääl­lä on pie­ni pei­li. Sii­nä hän ihas­te­li it­se­ään pei­lin edes­sä ja lo­puk­si sa­noi: ”En­kö ole­kin minä iha­na.” Se ei ol­lut sil­loin edes ky­sy­mys, vain to­te­a­mus to­si­a­si­as­ta.

Yk­si kirk­kaim­mis­ta hel­mis­tä on lau­sut­tu 13 vuot­ta sit­ten. Sil­loin 5-vuo­ti­as toi­sek­si van­hin poi­kam­me tuu­ma­si mi­nul­le, et­tä minä olen Tai­vaan Isän lah­ja si­nul­le ja isäl­le. Sen pa­rem­paa lah­jaa ei ih­mi­nen voi­kaan saa­da kuin pie­nen lap­sen! Muis­tu­tin täs­tä lau­sees­ta poi­kaam­me nyt ke­vääl­lä. Tei­ne­jä on hyvä vä­lil­lä muis­tut­taa näis­tä rak­kau­den täy­tei­sis­tä het­kis­tä. Toi­von, et­tä ne kan­ta­vat sil­loin, kun lä­hes­ty­vä ai­kui­suus tuo mu­ka­naan eri­lai­sia mur­ros­vai­hei­ta.

Tou­ko­kuun ja äi­tien­päi­vän lä­hes­ty­es­sä äi­tiy­den ko­ke­mus al­koi nous­ta aja­tuk­sii­ni yhä use­am­min. Olen mo­nes­ti aja­tel­lut, et­tä en ole it­se an­sain­nut eri­tyis­tä merk­ki­päi­vää. Lap­sil­le päi­vä on kui­ten­kin eri­tyi­nen ja tär­keä. Sa­maa va­rauk­se­ton­ta ihai­lua he osoit­ta­vat myös äi­dil­le kuin it­sel­leen.

Pää­tin tänä vuon­na haas­taa it­se­ni heit­täy­ty­mään sii­hen iha­nuu­teen, jo­hon lap­set ha­lu­a­vat mi­nut ym­pä­röi­dä. Pää­tin, et­ten ajat­te­le vir­hei­tä­ni en­kä syyl­lis­tä it­se­ä­ni mis­tään. An­noin it­sel­le­ni lu­van naut­tia las­ten huo­mi­os­ta, kor­teis­ta ja sy­lei­lys­tä. Ajat­te­lin, et­tä he­rään äi­tien­päi­vän aa­muun tyt­tä­re­ni muu­ta­man vuo­den ta­kai­sia sa­no­ja muis­ta­en. Hän hei­laut­ti vi­o­le­tin me­kon röy­he­lö­hel­maa ja to­te­si: ”Minä olen ku­nin­ga­tar!”

Haas­tee­ni on­nis­tui koh­ta­lai­sen hy­vin. Sain iha­nia it­se teh­ty­jä äi­tien­päi­vä­kort­te­ja, joi­den vies­ti oli tä­nä­kin vuon­na se, et­tä olen jäl­leen maa­il­man pa­ras äi­ti. Olen maa­il­man pa­ras äi­ti yh­des­sä kaik­kien mui­den maa­il­man par­hai­den äi­tien kans­sa. On hie­noa kuu­lua tä­hän jouk­koon.

Poi­ka­ni pin­kis­sä kuk­ka­kor­tis­sa oli teks­ti: ”Olet iha­nin ih­mi­nen, jon­ka tie­dän.” Kii­tol­li­se­na otin tä­män tun­nus­tuk­sen vas­taan kah­den kuu­kau­den ko­ti­o­pet­ta­ja­na toi­mi­mi­sen jäl­keen. Ajat­te­lin, et­tä olin ol­lut riit­tä­vän hyvä.

Tämä vies­ti on tär­keä kai­kil­le äi­deil­le. Sinä olet riit­tä­vän hyvä oma­na it­se­nä­si.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com