JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Armon koulussa

2.2.2018 6.49

Juttua muokattu:

30.7. 14:43
2020073014435520180202064900

Sain ol­la jou­lun jäl­keen pu­hu­jain­ko­kouk­ses­sa Ou­lus­sa. Us­kon, et­tä se on meil­le pu­hu­ja­vel­jil­le odo­tet­tu ko­koon­tu­mi­nen, jon­ka SRK jär­jes­tää kah­des­ti vuo­des­sa: jou­lun jäl­keen vä­li­päi­vi­nä ja su­vi­seu­ro­jen yh­tey­des­sä.

Aa­mul­la seit­se­män jäl­keen läh­dim­me kol­men muun Kyy­jär­ven pu­hu­ja­vel­jen kans­sa koh­ti Vii­ta­saar­ta, jos­sa nou­sim­me ilois­ten vel­jien seu­raan Jy­väs­ky­läs­tä läh­te­nee­seen bus­siin. Saim­me mat­kal­la kuul­la en­si ke­sän ää­ne­kos­ken su­vi­seu­ro­jen jär­jes­te­lyis­tä use­am­man vel­jen suul­la. Tu­tus­tuin vie­res­sä­ni is­tu­vaan, mi­nul­le uu­teen pu­hu­ja­vel­jeen, jon­ka kans­sa saim­me kes­kus­tel­la ja ja­kaa elä­män sekä pu­hu­jan­teh­tä­vän ko­ke­muk­sia.

En­sim­mäi­sen ker­ran olin mu­ka­na vas­taa­vas­sa ko­kouk­ses­sa vuon­na 1977 Ou­lun van­hal­la rau­ha­yh­dis­tyk­sel­lä. Tuol­loin, te­o­lo­gi­an yli­op­pi­laa­na, kuun­te­lin häm­mäs­tel­len pu­heen­vuo­ro­ja. Ih­met­te­lin sitä raa­ma­tun­tun­te­mus­ta ja Py­hän Hen­gen an­ta­maa vii­saut­ta, jol­la kes­kus­te­lua käy­tiin. En ol­lut kos­kaan ai­kai­sem­min saa­nut ko­kea mi­tään sel­lais­ta. Etu­kä­teen ajat­te­lin ko­kous­ta vä­hän jän­nit­ty­nee­nä, kos­ka en tien­nyt tar­kas­ti, mitä siel­lä ta­pah­tuu. Jän­ni­tys pois­tui jo etei­ses­sä, kun näin iloi­sia vel­jiä ja mo­nil­la oli huu­mo­rin pil­ke sil­mäs­sä. Tun­sin olo­ni lep­poi­sas­sa il­ma­pii­ris­sä ter­ve­tul­leek­si ja hy­väk­si.

Nyt­kin, niin kuin en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la, ih­met­te­lin, et­tä minä saan to­del­la ol­la täs­tä kai­kes­ta ko­koon­tu­mi­sen an­nis­ta osal­li­nen. Et­tä sain ol­la ar­mon kou­lus­sa op­pi­mas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­taa mo­nien vel­jien pu­heen­vuo­ro­jen ja kes­kus­te­lu­jen kaut­ta. Koen, et­tä nämä pu­hu­jain­ko­kouk­set ovat pu­hu­jan teh­tä­vän par­haim­pia puo­lia. Täl­lai­ses­sa isos­sa jou­kos­sa tun­nel­ma on us­koa vah­vis­ta­vaa: voi­mal­li­nen lau­lu, ruok­ki­vat pu­heet ja Py­hän Hen­gen läs­nä­o­lo. Olo on kuin Pie­ta­ril­la Kir­kas­tus­vuo­rel­la: ”Her­ra, mei­dän on täs­sä hyvä ol­la” (Matt.17:4).

Joku saat­taa aja­tel­la, et­tä mei­dän pu­hu­jien on pak­ko osal­lis­tua näi­hin ko­kouk­siin. Sa­mal­la ta­val­la jos­kus on nuo­ril­tam­me ky­sel­ty su­vi­seu­rois­sa, et­tä on­ko tei­dän pak­ko tul­la näi­hin seu­roi­hin. Pak­ko mei­dän ke­nen­kään ei ole seu­rois­sa käy­dä tai us­koa, ei­kä us­ko­mi­nen pa­kol­la on­nis­tu. Se on täy­sin va­paa­eh­toi­nen asia. Me olem­me saa­neet tä­män us­kon lah­jan ai­van Ju­ma­lan ar­mos­ta. Mi­nä­kin läh­din va­paa­eh­toi­ses­ti pu­hu­jain­ko­kouk­seen ja oi­ke­as­taan odo­tin in­nol­la pää­syä sin­ne ja toi­voin et­ten sai­ras­tui­si. Olen jos­kus jou­tu­nut ole­maan pois sai­rau­den täh­den. Sil­loin olen lu­ke­nut leh­des­tä tar­kas­ti alus­tuk­sen, mut­ta ei se ole sama asia kuin pääs­tä pai­kan pääl­le – tun­nel­ma on toi­nen.

Pu­hu­jain­ko­kous­ten kes­kei­sin asia on alus­tus, jos­ta käy­dään yh­tei­nen kes­kus­te­lu. Tänä vuon­na ai­hee­na oli ”Laki ja evan­ke­liu­mi”, joka sopi hy­vin us­kon­puh­dis­tuk­sen juh­la­vuo­den jäl­kei­seen ko­koon­tu­mi­seen. Ju­ma­lan sana oli us­kon­puh­dis­tuk­sen toi­nen pää­pe­ri­aa­te, ja se si­säl­tää lain ja evan­ke­liu­min. Alus­tus on jul­kais­tu päi­vä­mie­hen nu­me­ros­sa 1/2018, ja mie­les­tä­ni se kan­nat­taa lu­kea.

Mi­nul­le jäi it­sel­le­ni ko­kouk­ses­ta hyvä mie­li. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ai­ka on edel­leen. Saam­me roh­ke­as­ti ju­lis­taa Py­hän Hen­gen voi­mal­la pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä. Vaik­ka maa­il­ma on paha, ei mei­dän tar­vit­se tätä pa­huut­ta voi­vo­tel­la. Me saam­me ol­la pa­han ajan kes­kel­lä Ju­ma­lan va­lo­na ja toi­von lä­het­ti­läi­nä. Mei­dän on hyvä elää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan yh­tey­des­sä, kun meil­lä on us­kon lah­ja sy­dä­mes­sä. Koko ajan olem­me mat­kal­la koh­ti pa­rem­paa, ian­kaik­kis­ta elä­mää.

Mo­nes­ti mie­liim­me jää ko­koon­tu­mi­sis­ta enem­män tun­nel­ma kuin se, mitä kuu­lim­me. En muis­ta pal­jo­a­kaan rak­kaan vel­jen pu­hees­ta tal­vel­la 1978, kun mi­nut ase­tet­tiin pu­hu­jak­si Ja­las­jär­ven Il­ves­jo­el­la ko­ti­seu­rois­sa. Muis­tan si­sa­ret ja vel­jet, jot­ka siu­na­si­vat ja roh­kai­si­vat mi­nua pu­hu­jan teh­tä­vään. Pu­hu­ja­vel­jen isäl­li­nen ja rak­kau­del­li­nen ole­mus on jää­nyt ai­nai­ses­ti mie­liin. Tun­sin ole­va­ni heik­ko­na­kin Tai­vaan Isän lä­hel­lä ja lä­het­tä­mä­nä.

Pu­hu­jan teh­tä­väs­sä olem­me ai­na riip­pu­vai­sia Tai­vaan Isän hy­väs­tä tah­dos­ta. Nöy­ri­nä, mut­ta luot­ta­vai­si­na saam­me teh­dä työ­tä. Ar­mon kou­lus­sa olem­me kaik­ki, niin pu­hu­jat kuin kuu­li­jat. Sii­nä kou­lus­sa huo­no­kin op­pi­las saa hy­vän to­dis­tuk­sen.

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys