JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Elä­män uut­ta mer­ki­tys­tä et­si­mäs­sä

Nykyiset blogit
8.12.2017 6.30

Elä­män­pol­ku joh­taa toi­si­naan ylä­mä­keen, toi­si­naan saa naut­tia myö­täi­ses­tä ala­mä­es­tä. Vii­me vuo­si­na olen ko­ke­nut kak­si va­ka­vaa sai­raut­ta, imu­sol­mu­ke­syö­vän ja leu­ke­mi­an. Ne ovat ol­leet mi­nul­le to­del­li­sia vas­ta­mä­kiä. Häm­mäs­te­len sitä, et­tä olen yhä elos­sa. Se on to­del­lis­ta myö­tä­mä­keä.

Toi­saal­ta syö­vät­kin ovat voi­neet ol­la myö­tä­käy­mi­siä, kos­ka Luo­ja on ne mi­nul­le suo­nut. Olen var­maan tar­vin­nut ne.

Jos aja­tel­laan vain ra­haa, oli­sin jou­ta­nut jo läh­te­mään, kos­ka olen jää­nyt tänä vuon­na eläk­keel­le ja ja syön yh­teis­kun­nan kuor­mas­ta. Täl­lai­nen aja­tus on var­maan tyy­pil­li­nen tuo­reil­le olo­neu­vok­sil­le. No, mi­nun ei kuu­lem­ma tar­vit­se aja­tel­la näin.

Kai­ken muun li­säk­si muu­tim­me ke­säl­lä ny­kyi­ses­tä pää­kau­pun­gis­ta en­ti­seen. Vä­hem­mis­tä­kin ta­pah­tu­mis­ta aja­tuk­set myl­ler­ty­vät.

Kai mi­nun pi­tää suo­rit­taa jo­kin krii­si.

Olen al­ka­nut ym­mär­tää, et­tä it­se elä­män li­säk­si myös sen pi­tuus on lah­ja. Olen ih­me­tel­lyt, mi­hin mi­nun nyt pi­täi­si ai­ka­ni käyt­tää, kun Luo­ja on an­ta­nut mi­nul­le jat­ko­a­jan. Voin vain ar­vail­la hä­nen tar­koi­tuk­si­aan.

Nyt sai­sin naut­tia elä­män kii­reet­tö­myy­des­tä, mut­ta en tai­da osa­ta. Tem­pe­ra­ment­ti­ni luo kii­ret­tä tyh­jäs­tä. Vä­lil­lä to­sin voi­ma­ni eh­ty­vät ja mi­nun on pak­ko le­vä­tä, toi­pi­las kun olen.

Eläk­keel­le jää­mi­sen jäl­keen nuk­ku­mis­tot­tu­muk­se­ni me­ni­vät vink­sal­leen. Val­voin myö­hään ja nu­kuin pit­kään. Olen nyt op­pi­nut, et­tä kan­nat­taa nuk­kua ih­mi­sik­si, et­tä eh­tii pi­tem­pään ole­maan kii­rei­nen.

On mi­nul­la ihan oi­kei­ta­kin me­no­ja. Saam­me ai­ka ajoin viet­tää vai­mo­ni kans­sa ai­kaa las­tem­me ja las­ten­las­tem­me kans­sa. On myös tär­ke­ää ta­va­ta ys­tä­viä ja ka­ve­rei­ta.

Olen maa­lan­nut ai­ka pal­jon tau­lu­ja pa­rin kol­men vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na. Sitä ei kan­na­ta teh­dä ra­han vuok­si. Niin­pä sen jat­ka­mi­nen ei tun­tu­nut mie­lek­kääl­tä elä­ke­läis­työl­tä. Nyt olen kui­ten­kin oi­val­ta­nut, et­tä sil­lä­kin voi ol­la jo­kin sa­lat­tu mer­ki­tys. Olen in­nos­tu­nut jat­ka­maan. Eh­kä elä­ke­läi­nen saa teh­dä jo­ta­kin mer­ki­tyk­se­tön­tä­kin. Tämä on nyt mi­nun ”työ­tä­ni”. Voin kes­kit­tyä te­ke­mi­seen to­sis­sa­ni, mut­ta en ole ta­lou­del­li­ses­ti riip­pu­vai­nen tu­lok­sis­ta. Miel­tä läm­mit­tää kui­ten­kin, kun töi­tä­ni os­te­taan ja ne pää­se­vät ko­tei­hin kat­sel­ta­vik­si.

Toi­sen työ­maa­ni mer­ki­tyk­sen ym­mär­rän sel­vem­min. MI­nul­le eh­do­tet­tiin en­sim­mäi­sen syö­pä­mat­ka­ni alus­sa, et­tä voi­sin al­kaa kir­joit­taa blo­gia uu­des­ta ti­lan­tees­ta­ni. Otin vin­kis­tä vaa­rin ja pe­rus­tin blo­gin ja an­noin sen ni­mek­si Sai­raan ra­kas elä­mä. Kir­joi­tin sii­nä tun­nois­ta­ni ja aloin kir­joit­taa muus­ta­kin. Täl­lai­sel­le blo­gil­le tun­tui ole­van ti­laus, ja kir­joi­tan sitä yhä, kos­ka sitä vie­lä­kin lu­e­taan. Ajat­te­len, et­tä blo­gin pi­tä­mi­nen on vuo­ro­vai­ku­tus­ta, ja olen sen kaut­ta mu­ka­na yh­teis­kun­nas­sa.

Olen al­ka­nut ar­vos­taa myös sitä, et­tä meil­lä on vai­mo­ni kans­sa enem­män ai­kaa toi­sil­lem­me. Van­he­tes­sam­me voim­me ope­tel­la yhä pa­rem­min tu­ke­maan toi­si­am­me.

Tur­kuun on ol­lut help­po aset­tua, kos­ka olem­me oi­ke­as­taan pa­luu­muut­ta­jia. Tur­ku on opis­ke­lu­kau­pun­ki­ni. Nuo­re­na avi­o­pa­ri­na­kin asuim­me tääl­lä jon­kin ai­kaa. Edel­li­ses­tä tur­ku­lai­suu­des­tam­me on kau­an, mut­ta on ol­lut mu­ka­va to­de­ta kuin­ka luon­te­vas­ti ta­los­te­lu us­ko­nys­tä­vien kans­sa tääl­lä jat­kuu vuo­si­kym­men­ten­kin jäl­keen.

Ihan hy­väl­tä näyt­tää, kun jak­san taas ol­la kii­rei­nen. Krii­si tun­tuu muo­vau­tu­van myö­tä­mä­ek­si.

Heik­ki Hon­ka­la

Päivämiehen Vierasblogi
19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys