JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ensihoitoa

Nykyiset blogit
28.10.2020 6.00

Juttua muokattu:

27.10. 06:59
2020102706592420201028060000

He­rään ko­ti­soh­val­la ma­ke­as­ta päi­vä­u­nes­ta­ni työ­päi­vän jäl­keen. Pon­kai­sen pys­tyyn, mut­ta vai­vun sa­man tien ta­kai­sin. Hui­maa! On otet­ta­va va­ro­vai­sem­min.

Ou­to olo jat­kuu. Tä­hän mal­liin ku­luu il­ta­ni. Kä­ve­len ”sei­niä pit­kin” ja ko­e­tan teh­dä nor­maa­lit il­ta­puu­hat. Huo­li ja pel­ko kas­va­vat. Us­kal­lan­ko al­kaa nuk­ku­maan täl­lai­ses­sa olo­ti­las­sa, yk­sin? Mut­ta on­ko olo­ni niin huo­les­tut­ta­va, et­tä toh­din soit­taa hä­tä­kes­kuk­seen? Lo­pul­ta näp­päi­len 112.

En­si­hoi­ta­jat saa­pu­vat ja te­ke­vät, mitä hei­dän kuu­luu teh­dä. Mit­taa­vat ve­ren­pai­neen. Ky­se­le­vät voin­tia. Tä­ri­sen vuo­teel­la­ni. Eh­kä enem­män jän­ni­tyk­ses­tä kuin huo­nos­ta olos­ta.

Vä­hi­tel­len ren­tou­dun, kun saan pu­hua asi­an­tun­ti­joi­den kans­sa. Koen, et­tä mi­nus­ta pi­de­tään huol­ta. Us­kal­lan ke­ho­tuk­ses­ta nous­ta is­tu­maan sän­gyn reu­nal­le. Sei­so­maan, kä­ve­le­mään. Hui­maus vä­he­nee ja pää­dym­me sii­hen, et­tä pär­jään ko­to­na, ei­kä ole syy­tä läh­teä lä­hi­kau­pun­kiin päi­vys­tyk­seen.

Kii­tol­li­se­na käyn nuk­ku­maan. Saan ot­taa uu­del­leen yh­teyt­tä, jos olo huo­no­nee.

Seu­raa­va­na aa­mu­na käyn ter­veys­kes­kuk­ses­sa lää­kä­ris­sä, jos­sa saan di­ag­noo­sin hy­vän­laa­tui­ses­ta asen­to­hui­mauk­ses­ta ja oh­jeet sen hoi­toon.

…..

He­rään tus­kai­se­na nu­kut­tu­a­ni pari tun­tia. Käsi on vään­ty­nyt kouk­kuun se­län taak­se, en­kä saa sitä val­ta­van ki­vun vuok­si pa­lau­tet­tua nor­maa­liin asen­toon. Il­lal­la olin kaa­tu­nut jäi­sel­lä ka­dul­la. On­ko­han mi­nul­la luun­mur­tu­ma? Nou­sen va­ro­vas­ti ylös ja muis­tan, et­tä ki­pe­ää koh­taa on pai­nel­ta­va kyl­mäl­lä. Mut­ta kun mi­nul­la ei ole kyl­mä­gee­li­pus­sia.

Mie­tin, mitä kyl­mää löy­täi­sin pa­kas­ti­mes­ta­ni. Pa­kas­te­vi­han­nes­pus­si. Kai­van sen esil­le ja pai­ne­len sil­lä kyy­när­vart­ta­ni. Sii­hen on nous­sut val­ta­va pat­ti, va­lu­nut­ta ver­ta il­mei­ses­ti.

Kipu on sie­tä­mä­tön, en pys­ty jat­ka­maan uni­a­ni. Taas tuo epä­var­muus, voin­ko soit­taa am­bu­lans­sin. Lo­pul­ta on pak­ko näp­päil­lä 112.

Am­bu­lans­si saa­puu pit­käl­tä tun­tu­van odot­te­lun jäl­keen. En­sim­mäi­nen toi­men­pi­de on saa­da kä­si­var­si pois se­län ta­kaa. Lie­vää vä­ki­val­taa käyt­tä­en se on­nis­tuu­kin. Tu­tut ky­sy­myk­set, ve­ren­pai­neen mit­tauk­set ja muut tut­ki­muk­set teh­dään. Sär­ky­lää­ket­tä tuh­dis­ti nie­luun (mik­si en sitä heti he­rät­ty­ä­ni älyn­nyt ot­taa?). Lää­kä­rin kon­sul­toin­nin jäl­keen pää­dym­me soit­ta­maan tak­sin, joka vie mi­nut lä­hi­kau­pun­gin sai­raa­laan päi­vys­tyk­seen.

Ko­ke­mus päi­vys­tyk­ses­tä on­kin toi­sen ta­ri­nan ai­he. Mur­tu­maa mi­nul­la ei ole, ja pa­laan aa­mul­la tak­sil­la ko­tiin kä­si­var­si kan­to­si­tees­sä le­vä­ten ja muu­ta­man päi­vän sai­raus­lo­ma­lu­paa kan­ta­en. Kyl­mä­gee­li­pus­sin ai­on hank­kia pi­kim­mi­ten.

Mil­loin on niin suu­ri hätä, et­tä am­bu­lans­sin voi soit­taa? Et­tei soit­tai­si tur­han ta­kia ja vai­vai­si sai­raan­hoi­toa. Se oli­si tosi no­loa. Sel­lais­ta­kin kuu­lem­ma on, et­tä hä­tä­kes­kuk­seen soi­te­taan tur­han hep­poi­sin pe­rus­tein. Se nos­taa kyn­nys­tä soit­taa 112:een.

Ai­kan­sa kun ar­poo ja tark­kai­lee oi­rei­taan, jot­ka ei­vät mene ohi, pää­tyy pyy­tä­mään apua. Eh­kä on pa­rem­pi tur­vau­tua en­si­hoi­toon kuin men­nä suo­raan päi­vys­tyk­seen jo­not­ta­maan ja hi­das­ta­maan sen toi­min­taa. Sitä pait­si se on niin kau­ka­na, et­tä kah­des­ti miet­tii, kan­nat­taa­ko sin­ne läh­teä. Siel­lä sit­ten odo­tat ja odo­tat, et­tä jo­ta­kin ta­pah­tuu. Joka ta­pauk­ses­sa tar­vit­si­sin kus­kin tai tak­sin.

On siu­naus­ta, et­tä meil­lä on toi­mi­va ter­vey­den­huol­to. Oman ti­lan­teen pei­laus hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan kans­sa tuo tur­val­li­suut­ta. Yk­sin huo­leh­ties­sa ja pe­lä­tes­sä suh­teel­li­suu­den­ta­ju ka­to­aa. En­kä ole sai­raan­hoi­don asi­an­tun­ti­ja. Sitä var­ten ovat kou­lu­te­tut hen­ki­löt, on­nek­si.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
20.4.2024

Jeesus sanoo: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” Joh. 10:9

Viikon kysymys