JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ih­meel­li­nen yh­tei­sö

Vallivaara Olavi
Nykyiset blogit
19.7.2019 6.19

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190719061900

”Ook­sää yh­tään träil­lä, mitä mä sul­le pu­hun ”, ky­syt­tiin lap­suu­te­ni ko­ti­pi­tä­jäs­sä Ete­lä-Poh­jan­maal­la, jos epäil­tiin, et­tei joku ym­mär­rä toi­sen pu­het­ta. Kun olin en­sim­mäis­tä ker­taa seu­ra­kun­ta­päi­vil­lä ko­ti­maa­kun­nas­sa­ni, ta­pa­sin vä­li­a­jal­la van­hem­man vel­jen, jon­ka olin usein näh­nyt seu­rois­sa. Hän ker­toi mi­nul­le, mik­si on tär­keä käy­dä seu­rois­sa ja täl­lai­sil­la seu­ra­kun­ta­päi­vil­lä: ”Soon tär­kiä, jot­ta py­syy träil­lä, mis­tä ris­til­li­syy­res pu­hu­ta­han ja it­te py­syys us­ko­mas­sa.” Mi­nus­ta sii­nä vas­tauk­ses­sa oli ki­tey­tet­ty kaik­kein tär­kein.

Seu­ra­kun­ta on py­hien, us­ko­vais­ten ih­mis­ten yh­tei­sö, jon­ka pää­nä on Kris­tus. Hän jat­kaa työ­tän­sä seu­ra­kun­nas­sa Py­hän Hen­gen kaut­ta. Kun me­nem­me seu­roi­hin, kuu­lem­me siel­lä, mitä Hen­ki pu­huu seu­ra­kun­nal­le. Mei­tä ruo­ki­taan Ju­ma­lan sa­nal­la, us­kom­me vah­vis­tuu ja ym­mär­ryk­sem­me sel­ke­nee.

Kun ai­koi­naan sain omal­le koh­dal­le­ni us­ko­mi­sen lah­jan, Ju­ma­la an­toi ko­kea mon­ta ih­met­tä. En­sik­si sain löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan maan pääl­tä, vaik­ka luu­lin sen ole­van vain tai­vaas­sa. Toi­sek­si sain us­koa kaik­ki syn­ti­ni an­teek­si, kun us­ko­vai­set ne ju­lis­ti­vat Jee­suk­sen käs­kys­tä ja hä­nen ni­mes­sään ja so­vin­to­ve­res­sään. Se oli­kin va­paut­ta­va het­ki. Ai­kai­sem­min luu­lin, et­tä pi­tää vain ru­koil­la ja ol­la ai­nai­ses­sa epä­tie­toi­suu­des­sa, ovat­ko syn­ti­ni an­teek­si vai ei? Kol­mas ih­me oli, kun sain tul­la osal­li­sek­si Ju­ma­lan lap­seu­des­ta. Ih­meel­li­nen tun­ne oli, kun mi­nua ter­veh­dit­tiin “Ju­ma­lan ter­veel­lä.”

Kun ta­pa­sin tä­män ih­meel­li­sen ta­pah­tu­man jäl­keen kak­si us­ko­vais­ta opet­ta­jaa­ni te­o­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa, he ter­veh­ti­vät mi­nua ja iloit­si­vat us­kos­ta­ni. Minä epäi­lin, et­ten minä vie­lä ole oi­kein kun­non us­ko­vai­nen, kun olen näin vä­hän ai­kaa ol­lut us­ko­mas­sa. Mi­nul­le sa­not­tiin: ”Sinä olet nyt sa­man­lai­nen Ju­ma­lan lap­si niin kuin me muut­kin. Me olem­me vain päi­vän lap­sia ja eläm­me sa­mas­ta ar­mos­ta. Sama Pyhä Hen­ki on mei­dän kaik­kien sy­dä­mis­sä vai­kut­ta­mas­sa us­ko­mi­sen.” En­nen kuin ero­sim­me, mi­nua siu­nat­tiin evan­ke­liu­mil­la. Se tun­tui iha­nal­ta ja ih­meel­li­sel­tä.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­tu­a­ni as­ke­lee­ni suun­tau­tui­vat us­ko­vais­ten yh­tey­teen, seu­roi­hin. Siel­lä ah­min Ju­ma­lan sa­naa, kun kuun­te­lin saar­no­ja, ja Pyhä Hen­ki ava­si ym­mär­rys­tä­ni. Siel­lä sain tu­tus­tua uu­siin ys­tä­viin: us­kon­vel­jii­ni ja -si­sa­rii­ni. Tun­sin ole­va­ni ko­to­na sa­man­ver­tais­te­ni seu­ras­sa ja sa­mal­la mat­kal­la tai­vaa­seen.

Mik­si seu­ra­kun­ta­yh­teys on meil­le tär­keä? Jos mi­nua ei oli­si kut­sut­tu mu­kaan seu­roi­hin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le, oli­sin ol­lut kuin or­po lap­si, jol­la ei ole ko­tia, van­hem­pia ei­kä si­sa­ruk­sia. On­nek­si vel­jet ja si­sa­ret ra­kas­ti­vat mi­nua ja ve­ti­vät mu­kaan seu­roi­hin. Läm­pi­mäl­tä tun­tui, kun as­tuin us­ko­vai­se­na Hel­sin­gin van­hal­le rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ta­lol­le ja seu­ra­sa­lin oven ylä­puo­lel­la luki teks­ti: ”ja sinä teit hy­vin, et­täs tu­lit” (Apt. 10:33). Myö­hem­min opin hie­non to­tuu­den: ”Jos seu­ra­kun­ta ei ole meil­le äi­ti­nä, ei Ju­ma­la­kaan ole meil­le isä­nä.”

Raa­ma­tus­sa seu­ra­kun­taa ku­va­taan per­heek­si. Ju­ma­la hoi­taa ja ra­kas­taa mei­tä lap­si­aan omas­sa per­hees­sä. Me ko­em­me yh­teyt­tä kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan; hä­neen, joka on mei­dät uu­des­ti syn­nyt­tä­nyt ja nii­hin, jot­ka ovat hä­nes­tä syn­ty­nei­tä (1. Joh. 5:1). Yk­sin em­me jak­sa tais­tel­la tä­män epä­us­koi­sen maa­il­man ek­sy­tyk­siä vas­taan, em­me lan­gen­neen li­ham­me hi­mo­ja ja jär­jen viet­te­lyk­siä vas­taan em­me­kä sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan. Jät­täy­ty­mäl­lä pois seu­ra­kun­ta­yh­tey­des­tä me olem­me help­po­ja saa­lii­ta vi­hol­li­sel­le. Huo­maa­mat­tam­me olem­me jo hä­nen an­sas­saan kuin yk­si­näi­nen, ek­sy­nyt lam­mas. Pe­don ta­voin sie­lun­vi­hol­li­nen pyr­kii eris­tä­mään lau­mas­ta lam­paan, jon­ka se voi hel­pos­ti saa­lis­taa.

Pyhä Hen­ki on Ju­ma­lan yk­si per­soo­na. Hän an­taa meil­le us­kon ja ko­ko­aa mei­dät Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan. Seu­ra­kun­nas­sa saam­me tun­tea kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä, jon­ka Pyhä Hen­ki an­taa rak­kau­den lah­ja­na. Se on jär­jel­le kä­sit­tä­mä­tön asia ja sitä on ul­ko­puo­li­sen vai­kea ym­mär­tää. Jos­kus ha­lu­taan väit­tää, et­tä us­ko­vai­sil­la oli­si ”hyvä veli -ver­kos­to”, jos­sa sa­man­mie­li­set ih­mi­set ajal­li­sis­sa asi­ois­sa ajai­si­vat ky­see­na­lai­sil­la kei­noil­la omia etu­jaan. Ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä us­ko­vai­nen ih­mi­nen pyr­kii suh­tau­tu­maan kaik­kiin ih­mi­siin re­hel­li­ses­ti, ta­sa­ver­tai­ses­ti ja ta­sa­puo­li­ses­ti riip­pu­mat­ta hen­ki­lön us­kos­ta, ihon­vä­ris­tä, su­ku­puo­les­ta tai muis­ta ul­ko­nai­sis­ta asi­ois­ta. To­sin Jee­sus sa­noi, et­tä maa­il­ma tun­tee mei­dät mi­nun ope­tus­lap­sek­se­ni, jos te kes­ke­nän­ne rak­kau­den pi­dät­te (Joh. 13:35).

Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mä yh­teys on Ju­ma­las­ta ei­kä meis­tä. Se on hen­gen syn­nyt­tä­mä yh­teys, jota maa­il­ma ei tun­ne ei­kä ym­mär­rä. Ku­kaan meis­tä ei ole us­kos­saan suu­rem­pi tai vä­häi­sem­pi. Ku­kaan ei kau­an us­ko­nee­na­kaan ole ke­hit­ty­neem­pi tois­ta, vaan pel­käs­tä Ju­ma­lan ar­mos­ta olem­me joka het­ki us­ko­vai­sia. Ju­ma­la on jo­kai­sel­le lap­sel­leen an­ta­nut lah­jat ja pai­kan seu­ra­kun­nas­saan, jol­la saam­me teh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä ja pal­vel­la toi­nen tois­tam­me.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa, ar­mo­val­ta­kun­nas­sa saam­me ko­kea Ju­ma­lan sa­nan puh­dis­ta­van voi­man, kun meil­le ju­lis­te­taan evan­ke­liu­min su­lois­ta sa­no­maa. ”Mut­ta, jos me val­keu­des­sa va­el­lam­me, niin kuin hän­kin val­keu­des­sa on, niin meil­lä on osal­li­suus kes­ke­näm­me, ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, hä­nen Poi­kan­sa veri puh­dis­taa mei­tä kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh.1:7).

On en­si­ar­vois­ta, et­tä pää­sen seu­roi­hin, kos­ka usein tun­nen ole­va­ni heik­ko us­kos­sa­ni. Siel­lä kuu­len roh­kai­se­via sa­no­ja, jot­ka vah­vis­ta­vat ja vir­voit­ta­vat us­ko­ne­lä­mää­ni. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ih­meel­li­nen yh­tei­sö. Siel­lä ei pul­lis­tel­la ih­mis­ten saa­vu­tuk­sil­la ei­kä oman us­kon eri­no­mai­suu­del­la, vaan an­ne­taan kai­kil­le syn­ti­sil­le syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Mo­nes­ti mi­nul­ta­kin on ky­syt­ty, mik­si en käy muis­sa hen­gel­li­sis­sä ko­kouk­sis­sa. Olen vas­tan­nut, et­tei tar­vit­se, kun mi­nul­ta ei Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa mi­tään puu­tu.

Ei jä­te­tä tätä ih­meel­lis­tä yh­tei­söä. Apos­to­li sa­noo: ”Me em­me saa lyö­dä lai­min seu­ra­kun­tam­me yh­tei­siä ko­kouk­sia, niin kuin muu­ta­mil­la on ta­pa­na, vaan mei­dän tu­lee roh­kais­ta toi­si­am­me, sitä enem­män mitä lä­hem­pä­nä nä­et­te Her­ran päi­vän ole­van”(Hepr. 10:26)

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
5.6.2020

Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama. 1 Kor. 12:4-5

Viikon kysymys