JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ikkunoita

Nykyiset blogit
5.8.2020 6.00

Juttua muokattu:

3.8. 12:35
2020080312353020200805060000

Ker­ran eräs lä­hei­nen lap­si is­tu­es­saan sy­lis­sä­ni kat­soi taas tar­kas­ti sil­mii­ni. Tai pa­rem­min­kin hän sil­lä ker­taa kat­soi sil­mä­la­se­ja­ni.

– Mik­si si­nul­la on sil­mis­sä ik­ku­na? kuu­lui häm­mäs­ty­nyt ky­sy­mys.

Ker­roin lap­sel­le, et­tä sil­mä­la­seis­ta­ni hei­jas­tuu edes­sä­ni ole­van ik­ku­nan kuva.

Ik­ku­nat ovat mo­nes­ti kieh­to­neet mi­nua. Olen ku­van­nut eri­lai­sia ik­ku­noi­ta ja ku­vi­tel­lut, mil­lais­ta elä­mä on kun­kin ik­ku­nan ta­ka­na. Sen­kin olen näh­nyt, et­tä siel­lä voi ol­la pal­jon tus­kaa ja ah­dis­tus­ta, jota ei voi aa­vis­taa­kaan ulos­päin.

Ik­ku­nas­ta voi näh­dä si­säl­le ja sii­tä voi kat­sel­la ulos. Ko­dis­sa­ni on ik­ku­noi­ta kol­meen suun­taan, ei­kä naa­pu­rei­ta ole lii­an lä­hel­lä ik­ku­noi­ta­ni. Par­vek­keel­ta­ni nä­kyy vain luon­toa: vet­tä ja luon­non­va­rai­nen nie­mi, ta­ka­na kir­kon tor­ni. Voin kat­sel­la lä­hel­le ja kau­em­mak­si­kin. Ver­hot mi­nul­la on vain si­sus­tuk­se­na.

Ker­ran sai­raa­las­sa olin ik­ku­na­pe­til­lä. Vie­res­sä­ni oli iä­käs kai­nuu­lai­nen emän­tä. Kun hoi­ta­ja ve­täi­si tum­man ver­hon vä­lil­lem­me hoi­to­toi­men­pi­teen ajak­si, tuo naa­pu­ri­ni oi­kein par­kai­si:

– Ei nii­tä Mo­lo­tof­fin ver­ho­ja.

Tun­sin, et­tä hän ai­van ah­dis­tui. Ar­ve­lin, et­tä niin sy­väl­lä hä­nes­sä oli sota-ajan pi­men­nys­ver­ho­jen tuo­ma kau­hu.

So­vim­me, et­tä mei­dän vä­lil­lem­me ei tar­vit­se ve­tää ver­hoa. Naa­pu­ri­ni näki kor­ke­al­la ole­vas­ta huo­nees­ta pa­la­sen tai­vas­ta.

Lap­suu­den­ko­dis­sa­ni oli, ku­ten sii­hen ai­kaan oli ta­pa­na, ulos­päin au­ke­a­vat ik­ku­nat. Ke­sän muis­ti­ku­va­na on hie­man tuu­les­sa lonk­su­va avoin ik­ku­na, jos­ta ke­vyt ver­ho hul­mut­te­li hel­mo­jaan ulos. Sii­tä näki, et­tä ta­los­sa ol­laan ko­to­na. Oli­ko se merk­ki­nä myös avoi­muu­des­ta, sa­moin kuin lu­kit­se­ma­ton ovi?

Syk­syl­lä lai­tet­tiin tup­lat eli tei­pat­tiin toi­nen ik­ku­na­la­si pai­kal­leen. Tal­vel­la ei tar­vit­tu ik­ku­nan kaut­ta tuu­le­tus­ta.

Kun ke­vääl­lä il­mes­tyi SRK:n kir­ja Äi­dit avaa­vat ik­ku­noi­ta, iloit­sin sen pal­jon pu­hu­vas­ta ni­mes­tä. Ik­ku­noi­ta äi­tien sie­lu­ne­lä­mään, ik­ku­noi­ta, jois­ta äi­dit kat­so­vat ym­pä­ril­leen. Mie­lee­ni tuli Ei­na­ri Vuo­re­lan ke­vät­ru­no:

Äi­ti ik­ku­nai­sen työn­tää am­mol­leen.

On­nen kuk­ku­rai­sen kät­kee sy­dä­meen...

Yh­tä hy­vin voi­si ol­la ik­ku­noi­ta tu­le­vai­suu­teen, su­ruun, nuo­ruu­teen, ah­dis­tuk­seen, yk­si­näi­syy­teen, ar­keen, sy­dä­men iloon, ikui­suu­teen. Ai­van lu­ke­ma­ton mää­rä nä­ky­miä.

Sa­no­taan, et­tä sil­mät ovat sie­lun pei­li, siis kur­kis­tu­sik­ku­na ih­mi­sen si­sim­pään. Oli­si hyvä, et­tä jo­kai­sen ik­ku­nas­ta joku lä­hei­nen nä­ki­si si­säl­le so­pi­van mää­rän.

Mi­nus­ta on mu­ka­va mie­les­sä­ni suun­ni­tel­la omaa ta­loa. Eri­tyi­ses­ti ik­ku­nan­puit­teet ja si­säl­lä ko­din sy­dän, keit­tiö, tu­li­si­joi­neen on tär­keä.

Oli­si­vat­ko ik­ku­nan­puit­teet val­koi­set, pui­set tie­ten­kin, mil­lais­ta leik­kaus­ta niis­sä oli­si, mitä ik­ku­nas­ta nä­kyi­si? Toi­voi­sin, et­tä talo ik­ku­noi­neen oli­si kut­su­va, toi­vot­tai­si tu­li­jan ter­ve­tul­leek­si. Oli­si­ko ta­los­sa niin hyvä ol­la, et­tä se nä­kyi­si ulos­päin?

Tuo mie­li­ku­vi­tus­leik­ki ei pal­jon mak­sa, mut­ta saat­taa tuo­da us­ko­mat­to­man hy­vän mie­len. Moni huo­li on kuin tuu­leen pu­hal­let­tu, sii­tä avoi­mes­ta ik­ku­nas­ta.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
25.4.2024

Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. 16:22

Viikon kysymys