Lap­suu­te­ni sain viet­tää vä­lit­tä­vien van­hem­pien ja elä­väi­sen si­sa­rus­par­ven kes­kel­lä. Sain van­hem­mil­ta­ni hoi­vaa ja huo­mi­o­ta.

Joka il­ta, kun isä oli ko­to­na, kä­vin sa­no­mas­sa hä­nel­le hy­vää yö­tä. Isä si­lit­ti pää­tä­ni ja toi­vot­ti hy­vät yöt. Myös äi­din luo­na kä­vin, ja äi­ti vie­lä siu­na­si evan­ke­liu­mil­la hy­vän yön toi­vo­tuk­sen jäl­keen. Ko­to­na oli tur­val­lis­ta ol­la.

Kun olin pie­ni lap­si, ih­mi­sil­lä oli ta­pa­na käy­dä toi­sil­laan ky­läs­sä. Kä­vim­me vie­rai­luil­la isän ja äi­din su­ku­lai­sil­la ja joil­la­kin per­he­tu­tuil­la myös. So­si­aa­lis­ta kans­sa­käy­mis­tä oli ver­rat­tain enem­män kuin tänä ai­ka­na – huo­li­mat­ta ny­kyi­sis­tä tek­no­lo­gi­an mah­dol­lis­ta­mis­ta yh­tey­den­pi­to­ta­vois­ta.

Ky­läi­ly­reis­sut oli­vat mu­ka­via. Nau­ret­tiin pal­jon, ja ai­kui­set ker­toi­vat ta­ri­noi­ta ja jut­tu­ja. Kuun­te­lin nii­tä kor­va tark­ka­na. Isä oli hyvä ta­ri­nan­ker­to­ja ja mu­ka­va jut­tu­seu­ra­lai­nen. Hän sai hel­pos­ti toi­set nau­ra­maan. Usein hä­nel­lä oli kui­ten­kin hop­pu ko­tiin­läh­dön kans­sa. Sil­loin tun­tui, et­tä jo­kin mu­ka­va ja lep­poi­sa kes­key­tet­tiin lii­an var­hain, vie­lä oli­si ol­lut kiva kuun­nel­la ja nau­raa ve­det sil­mis­sä.

Isä vei mi­nut ur­hei­lu­ken­tän lai­dal­le kat­so­maan pot­ku­pal­lo-ot­te­lua. Se oli yh­tei­nen jut­tu isän kans­sa. Nau­tin isän seu­ras­ta, kun hän sei­soi vie­res­sä ja tark­kaa­vas­ti seu­ra­si, pii­pus­taan sa­vu­ja sie­mail­len, kuin­ka "po­jat" pe­la­si­vat. Ko­vas­ti in­nos­tuim­me, jos ko­ti­ky­län po­jat sai­vat enem­män maa­le­ja kuin vie­raat.

Kä­vin isän kans­sa myös met­sä­ret­kil­lä. Jos­kus teim­me vii­kon­lo­pun ajak­si met­sään lei­rin, jos­ta päi­vi­sin teim­me pis­to­hiih­to­mat­ko­ja maas­tos­sa. Muis­tan, kuin­ka il­tai­sin sain kuun­nel­la ta­ri­noi­ta nuo­ti­on heh­kus­sa. Met­sä­reis­sun ruu­at val­mis­tim­me myös tu­lel­la. Nu­kuim­me laa­vus­sa, vaik­ka oli pak­ka­nen. Ra­ko­val­kea laa­vun edes­sä läm­mit­ti läpi yön. Nau­tin luon­nos­sa ole­mi­ses­ta ja nau­tin, kun sain eri­tyis­tä huo­mi­o­ta isäl­tä.

Isä an­toi mi­nul­le omal­la jäy­häl­lä, eh­kä hie­man aral­la ta­val­laan huo­mi­o­ta – niin lap­suu­den ja nuo­ruu­den ai­ka­na kuin myö­hem­min­kin.

Isä osoit­ti rak­kaut­ta omal­la ta­val­laan. Hän oh­ja­si oi­keu­den­mu­kai­suu­teen, ta­sa­ver­tai­suu­teen, an­teek­si­an­ta­muk­seen, re­hel­li­syy­teen, myös op­ti­mis­ti­suu­teen. Isä opet­ti luot­ta­maan tu­le­vai­suu­teen, et­tä kaik­ki jär­jes­tyy, ajal­laan.

Isän kuo­le­mas­ta on jo kau­an. Hän jät­ti hy­vän pe­rin­nön. Olen kai­kes­ta saa­mas­ta­ni isäl­le kii­tol­li­nen ja muis­tan hän­tä läm­möl­lä ja rak­kau­del­la. Iha­na muis­to, il­tai­nen pään si­li­tys.

Joi­ta­kin asi­oi­ta olen kui­ten­kin hä­nen pois­me­non­sa jäl­keen pal­jon poh­ti­nut. Mik­si ai­ka ajoin koen it­se­tun­to­ni hy­vin hei­kok­si, her­käs­ti it­se­ä­ni syyl­lis­tän ja kri­ti­soin? Mik­si niin her­käs­ti ajat­te­len ole­va­ni huo­nom­pi tois­ta, ta­sa­ver­tais­ta? Mik­si tun­tee­ni vaih­tu­vat niin her­käs­ti ilos­ta ja rie­mus­ta synk­kyy­teen? Mik­si ai­ka ajoin olen niin toi­vot­to­man epä­var­ma, mik­si en us­kal­la rat­kais­ta asi­oi­ta, teh­dä pää­tös­tä?

Mik­si lap­se­na tun­sin yk­si­näi­syyt­tä, vaik­ka oli ka­ve­rei­ta ja si­sa­ruk­sia? Mik­si lap­se­na koin tul­lee­ni kiu­sa­tuk­si? Mik­si miel­tä­ni ah­dis­ti, mik­si pai­noi ou­to möyk­ky rin­taa­ni? Mik­si "ve­din roo­lia"?

Oli­ko lap­suu­te­ni sit­ten­kään on­nel­lis­ta ja tur­val­lis­ta? Oli, mut­ta koen, et­tä jo­kin var­jo kul­ki mu­ka­na. Ja tuo var­jo on pit­kä. Mikä loi var­jon? Lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni ko­dis­sa tätä var­joa loi ja toi al­ko­ho­li­riip­pu­vuus.

Myös sik­si oli hop­pu ky­lä­reis­sul­ta ko­tiin. Myös sik­si oli in­to läh­teä met­sä­ret­kel­le. Myös sik­si oli mu­ka­va men­nä pot­ku­pal­loa kat­so­maan – jäl­ki­pe­lis­sä meni jos­kus aa­mu nel­jään. Sen vuok­si isä ei kaik­ki­na il­toi­na ol­lut ko­to­na, si­lit­tä­mäs­sä pie­nen po­jan pää­tä... Sik­si vie­lä ai­kui­se­na­kin koen si­säl­lä­ni ris­ti­rii­taa. On­nek­si tä­män päi­vän yh­teis­kun­ta on niin hyvä, et­tä näis­sä­kin asi­ois­sa on mah­dol­lis­ta saa­da mo­nil­la kei­noil­la apua.

Tämä kaik­ki on ol­lut elä­mää­ni. Vaik­ka on ol­lut tuo var­jo, olen saa­nut omis­taa ra­kas­ta­van isän ja saan yhä omis­taa rak­kaan äi­din. Olen saa­nut it­keä ja iloi­ta. Isä oh­ja­si oi­ke­aan. Kun tuli an­teek­si­pyy­det­tä­vää, hän sa­noi: "Saat an­teek­si. Käy kui­ten­kin vie­lä äi­din luo­na, hän voi siu­na­ta evan­ke­liu­mil­la, ian­kaik­ki­sen elä­män loh­du­tuk­sel­la."

Ra­kas isä, muis­tan si­nua läm­möl­lä.

Ni­mi­merk­ki Isän muis­to