JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Isän kans­sa

Nykyiset blogit
2.12.2019 9.09

Lap­suu­te­ni sain viet­tää vä­lit­tä­vien van­hem­pien ja elä­väi­sen si­sa­rus­par­ven kes­kel­lä. Sain van­hem­mil­ta­ni hoi­vaa ja huo­mi­o­ta.

Joka il­ta, kun isä oli ko­to­na, kä­vin sa­no­mas­sa hä­nel­le hy­vää yö­tä. Isä si­lit­ti pää­tä­ni ja toi­vot­ti hy­vät yöt. Myös äi­din luo­na kä­vin, ja äi­ti vie­lä siu­na­si evan­ke­liu­mil­la hy­vän yön toi­vo­tuk­sen jäl­keen. Ko­to­na oli tur­val­lis­ta ol­la.

Kun olin pie­ni lap­si, ih­mi­sil­lä oli ta­pa­na käy­dä toi­sil­laan ky­läs­sä. Kä­vim­me vie­rai­luil­la isän ja äi­din su­ku­lai­sil­la ja joil­la­kin per­he­tu­tuil­la myös. So­si­aa­lis­ta kans­sa­käy­mis­tä oli ver­rat­tain enem­män kuin tänä ai­ka­na – huo­li­mat­ta ny­kyi­sis­tä tek­no­lo­gi­an mah­dol­lis­ta­mis­ta yh­tey­den­pi­to­ta­vois­ta.

Ky­läi­ly­reis­sut oli­vat mu­ka­via. Nau­ret­tiin pal­jon, ja ai­kui­set ker­toi­vat ta­ri­noi­ta ja jut­tu­ja. Kuun­te­lin nii­tä kor­va tark­ka­na. Isä oli hyvä ta­ri­nan­ker­to­ja ja mu­ka­va jut­tu­seu­ra­lai­nen. Hän sai hel­pos­ti toi­set nau­ra­maan. Usein hä­nel­lä oli kui­ten­kin hop­pu ko­tiin­läh­dön kans­sa. Sil­loin tun­tui, et­tä jo­kin mu­ka­va ja lep­poi­sa kes­key­tet­tiin lii­an var­hain, vie­lä oli­si ol­lut kiva kuun­nel­la ja nau­raa ve­det sil­mis­sä.

Isä vei mi­nut ur­hei­lu­ken­tän lai­dal­le kat­so­maan pot­ku­pal­lo-ot­te­lua. Se oli yh­tei­nen jut­tu isän kans­sa. Nau­tin isän seu­ras­ta, kun hän sei­soi vie­res­sä ja tark­kaa­vas­ti seu­ra­si, pii­pus­taan sa­vu­ja sie­mail­len, kuin­ka "po­jat" pe­la­si­vat. Ko­vas­ti in­nos­tuim­me, jos ko­ti­ky­län po­jat sai­vat enem­män maa­le­ja kuin vie­raat.

Kä­vin isän kans­sa myös met­sä­ret­kil­lä. Jos­kus teim­me vii­kon­lo­pun ajak­si met­sään lei­rin, jos­ta päi­vi­sin teim­me pis­to­hiih­to­mat­ko­ja maas­tos­sa. Muis­tan, kuin­ka il­tai­sin sain kuun­nel­la ta­ri­noi­ta nuo­ti­on heh­kus­sa. Met­sä­reis­sun ruu­at val­mis­tim­me myös tu­lel­la. Nu­kuim­me laa­vus­sa, vaik­ka oli pak­ka­nen. Ra­ko­val­kea laa­vun edes­sä läm­mit­ti läpi yön. Nau­tin luon­nos­sa ole­mi­ses­ta ja nau­tin, kun sain eri­tyis­tä huo­mi­o­ta isäl­tä.

Isä an­toi mi­nul­le omal­la jäy­häl­lä, eh­kä hie­man aral­la ta­val­laan huo­mi­o­ta – niin lap­suu­den ja nuo­ruu­den ai­ka­na kuin myö­hem­min­kin.

Isä osoit­ti rak­kaut­ta omal­la ta­val­laan. Hän oh­ja­si oi­keu­den­mu­kai­suu­teen, ta­sa­ver­tai­suu­teen, an­teek­si­an­ta­muk­seen, re­hel­li­syy­teen, myös op­ti­mis­ti­suu­teen. Isä opet­ti luot­ta­maan tu­le­vai­suu­teen, et­tä kaik­ki jär­jes­tyy, ajal­laan.

Isän kuo­le­mas­ta on jo kau­an. Hän jät­ti hy­vän pe­rin­nön. Olen kai­kes­ta saa­mas­ta­ni isäl­le kii­tol­li­nen ja muis­tan hän­tä läm­möl­lä ja rak­kau­del­la. Iha­na muis­to, il­tai­nen pään si­li­tys.

Joi­ta­kin asi­oi­ta olen kui­ten­kin hä­nen pois­me­non­sa jäl­keen pal­jon poh­ti­nut. Mik­si ai­ka ajoin koen it­se­tun­to­ni hy­vin hei­kok­si, her­käs­ti it­se­ä­ni syyl­lis­tän ja kri­ti­soin? Mik­si niin her­käs­ti ajat­te­len ole­va­ni huo­nom­pi tois­ta, ta­sa­ver­tais­ta? Mik­si tun­tee­ni vaih­tu­vat niin her­käs­ti ilos­ta ja rie­mus­ta synk­kyy­teen? Mik­si ai­ka ajoin olen niin toi­vot­to­man epä­var­ma, mik­si en us­kal­la rat­kais­ta asi­oi­ta, teh­dä pää­tös­tä?

Mik­si lap­se­na tun­sin yk­si­näi­syyt­tä, vaik­ka oli ka­ve­rei­ta ja si­sa­ruk­sia? Mik­si lap­se­na koin tul­lee­ni kiu­sa­tuk­si? Mik­si miel­tä­ni ah­dis­ti, mik­si pai­noi ou­to möyk­ky rin­taa­ni? Mik­si "ve­din roo­lia"?

Oli­ko lap­suu­te­ni sit­ten­kään on­nel­lis­ta ja tur­val­lis­ta? Oli, mut­ta koen, et­tä jo­kin var­jo kul­ki mu­ka­na. Ja tuo var­jo on pit­kä. Mikä loi var­jon? Lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni ko­dis­sa tätä var­joa loi ja toi al­ko­ho­li­riip­pu­vuus.

Myös sik­si oli hop­pu ky­lä­reis­sul­ta ko­tiin. Myös sik­si oli in­to läh­teä met­sä­ret­kel­le. Myös sik­si oli mu­ka­va men­nä pot­ku­pal­loa kat­so­maan – jäl­ki­pe­lis­sä meni jos­kus aa­mu nel­jään. Sen vuok­si isä ei kaik­ki­na il­toi­na ol­lut ko­to­na, si­lit­tä­mäs­sä pie­nen po­jan pää­tä... Sik­si vie­lä ai­kui­se­na­kin koen si­säl­lä­ni ris­ti­rii­taa. On­nek­si tä­män päi­vän yh­teis­kun­ta on niin hyvä, et­tä näis­sä­kin asi­ois­sa on mah­dol­lis­ta saa­da mo­nil­la kei­noil­la apua.

Tämä kaik­ki on ol­lut elä­mää­ni. Vaik­ka on ol­lut tuo var­jo, olen saa­nut omis­taa ra­kas­ta­van isän ja saan yhä omis­taa rak­kaan äi­din. Olen saa­nut it­keä ja iloi­ta. Isä oh­ja­si oi­ke­aan. Kun tuli an­teek­si­pyy­det­tä­vää, hän sa­noi: "Saat an­teek­si. Käy kui­ten­kin vie­lä äi­din luo­na, hän voi siu­na­ta evan­ke­liu­mil­la, ian­kaik­ki­sen elä­män loh­du­tuk­sel­la."

Ra­kas isä, muis­tan si­nua läm­möl­lä.

Ni­mi­merk­ki Isän muis­to

Päivämiehen Vierasblogi
19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys