JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Jee­tut vie­ret­tä"

Nykyiset blogit
29.4.2021 7.05

Juttua muokattu:

22.4. 10:49
2021042210493220210429070500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Oli il­ta. Pie­net is­tui­vat leik­ki­mäs­sä le­goil­la. Mie­he­ni val­mis­tau­tui töi­hin­läh­töön, kier­si vie­lä lap­sen luo­ta lap­sen luok­se ja siu­na­si evan­ke­liu­mil­la. Kävi mi­nun­kin luo­na­ni, ru­tis­tim­me ja siu­na­sim­me toi­si­am­me. Yh­täk­kiä, mie­he­ni jo ol­les­sa läh­dös­sä, pie­nin ha­vah­tui lei­keis­tään ja huu­dah­ti: ”Ik­kä! Tää et tiu­nan­nu mua!” Mie­he­ni se­lit­ti, et­tä kyl­lä hän kävi an­ta­mas­sa an­teek­si. Pie­ni ei ol­lut kui­ten­kaan lei­keil­tään sitä eh­ti­nyt ta­ju­ta. Edel­leen hän sa­noi: ”Et var­mat­ti tiu­nan­nu!”

Kii­re unoh­tui. Mie­he­ni pa­la­si ta­kai­sin ja kier­si hel­läs­ti kä­det pie­nim­mäi­sen ym­pä­ril­le. Hän siu­na­si kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tyt­tö nos­ti omaa kät­tään isän­sä pos­kel­le ja tuu­ma­si le­vol­li­sin mie­lin: ”Ik­käl­le Jee­tut vie­ret­tä!”

Mie­li läm­pi­mä­nä ajat­te­len tuo­ta het­keä. Mi­ten tär­ke­ää on­kaan an­teek­si­an­ta­mus. Sii­nä het­kes­sä saa tun­tea, et­tä Jee­sus it­se on sii­nä lä­hel­lä, siu­naa­mas­sa ja kan­ta­mas­sa.

Mil­lai­sia muis­to­ja si­nul­la on an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta? Olen saa­nut it­se ko­kea evan­ke­liu­min voi­ma­na, jo­hon on voi­nut tur­va­ta ai­van kai­kes­sa. Vai­kei­na het­ki­nä on tun­tu­nut loh­dul­li­sel­ta, kun joku on siu­nan­nut syn­tien li­säk­si mur­heet­kin an­teek­si. On ol­lut iha­na aja­tel­la, et­tä sii­hen­kin meil­lä on oi­keus. On lupa lait­taa pois kaik­ki se, mikä te­kee elä­män ras­kaak­si. Mur­hei­den­kaan pai­noa ei tar­vit­se it­se kan­taa.

Yh­te­nä il­ta­na ih­met­te­lin mie­he­ni kans­sa sitä, mi­ten hy­vin meil­lä oi­ke­as­taan on asi­at. On riit­tä­nyt rak­kaut­ta. Sii­nä pu­hel­les­sa kum­pi­kin koki, et­tä toi­nen on ol­lut se, joka on jou­tu­nut an­ta­maan enem­män an­teek­si, enem­män kan­ta­nut. Sii­nä kat­soim­me toi­si­am­me ja yh­tä ai­kaa nau­rat­ti ja it­ket­ti. Tun­tui tur­val­li­sel­ta. Kaik­ki äkäi­lyt ja vai­ke­at het­ket oli saa­tu an­teek­si. Niis­tä het­kis­tä oli jää­nyt mie­leen se läm­pö ja kiin­ty­mys, joka an­teek­si­an­ta­mi­sen ja -us­ko­mi­sen het­kel­lä syn­tyy. Se kii­tol­li­suus.

18 vuot­ta sit­ten häis­säm­me lau­let­tiin virt­tä 389. Tuos­sa lau­lus­sa ke­hoi­te­taan jät­tä­mään koko elä­mä Ju­ma­lan hal­tuun. Vir­ren sa­nat muis­tut­ta­vat Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja ha­lus­ta kan­taa. Ju­ma­lan kä­sit­tä­mä­tön rak­kaus on ol­lut läs­nä mei­dän­kin avi­o­lii­tos­sa. Se on nä­ky­nyt an­teek­si­an­ta­muk­ses­sa, mo­nis­sa ar­jen pie­nis­sä ja suu­ris­sa ih­meis­sä, koko elä­mäs­sä. Us­kon, et­tä sen va­ras­sa on ih­mi­sen sy­vin on­ni.

Sitä ru­koi­len, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si tu­le­vat­kin päi­vät ja an­tai­si yh­tei­sen elä­män jat­kua riit­tä­vän on­nel­li­se­na. An­tai­si sel­lai­set vai­heet, et­tä koko per­heem­me säi­lyi­si us­ko­mas­sa. Säi­lyi­si ai­na Jee­sus vie­res­sä.

Sitä toi­von si­nul­le­kin. Et­tä sai­sit ko­kea, et­tä Ju­ma­lan rak­kaus ja voi­ma on suu­rem­pi kuin yk­si­kään elä­män mur­he. Et­tä sai­sit upot­taa syn­nit ja kiu­sauk­set an­teek­si­an­ta­muk­sen su­loi­seen vir­taan ja us­koa, et­tä ne to­del­la on an­teek­si­an­net­tu. Tai­vaas­sa as­ti.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies