Muistan lapsuudestani tällaisen laulun: "Älä, silmä pieni, katso mihin vain / älä, korva pieni, kuule mitä vain / älä, käsi pieni, koske mihin vain / älä, jalka pieni, astu mihin vain / älä, kieli pieni, puhu mitä vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen."
Elämässä saattaa tulla eteen tilanteita, joissa ihminen ajattelee, että voin tehdä jonkin kielletyn asian, jos kukaan ei näe tai se ei tule kenenkään tietoon. Kotona voi olla jotain herkkua tai rahaa helposti saatavilla, ja lapselle saattaa tulla mieleen ottaa niitä ilman lupaa. Varastaminen on suuri ongelma kaupoille. Vaikka niissä on valvontalaitteet ja vartijoita, silti tavaraa varastetaan paljon.
Vakuutuskorvauksia saatetaan hakea väärin perustein. Kohtasin aikoinaan työssäni tilanteita, joissa silmälasit olivat särkyneet tavallisen käytön yhteydessä, mutta asiakkaan toivomus oli, että siitä tehtäisiin vakuutusyhtiölle erilainen lausunto korvausten toivossa. Korjaamoalalla taas saatetaan ehdottaa, että koneesta korjattaisiin muutakin kuin vahingoittunut osa vakuutusyhtiön laskuun. Näissä asioissa on tärkeää, että toimeksiannon vastaanottajalla on selkeä kanta asiaan, miten on oikein toimia. Olen kuullut, että vakuutusyhtiö voi palkata jopa etsivän selvittämään asiaa, jos heille tulee epäily vakuutuspetoksesta.
Metsästyksessä on paljon rajoitteita ja sääntöjä, jotka metsästäjän täytyy tietää. On tietyt ajat, milloin mitäkin eläintä saa metsästää. Metsähallituksen sivuilla kerrotaan seuraavasti: "Metsähallituksessa metsästyksen suunnittelu perustuu riistakantojen kestävyyteen sekä alueen metsästyspaineeseen." On tärkeä ottaa selvää ja noudattaa ohjeita ja saaliskiintiöitä niin, että luonnon tasapaino säilyy oikeana. Jos useampi ihminen on sitä mieltä, että ei se niin tarkkaa ole ja metsästää enemmän kuin kiintiö sallii, seurauksena voi olla vahinkoa eläinkannan säilymiselle.
Vakituisista töistä saadut palkkatiedot menevät suoraan työnantajalta verottajalle, mutta joitakin tehtäviä tai palveluita on mahdollista tehdä myös ilman kuittia. Uskon, että monelle meistä on tullut sellainen tilanne vastaan. Jos sellaista tapahtuu isommassa mittakaavassa, puhutaan harmaasta taloudesta. Verottajalta jää silloin saamatta tärkeitä verotuloja. Kilpailutilanne voi vääristyä, jos joku tekee töitä halvemmalla kuin muut mutta ohi kirjanpidon. Harmaata taloutta on myös sosiaalietuuksien väärinkäytökset sekä yritysten lakisääteisten maksujen ja velvoitteiden laiminlyönti. Tekisikö joskus mieli ilmoittaa verottajalle vähän enemmän matkakuluja kuin niitä todellisuudessa onkaan?
Liikennesäännöt on tehty ihmisten turvaksi ja suojelemiseksi. Voisin kuvitella, että suurin osa liikennevahingoista tapahtuu siksi, ettei ole noudatettu ohjeita. Ylinopeus tai päihtyneenä ajaminen mainitaan usein onnettomuuden syiksi niistä kertovissa uutisissa. On tietenkin paljon myös inhimillisistä syistä johtuvia vahinkoja: sairauskohtauksia tai niin äkillisiä tilanteita, ettei ihminen ehdi reagoida.
Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle syntymälahjaksi omantunnon, joka ohjaa oikeaan. Olen kuullut leikillisesti sanottavan, että jollekin ihmiselle on tehty "omantunnon ohitusleikkaus." Silloin omatunto ei ohjaakaan enää oikeaan, vaan ihminen kokee voivansa tehdä vastoin annettuja ohjeita. Usein motiivina on oman edun tavoittelu tai välinpitämättömyys. Miten paljon vähemmän meillä tarvitsisikaan olla valvontaa ja rajoituksia, poliiseja tai vankiloita, jos jokaisen ihmisen omatunto ohjaisi tekemään oikeita ratkaisuja? Ja miten paljon helpompi onkaan olla, kun on hoitanut asiat niin, ettei tarvitse pelätä jäävänsä kiinni jostain vilpistä tai että joku käräyttää väärästä teosta!
Virressä 394 sanotaan: "Kuhunka voisin kulkea, kasvoja Herran paeta? Taivaaseen vaikka nousisin, myös siellä Herran kohtaisin. Jos tuonelaan käyn pimeään, en vältä Herraa sielläkään. Jos merten taakse pakenen, sinusta, Herra, pääse en. On yönkin synkeydessä silmäsi kaiken näkevä ja pimeyskin sakea sinulle päivä valoisa." (VK 394: 4,5.)
Vaikka me ihmiset teemme vääriä valintoja, kaiken näkevä Taivainen Isä näkee myös virheitään katuvan ihmisen sydämeen. Hän on valmis antamaan väärät tekomme anteeksi. Silloin tulee halu korjata omat virheet ja hoitaa asiat kuntoon myös maallisen lain edellyttämällä tavalla.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys