JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ju­tel­laan us­kos­ta, vä­li­te­tään

Nykyiset blogit
28.7.2020 6.30

Juttua muokattu:

28.7. 09:34
2020072809343620200728063000

Mie­tin ja pyö­rit­te­len lau­sei­ta mie­les­sä­ni, ja sa­no­ja täyn­nä ole­via pa­pe­rei­ta­kin on jo pino. Voin­ko sit­ten­kään kir­joit­taa täs­tä ai­hees­ta, vaik­ka ys­tä­vä­ni­kin kan­nus­ti sii­tä kir­joit­ta­maan?

Pu­he­lin­kes­kus­te­lu tu­lee kuin ti­lauk­ses­ta. Ai­he on juu­ri sama. Mi­ten lä­hes­tyi­sin epäi­lys­ten al­la ole­vaa tai jo us­kon­sa kiel­tä­nyt­tä lä­heis­tä? Mi­ten oli­si hyvä toi­mia ja pu­hua?

"An­na Her­ra herk­kä mie­li, lä­hes­tyä hor­ju­vaa. To­tuu­den ja tai­don kie­li, pu­hu­tel­la tor­ju­vaa..."

Kan­nus­tan­ko las­ta­ni jat­ka­maan ys­tä­vyyt­tään us­kos­ta luo­pu­neen nuo­ren kans­sa vai ke­ho­tan­ko jät­tä­mään hä­net – sii­nä pe­los­sa et­tä epä­us­ko val­taa lap­se­ni­kin? Mi­ten toi­voi­sin it­se­ä­ni tai esi­mer­kik­si omaa las­ta­ni koh­del­ta­van vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa? Si­tä­kö, et­tä mi­nut hy­lät­täi­siin ja mi­nua kar­tet­tai­siin kuin rut­to­sai­ras­ta? Jä­tet­täi­siin po­ru­kas­ta pois, kos­ka en kuu­lu jouk­koon.

Ym­mär­rän van­hem­pien huo­len lap­sen­sa puo­les­ta, mut­ta oli­si hyvä muis­taa, et­tä rak­kau­del­la saa­daan ai­kaan hy­vää toi­sin kuin vi­hal­la ja hyl­kää­mi­sel­lä.

Oli­si­ko hyvä toi­mia si­ten kuin kum­mi­tä­ti­ni nuo­ruu­des­sa­ni ke­hot­ti: Ole yh­tey­des­sä us­kos­ta luo­pu­nee­seen ja jut­te­le us­kos­ta. En­nen kaik­kea: vä­li­tä hä­nes­tä – sil­loin­kin, jos hän ajat­te­lee us­kos­ta hy­vin eri ta­val­la kuin mitä it­se ajat­te­let.

Mo­nes­ti olen muis­ta­nut läm­möl­lä kum­mi­tä­ti­ä­ni. Hän hoi­ti hy­vin kum­min teh­tä­vään­sä: tuki van­hem­pia kris­til­li­ses­sä kas­va­tuk­ses­sa.

Lä­hei­sen us­kon kiel­tä­mi­nen tuo pin­taan mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Jos ky­sees­sä on oma lap­si, saat­taa et­siä vir­hei­tä omas­ta kas­va­tuk­ses­taan. Saat­taa ko­kea vi­haa, voi­mat­to­muut­ta, pel­koa, epäi­lyk­siä, pet­ty­mys­tä, su­rua. Ja eri­tyi­ses­ti rak­kaut­ta ja kii­tol­li­suut­ta tuo­ta lä­heis­tä koh­taan.

It­se olen saa­nut loh­tua seu­ra­pu­heis­ta, Sii­o­nin lau­luis­ta ja ru­kouk­ses­ta. Ja myös kes­kus­te­luis­ta. Sii­tä, et­tä lap­si tai ys­tä­vä ker­too ko­ke­van­sa, et­tä hä­nes­tä vä­li­te­tään niin ko­to­na kuin lä­hi­pii­ris­sä­kin. Et­tä hä­net hy­väk­sy­tään ih­mi­se­nä, vaik­ka te­ko­ja ei ai­na hy­väk­syt­täi­si­kään. On ol­lut kos­ket­ta­vaa kuul­la: ”Hyvä kun otit pu­heek­si." ”Kii­tos, kun hait mi­nut ko­tiin.”

Eri­tyi­ses­ti oman lap­sen ja nuo­ren kans­sa kes­kus­tel­les­sa tun­teet se­koit­tu­vat to­si­a­si­oi­hin. Kes­kus­te­lu on jos­kus kaik­kea muu­ta kuin ra­ken­ta­vaa, vaik­ka sii­hen ha­lu­aa pyr­ki­ä­kin. Saat­taa tul­la mö­kö­tys­tä, huu­toa tai pai­kal­ta pa­ke­ne­mis­ta.

Jos­kus so­pi­vat sa­nat tun­tu­vat löy­ty­vän hel­pos­ti, osaa rak­kau­del­la ja ar­mo edel­lä lä­hes­tyä. Roh­ke­nee pu­hua suo­raan mut­ta ar­vos­ta­vas­ti. Jos­kus ti­lan­ne on niin tu­leh­tu­nut, et­tä ei tie­dä mitä sa­noi­si, et­tei sa­noi­si jo­tain sel­lais­ta, joka pa­hen­tai­si ti­lan­net­ta en­nes­tään.

Pi­dem­män pääl­le pu­hu­mat­to­muus ei kui­ten­kaan ole hyvä rat­kai­su. Ajat­te­len, et­tä jos asi­at ei­vät ole hy­vin, ne nä­ky­vät ih­mis­suh­teis­sa, vaik­ka niis­tä ei pu­hut­tai­si. Jos on sa­lai­lua, se hier­tää vä­le­jä.

It­se us­kon pu­hu­mi­sen mer­ki­tyk­seen. Tai yli­pään­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­seen, vaik­ka kir­joit­ta­mal­la. Jos on it­se kir­joit­ta­nut päi­vä­kir­jaa nuo­re­na, nii­hin teks­tei­hin kan­nat­taa pa­la­ta. Si­ten voi eh­kä pa­rem­min ym­mär­tää nuo­ren miet­tei­tä.

Olen ko­ke­nut, et­tä asi­at ei­vät yleen­sä sel­ke­ne, jos nii­tä miet­tii vain yk­sin mie­les­sään. Ai­na­kin mi­nun mie­li­ku­vi­tuk­sel­la­ni ne saat­ta­vat pai­sua ja muut­tua hir­vi­öik­si! Yleen­sä ai­na, kun on us­kal­ta­nut ava­ta suun­sa ja pur­kaa tun­to­jaan jol­le­kin, vaik­ka ihan ven­to­vie­raal­le­kin, huo­maa, et­tä en ole yk­sin aja­tus­te­ni kans­sa.

Tu­kea löy­tyy jos­kus yl­lät­tä­väl­tä­kin ta­hol­ta. Jos­kus aja­tuk­sia voi sel­ven­tää kes­kus­te­lu sel­lai­sen ih­mi­sen kans­sa, jol­la on täy­sin eri ar­vo­maa­il­ma kuin it­sel­lä­ni, mut­ta esi­mer­kik­si mo­nen­lais­ta elä­män­ko­ke­mus­ta.

Mi­nua on mie­ti­tyt­tä­nyt eräi­den tut­ta­vie­ni ko­ke­muk­set. Toi­sel­ta us­ko­vai­set ky­syi­vät kuu­lu­mi­sia vas­ta sit­ten, kun hän oli jo us­kon me­net­tä­nyt. Sitä en­nen ke­nel­lä­kään ei tun­tu­nut hä­nen kuu­lu­mi­sen­sa kiin­nos­ta­van. Toi­nen taas ih­met­te­li sitä, et­tä ku­kaan ei ky­sy­nyt, mik­si hän luo­pui us­kos­ta. Tuli tun­ne, et­tä se ei lii­kut­ta­nut ke­tään.

Eh­kä mei­dän pi­täi­si yleen­sä­kin ol­la enem­män kiin­nos­tu­nei­ta lä­hei­sis­täm­me. Vai ha­lu­am­me­ko me ih­mi­set oi­ke­as­ti tie­tää, mitä lä­hei­sil­lem­me oi­ke­as­ti kuu­luu? On­ko hel­pom­paa ol­la tie­tä­mä­tön? Oli­si­ko mei­dän hyvä ky­syä niin kuin en­nen van­haan: "Olet­ko Ju­ma­las­sa ter­ve? Mi­ten on us­ko­si lai­ta?"

Mitä jos us­kal­tai­sim­me ju­tel­la us­kos­ta epä­us­kois­ten kans­sa­kin? Vaik­ka­pa si­ten kuin 25 vuot­ta sit­ten lap­suus­ko­dis­sa­ni: Meil­lä oli käy­mäs­sä ohi­kul­ki­joi­ta, jot­ka ei­vät tun­te­neet toi­si­aan. Vii­mek­si tul­lut­ta ter­veh­dit­tiin "Ju­ma­lan ter­veel­lä" ja hän vas­ta­si: " Ikä­vä kyl­lä en voi vie­lä vas­ta­ta sa­mal­la lail­la."

En muis­ta, et­tä ti­lan­ne oli­si ol­lut kiu­saan­tu­nut tai nolo. Pi­kem­min­kin pu­hut­te­le­va. Ja mikä pa­ras­ta, tuo mies sai sinä il­ta­na us­koa syn­tin­sä an­teek­si ja on saa­nut ol­la us­ko­mas­sa tä­hän päi­vään as­ti.

Se ta­pah­tu­ma oli mi­nul­le niin mer­kit­tä­vä, et­tä koen sil­lois­ten pai­kal­la­o­li­joi­den kans­sa jo­tain eri­tyis­tä yh­teen­kuu­lu­vuut­ta. Muis­te­len sitä mo­nes­ti, ja toi­von et­tä jo­kai­nen, joka ei vie­lä us­ko, sai­si ko­kea pa­ran­nuk­sen ih­meen.

Pi­de­tään ovi au­ki, vä­li­te­tään. "Niin kau­an kuin on elä­mää, on toi­voa."

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys