JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ke­väis­tä le­vot­to­muut­ta

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
5.5.2018 6.23

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180505062300

Kang, kang! Ne ovat pa­lan­neet. Jo­el­la le­pää tois­ta­kym­men­tä lau­lu­jout­sen­ta sor­jia kau­lo­jan­sa ojen­nel­len. Sii­tä se al­kaa – ke­väi­sen le­vot­to­muu­den ai­ka.

Asun pel­lon ja joen vä­lis­sä. Joka ke­vät tuo val­kea näky häm­men­tää, nyt­kö ne ovat tul­leet. Kun sän­ki pal­jas­tuu pel­lol­ta ja joen sula laa­je­nee, al­ka­vat jout­sen­ten yli­len­not. Aa­mul­la ne len­tä­vät pel­lol­le ruo­kai­le­maan ja il­lan tul­les­sa jo­el­le le­pää­mään. Tor­ven tö­räh­dyk­sen kuul­les­saan on ryn­nät­tä­vä pi­hal­le nii­den len­toa kat­so­maan. Il­ta ku­luu ovea au­kais­tes­sa ja sul­kies­sa. Lin­tu­jen len­to on näh­tä­vä ja tor­ven he­läh­dyk­set kuul­ta­va.

Au­rin­koa lu­paa­va aa­mu he­rät­tää le­vot­to­muu­den. Töi­den jäl­keen on kii­rees­ti pääs­tä­vä ulos. Ter­mos­pul­lo mei­naa kaa­tua kii­rees­sä, ei­kä rep­pua tah­do löy­tyä. Ke­sä­ai­kaan siir­ryt­tä­es­sä on il­tai­sin­kin va­loi­saa ai­kaa ul­koil­la ja kat­sel­la au­rin­gon­las­kun vä­re­jä ve­den pin­nas­sa.

Suun­taan kul­ku­ni Uta­jär­ven Sot­ka­jär­vel­le. Sot­kan­hel­men lei­ri­kes­kuk­sen edes­sä on Mää­tän­saa­ri, jon­ne me­nee pik­ku­rui­nen sil­ta. Pian olen kul­ke­nut ki­lo­met­ri­sen saa­ren pääs­tä pää­hän. Mää­tän­saa­ri vai­kut­taa luon­non muo­vaa­mal­ta toi­sin kuin sen vie­res­sä ole­va pie­ni saa­ri.

Joki vir­taa voi­mal­la, mut­ta se on ou­don nä­köi­nen. Vir­ta on lii­an tek­ni­sen nä­köi­nen, luon­not­to­man ka­pea saa­ri kes­kel­lään. Jo­kiu­o­ma ja saa­ri on­kin muo­toil­tu val­ta­val­la Ma­ri­o­nin kau­hal­la. Mil­lai­sel­ta joki näyt­ti al­ku­pe­räi­ses­sä uo­mas­saan? Vir­taa­va vesi kui­ten­kin sy­käh­dyt­tää, mie­leen pyr­kii jo ke­sän häi­väh­dys.

Muis­te­len tois­ta saar­ta, se on eta­nan­muo­toi­nen. Oi­ke­as­taan nii­tä on kak­si, toi­nen isom­pi ja toi­nen sen pik­ku­ve­li. är­jän­saa­ri on uh­man­nut aal­to­jen ala­ti ran­to­ja vyö­ryt­tä­vää voi­maa. Hiek­ka­tör­mät ovat va­lu­neet tal­ven tuu­len ja ke­säl­lä ve­den hi­o­mi­na jär­veen. Hon­kien juu­ret kou­kis­te­le­vat rin­teil­lä, run­ko tais­te­lee maan ve­to­voi­maa vas­taan. Lo­pul­ta puun on an­net­ta­va pe­rik­si. Ry­mis­ten se ro­jah­taa ran­ta­ve­teen, jo­kin juu­rak­ko jää kui­ten­kin ime­mään ra­vin­toa maa­pe­räs­tä. Elä­mä jat­kuu, vaik­ka­kin epä­mu­ka­vas­sa asen­nos­sa.

är­jä on lu­mon­nut mi­nut. Hiek­ka­pe­räi­ses­sä maas­sa tö­nöt­tä­vät tu­ke­vat män­nyt, ran­noil­la huo­ju­vat ter­va­le­pät, koi­vu­jen run­got pon­nis­ta­vat ly­hyi­nä, käk­ky­räi­si­nä niu­kas­ta alus­tas­ta. Korp­pi ko­rah­te­lee tark­kaa­vai­se­na män­nyn lat­vas­sa. Hil­jai­suus imai­see si­sään­sä, py­säyt­tää ajan­ku­lun. Tuu­li ku­hah­te­lee, huo­ju­vien män­nyn­run­ko­jen vä­le­jä rai­doit­taa si­ni­nen tai­vas.

Pi­dän saa­ris­ta, kos­ka niil­lä on ra­jat. Kun kul­jen het­ken yh­teen suun­taan, olen saa­ren reu­nal­la. Vaih­dan suun­taa ja en­nen pit­kää hah­mo­tan saa­ren toi­sen reu­nan. Saa­rel­la on sa­lai­suu­ten­sa, kau­ka­na man­te­rees­ta.

Mää­tän­saa­ren ja man­te­reen vä­lis­sä kie­mur­te­lee pie­noi­nen vir­ta. Au­rin­ko hei­jas­tuu ve­den pin­nas­ta ja kun tuu­li lii­kut­taa joen pin­taa, puh­ke­aa se tuik­ki­maan. Mik­si sa­no­taan, et­tä täh­ti­tai­vas tuik­kii? Täh­det­hän kii­lu­vat jäh­met­ty­nei­nä tam­mi­kuun il­lan pak­kas­tai­vaal­la. Sen si­jaan vesi tuik­kii au­rin­gos­sa ja tuu­les­sa. Met­sä on vih­reä – män­nyt, ka­ta­jat, rah­ka­sam­mal, puo­lu­kan­var­vut. Pil­vi­ver­ho saa­vut­taa au­rin­gon, mai­se­ma muut­tuu yk­siu­lot­tei­sek­si.

Olo on tyy­ni ja on­nel­li­nen. En kai­paa min­ne­kään, ei puu­tu mi­tään. Mie­les­sä­ni he­räi­lee lu­paus. Tie­dän, et­tä tämä het­ki ei kes­tä lo­put­to­miin. Sik­si se on tär­keä. Le­vot­to­muus jää ky­te­mään.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys