Kuu­len, et­tä hel­sin­ki­läi­set ys­tä­vä­ni ovat har­kin­neet läh­te­mis­tä Tam­pe­reel­le jou­lu­lei­ril­le. Yh­täk­kiä ha­vah­dun, tot­ta to­ti­ses­ti, mik­sen iki­nä kek­si läh­teä Hel­sin­gis­tä min­ne­kään muu­al­le, ihan hu­vik­seen. Voi­si jos­kus lu­kea tois­ten­kin paik­ka­kun­tien rau­ha­nyh­dis­tys­ten oh­jel­maa ja päät­tää vain: mi­nä­pä läh­den tuol­la käy­mään. Toi­ses­sa sii­o­nis­sa vie­rai­lu on vaih­te­lua pait­si it­sel­le, mut­ta ilah­dut­taa usein myös ky­sei­sen paik­ka­kun­nan ih­mi­siä.

Tam­pe­reel­la olen käy­nyt seu­rois­sa ai­em­min eh­kä kak­si ker­taa, jos­kus kau­an sit­ten. Ky­syn yö­pai­kan van­han ys­tä­vä­ni luo­ta, joka on muut­ta­nut Tam­pe­reel­le. Hän ilah­tuu ja toi­vot­taa ter­ve­tul­leek­si. Os­tan ju­na­li­pun. Ky­syn, ha­lu­aa­ko ys­tä­vä­ni myös tul­la jou­lu­lei­ril­le, mut­ta hän ei ha­lua.

Siis­pä huo­maan ole­va­ni mat­kal­la Tam­pe­reel­le. Ju­nal­ta suun­taan suo­raan Tam­pe­reen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le. Vä­hän jän­nit­tää. Mak­san etei­ses­sä si­sään­pää­syn, 10 eu­roa, se si­säl­tää ruo­kai­lun.

Oi­ke­as­sa pai­kas­sa

Alus­tus on jo al­ka­nut, kun et­sin paik­ka­ni sa­lis­ta. Alus­tus kä­sit­te­lee me­di­aa. Mi­nus­ta tun­tuu het­ken, et­tä alus­tus on suun­nat­tu nuo­ril­le, nuo­rem­mil­le kuin minä, ja het­ken mie­tin, mik­si tu­lin­kaan tän­ne. Pian ta­ju­an, et­ten ole mi­ten­kään vää­räs­sä pai­kas­sa, en ole edes van­him­mas­ta pääs­tä.

Ti­lai­suu­des­sa on kut­su­vie­rai­ta­kin, van­ho­ja tam­pe­re­lai­sia. Yk­si 80-vuo­ti­as ker­too ol­leen­sa jou­lu­lei­ril­lä vii­mek­si 20 vuot­ta sit­ten. Jou­lu­lei­ri on il­mei­ses­ti hy­vin van­ha pe­rin­ne Tam­pe­reel­la. Ti­lai­suus kes­tää yh­den kii­reet­tö­män il­lan. Se al­kaa alus­tuk­sel­la kel­lo 16 ja jat­kuu kes­kus­te­lul­la, ruo­kai­lul­la ja jou­lu­juh­lal­la.

Alus­tus kä­sit­te­lee me­di­aa mo­nes­ta nä­kö­kul­mas­ta. Alus­ta­ja poh­tii, mil­lai­sia muu­tok­sia so­si­aa­li­nen me­dia ja di­gi­toi­tu­mi­nen ovat tuo­neet. Me­di­as­sa kom­mu­ni­kaa­tio ei ole suo­raa, vä­li­tön­tä, kas­vok­kain ta­pah­tu­vaa, vaan vä­lis­sä on vä­li­ne tai vä­lit­tä­jä. Tämä tuo omia haas­tei­ta, myös­kin so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, kir­joi­tet­tu kie­li voi ai­heut­taa vää­ri­nym­mär­ryk­siä myös tut­tu­jen ih­mis­ten kes­ken.

Mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia me­di­as­ta

Alus­tus­ta seu­ran­nees­sa kes­kus­te­lus­sa pu­hut­tiin uu­ti­sis­ta ja suh­tees­ta me­di­aan. Mi­ten me­dia vai­kut­taa mei­hin? Mie­leen jäi eri­tyi­ses­ti eräs ky­sy­mys: ”Mil­tä teis­tä tun­tuu, kun les­ta­di­o­lai­sis­ta kir­joi­te­taan me­di­as­sa?” Yk­si nuo­ri per­hee­näi­ti ker­too, et­tä hä­nes­tä on rank­kaa tul­la koh­da­tuk­si en­nak­ko­luu­lo­jen kaut­ta. Kun on vaik­ka­pa ras­kaa­na, on ikä­vää tul­la koh­da­tuk­si sil­lä ole­tuk­sel­la, et­tä sinä et var­maan las­ta ha­lua, mut­ta si­nun on var­maan pak­ko. Toi­voi­si, et­tä ih­mi­set tu­tus­tui­si­vat toi­siin­sa avoi­min mie­lin.

Joku toi­nen kom­men­toi tä­hän miet­ti­neen­sä, et­tä me voi­sim­me jo­kai­nen kat­soa pei­liin sii­nä mie­les­sä, kuin­ka in­nok­kai­ta me olem­me an­ta­maan haas­tat­te­lu­ja us­koom­me liit­ty­en. Hän sa­noo, et­tä tun­nis­taa it­ses­sään ja ys­tä­vis­sään sen, et­tä he ovat kiel­täy­ty­neet an­ta­mas­ta haas­tat­te­lu­ja. Joku ky­syy, et­tä kan­nat­taa­ko an­taa haas­tat­te­lu­ja.

On mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia. Joil­la­kin on ko­ke­muk­sia, et­tä ai­na me­di­an läh­tö­koh­dat ju­tun­te­koon ei­vät ole tun­tu­neet rei­luil­ta ja sik­si on tun­tu­nut par­haal­ta kiel­täy­tyä. Toi­sil­la on me­di­as­ta hy­viä ko­ke­muk­sia, ja he kan­nus­ta­vat­kin ih­mi­siä an­ta­maan haas­tat­te­lu­ja. Joku muis­tut­taa, et­tä ju­tut kan­nat­taa ai­na pyy­tää tar­kis­tet­ta­vik­si en­nen jul­kai­sua.

Evan­ke­liu­mia me­di­an vä­li­tyk­sel­lä

Kes­kus­te­lus­sa poh­di­taan me­di­an mer­ki­tys­tä myös evan­ke­liu­min eteen­päin vie­mi­ses­sä. Päi­vä­mies-leh­ti ko­e­taan tär­ke­äk­si. Mo­net ker­to­vat lu­ke­van­sa mie­lel­lään myös Päi­vä­mie­hen blo­ge­ja. Jos­tain tu­lee ky­sy­mys: mi­ten pää­see verk­ko-Päi­vä­mie­heen blo­gis­tik­si? Osaan vas­ta­ta, et­tä sin­ne pyy­de­tään sään­nöl­li­siä blo­gis­te­ja, mut­ta Vie­rasb­lo­giin voi kuka ta­han­sa tar­jo­ta teks­te­jään.

Ke­ho­tan ih­mi­siä tuo­maan lah­jo­jaan vaih­da­tus­pöy­däl­le. Ai­na tar­vi­taan uu­sia kir­joit­ta­jia ja ku­vaa­jia. Voi il­moit­tau­tua vaik­ka­pa omal­la alu­eel­laan toi­mi­val­le Päi­vä­mie­hen leh­ti­a­vus­ta­jal­le, et­tä on käy­tet­tä­vis­sä ju­tun­te­koon. Myös kir­joi­tus­kil­pai­luun voi osal­lis­tua: SRK:lla on par­hail­laan me­neil­lään kir­joi­tus­kil­pai­lu, jos­sa et­si­tään nuor­ten­ker­to­muk­sia.

Kuka seu­raa Jee­sus­ta?

Ker­ron kes­kus­te­lus­sa, et­tä py­säh­dyin miet­ti­mään, kun yk­si ka­ve­ri­ni kir­joit­ti Fa­ce­book-päi­vi­tyk­ses­sään: ”Kuka seu­raa Jee­sus­ta?” Kom­men­toin hä­nel­le, et­tä Ju­ma­la yk­sin tie­tää, kos­ka Ju­ma­la nä­kee sy­dä­met. Kui­ten­kin ky­sy­mys, ketä minä seu­raan, on tär­keä. Ketä me seu­raam­me? So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa seu­raam­me ih­mi­siä. Seu­raam­me eri­lai­sia me­di­oi­ta muu­ten­kin. Mil­lai­sia ar­vo­ja me­di­as­ta vä­lit­tyy? Mil­lai­sia ar­vo­ja omak­sum­me? Kuka seu­raa Jee­sus­ta?

Mie­tin, et­tä it­se huo­maan tais­te­le­va­ni kaik­kien ar­vo­jen ja vies­tien kes­kel­lä. Mo­net ih­mi­set edus­ta­vat eri­lai­sia pin­nal­li­sia, me­nes­tyk­sen ar­vo­ja, jois­sa ih­mi­nen on lä­hin­nä oman on­nen­sa sep­pä. Jee­sus opet­ti toi­sen­lai­sia asi­oi­ta. Jee­sus opet­ti vä­lit­tä­mään hei­kom­mis­ta­kin lä­him­mäi­sis­tään. Se, joka seu­raa Jee­sus­ta, seu­raa hän­tä tie­toi­ses­ti. Jee­suk­sel­la ei ole omaa ka­na­vaa so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, mut­ta Raa­ma­tun ja Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä voi hil­jen­tyä kuu­le­maan, mitä Jee­sus on sa­no­nut ja sa­noi­si tä­nään­kin. On­nek­si äly­pu­he­li­mel­ta löy­tyy lu­et­ta­vak­si myös Raa­mat­tu, mis­sä vain.

Bet­le­he­min täh­ti

Ruo­kai­lun jäl­keen il­ta jat­kuu pää­sään­töi­ses­ti opis­ke­li­ja­nuor­ten suun­nit­te­le­mal­la jou­lu­juh­la­oh­jel­mal­la. Saam­me näh­dä ja kuul­la muun mu­as­sa Mat­kal­la-lau­lun esi­tyk­sen. Sii­nä Joo­sef ja Ma­ria ovat mat­kal­la ja et­si­vät yö­si­jaa. Ma­ja­ta­lon isän­tä ajaa hei­dät pois. Vii­mein he pää­se­vät tal­liin yök­si. Lau­lu ker­too muu­ka­lai­sis­ta ja vä­syt­tä­väs­tä mat­kas­ta. Ih­mis­ten kyl­myy­des­tä ja ko­va­sy­dä­mi­syy­des­tä.

Vii­mein löy­tyy kui­ten­kin tal­lin läm­pö. Eläin­ten suo­ja, jon­ne ih­mis­ten Va­pah­ta­ja saa syn­tyä. En­ke­lit tuo­vat ilo­sa­no­maa pai­me­nil­le ja vii­saat tie­tä­jät­kin tu­le­vat ter­veh­ti­mään eri­koi­sen täh­den oh­jaa­mi­na. Ilo­sa­no­ma Jee­suk­ses­ta kuu­luu kai­kil­le kan­soil­le. Se ei ole pin­nal­lis­ta lois­toa, rik­kauk­sia, mai­net­ta ja kun­ni­aa. Jee­sus edus­taa jo­ta­kin muu­ta, sa­lais­ta aar­ret­ta. Ajat­te­len, et­tä sii­hen sa­lai­suu­teen kuu­luu myös tal­lin haju.

Leik­ki­mie­li­siä oh­jel­mia

Vä­lil­lä kuo­ro lau­laa jou­lu­lau­lu­ja, vä­lil­lä kaik­ki lau­la­vat yh­des­sä. Jou­lu­juh­las­sa on mu­ka­va tun­nel­ma.

Huo­maa, et­tä Tam­pe­reen sii­o­ni on pie­nem­pi kuin esi­mer­kik­si Hel­sin­gin. Tääl­lä kaik­ki tun­tu­vat tun­te­van toi­sen­sa. Se mah­dol­lis­taa myös sen, et­tä tääl­lä ja­e­taan myös leik­ki­mie­li­siä ni­mi­tyk­siä ja dip­lo­me­ja: va­li­taan muun mu­as­sa vuo­den roh­ke­lik­ko, joka oli pe­rus­ta­nut kuo­ron il­man mu­siik­ki­a­lan kou­lu­tus­ta. Vuo­den si­sä­ve­si­kap­tee­ni -ni­mi­tyk­sen saa nuo­ri mies, jon­ka kans­sa moni nuo­ri oli pääs­syt ve­nei­le­mään Tam­pe­reen seu­dun si­sä­ve­sil­le. Vuo­den so­ti­las on tam­pe­re­lai­nen, joka oli pääs­syt kun­ni­ak­kaas­ta toi­min­nas­taan myös leh­teen.

Saimme nähdä ja kuulla esityksen äänikirjasta "Miina ja Manu ja kuusenhakumatkalla". Kuvassa myös Sulo-eno.

Vaik­ka en ole tun­te­nut näi­tä kaik­kia ih­mi­siä etu­kä­teen, mi­nul­la on ko­di­kas ol­la tääl­lä hei­dän kes­kel­lään. Olen myös ta­van­nut yl­lät­tä­vän pal­jon tut­tu­ja. Tämä on jou­lu­juh­la. Jou­lun sa­no­ma yh­dis­tää mei­tä. Tä­hän läm­pi­mään ja mut­kat­to­maan tun­nel­maan on help­po tul­la.

Yk­si nuo­ri mies lu­kee ti­lai­suu­teen kir­joit­ta­man­sa ru­non. Sii­nä seis­tään met­sän kes­kel­lä, lu­mi­hiu­ta­leet lei­ju­vat hil­jai­suu­des­sa. Jos­sa­kin kor­ke­al­la on täh­tiä. Ker­to­ja muis­taa lap­suu­den, lap­suu­den us­kon, jou­lun tai­an. Hän kat­soo tai­vaal­le ja toi­voo pää­se­vän­sä ta­kai­sin sii­hen lap­sen us­koon, jos­ta on suo­ra yh­teys tai­vaa­seen. Runo on hie­no, elä­vä. Toi­von, et­tä me kaik­ki sai­sim­me löy­tää tuon us­kon. Jou­lu­rau­haa kai­kil­le!

Teks­ti: Lee­na Au­nio

Ku­vat: Paa­vo Jääs­ke­läi­nen