JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Muis­ta mi­nua

Vallivaara Olavi
Nykyiset blogit
9.6.2019 6.33

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190609063300

Mi­nul­le on mo­nes­ti hy­väs­tel­les­sä sa­not­tu: ”Muis­ta mi­nua, kun asi­oit Tai­vaan Isän puo­leen.” Tai yk­sin­ker­tai­ses­ti: ”Muis­ta mi­nua.” Olen aja­tel­lut, et­tä pyyn­tö ei ole ol­lut vain kau­nis tapa. Se on hei­kon kris­ti­tyn ve­too­mus, et­tä hän­tä muis­tet­tai­siin ru­kouk­sin Tai­vaan Isän tykö. Kaik­kein tär­kein­tä pyyn­nön esit­tä­jäl­le on us­kos­sa säi­ly­mi­nen ja pää­sy tai­vaan ko­tiin.

Mie­lee­ni pa­laa jos­kus tut­tu ja mu­ka­va hen­ki­lö, jon­ka kans­sa pu­he­lim­me elä­män tär­keim­mis­tä asi­ois­ta. Hä­nel­lä oli ki­pe­ä­nä muis­to si­sim­mäs­sään, kun hän oli luo­pu­nut oma­koh­tai­ses­ta us­kos­taan. Mik­si hän oli luo­pu­nut, sitä hän ei tar­kas­ti ker­to­nut. Hän sa­noi, et­tä kyl­lä sinä sen tie­dät, syn­ti vie us­kon sy­dä­mes­tä. Minä sa­noin hä­nel­le: ”Mut­ta si­nul­la­han on lupa us­koa syn­nit an­teek­si, ja minä mie­lel­lä­ni saar­naan ne si­nul­le an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.” ”Kyl­lä minä tie­dän sen, mut­ta ei nyt. Minä kyl­lä var­mas­ti teen pa­ran­nuk­sen myö­hem­min.” Tä­hän kes­kus­te­lum­me us­ko­mi­ses­ta päät­tyi­vät muu­ta­mia ker­to­ja. Va­li­tet­ta­vas­ti sitä pa­ran­nuk­sen teon myö­hem­pää ai­kaa ei tul­lut. Ikä­väl­tä tun­tui su­ru­vies­tin kuul­les­sa­ni muis­tel­la hä­nen sa­no­jaan.

Toi­nen muis­to on hen­ki­lös­tä, joka sa­noi mi­nul­le näh­des­säm­me toi­sem­me: ”Kuu­le, minä olen lu­van­nut Ju­ma­lal­le, et­tä täs­tä us­kos­ta minä en luo­vu.” Tä­hän luot­ta­mus­ta heh­ku­vaan sa­naan mi­nul­la oli ta­pa­na vas­ta­ta: ”Ei lu­va­ta ko­vas­ti, kun me ol­laan heik­ko­ja kris­tit­ty­jä. Jos Ju­ma­la suo, niin meil­lä on halu us­koa ja pääs­tä tai­vaa­seen.”

Us­ko­mi­nen on po­si­tii­vi­nen asia, ja se an­taa elä­mään hie­no­ja asi­oi­ta. Apos­to­li lu­et­te­lee hen­gen he­del­miä: rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä. Em­me­kö me jo­kai­nen toi­voi­si juu­ri näi­tä asi­oi­ta it­sel­lem­me tä­hän ajal­li­seen elä­mään? Nii­tä me em­me kui­ten­kaan it­se saa ai­kaan, vaan Ju­ma­la an­taa ne lah­ja­naan. Ei­kä jaa vain näi­tä he­del­mi­ään, jota me em­me it­ses­säm­me tun­ne, vaan an­taa omil­leen vie­lä ian­kaik­ki­sen elä­män.

Us­kol­le tämä maa­il­ma aset­taa ko­vat vaa­ti­muk­set. Ih­mi­sen tu­lee ol­la us­ko­vai­se­na täy­del­li­nen. Hän ei voi lan­ge­ta ei­kä teh­dä mo­raa­lit­to­mia te­ko­ja. Us­ko­vai­sen ih­mi­sen lan­kee­mus on me­ga­luo­kan uu­ti­nen, jol­la ha­lu­taan vies­tiä, et­tei us­ko au­ta lo­pul­ta­kaan mi­tään. Lan­kee­muk­set ja syn­nit ovat ikä­viä asi­oi­ta, ja nii­tä ta­pah­tuu myös us­ko­vai­sil­le. Jos oli­sin täy­del­li­nen ih­mi­nen, en tar­vit­si­si ar­moa, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta en­kä us­koa. Hei­kon tur­va on Ju­ma­las­sa, niin kuin psal­min kir­joit­ta­ja kir­joit­taa: ”Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan” (Ps. 25:1–2).

Omiin voi­miin luot­ta­es­sam­me ajat­te­lem­me hal­lit­se­vam­me tätä ja tu­le­vaa elä­mää. Voim­me mää­ri­tel­lä pa­ran­nuk­sen te­koa ja tu­le­vai­suut­tam­me. Elä­määm­me em­me pys­ty lo­pul­ta­kaan hal­lit­se­maan. Pa­ras­kin yri­tys päät­tyy ka­tast­ro­fiin. Kuo­le­ma on syn­nin palk­ka. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: ”Rat­kai­se­vaa ei siis ole, mitä ih­mi­nen tah­too tai eh­tii, vaan se et­tä Ju­ma­la ar­mah­taa” (Room. 9:16).

Oma isä­ni ta­pa­si sa­noa, kun jut­te­lim­me pa­ran­nuk­ses­ta ja us­ko­mi­ses­ta: ”Kyl­lä minä us­kon, jos Ju­ma­la näyt­tää mi­nul­le yh­den­kin ih­meen.” Minä lu­et­te­lin hä­nel­le Ju­ma­lan te­ke­miä ih­mei­tä, mut­ta ne ei­vät kel­van­neet hä­nel­le us­kon mie­len­kiin­non he­rät­tä­mi­sek­si. Mi­nun pu­hee­ni enem­män är­syt­ti­vät hän­tä kuin aut­toi­vat pi­tä­mään hy­vää suh­det­ta yl­lä. Sik­si väl­tin enem­pää pu­hu­mas­ta hä­nel­le us­ko­mi­sen asi­as­ta.

Mut­ta vaik­ka minä en pu­hu­nut­kaan mi­tään, Ju­ma­la teki hä­nes­sä työ­tä. Sai­rau­den kaut­ta Ju­ma­la val­mis­te­li hän­tä vas­taa­not­ta­maan suu­rim­man ih­meen, Ju­ma­lan ar­mah­duk­sen omal­le koh­dal­leen. äi­din pyyn­nös­tä tu­lin kat­so­maan isää sai­ras­vuo­teel­le. Kun pu­huin isäl­le maal­li­sis­ta asi­ois­ta, hän sa­noi: ”Mi­nua ei kiin­nos­ta enää täl­lai­set asi­at.” Häm­mäs­ty­en ky­syin: ”Kiin­nos­taa­ko si­nua us­ko­mi­sen asi­at?” ”Kyl­lä”, isä vas­ta­si. Se oli rie­mul­li­nen het­ki saar­na­ta hä­nel­le kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. It­ku muut­tui ilok­si. Ih­meel­li­nen rau­ha las­keu­tui mei­dän mo­lem­pien si­sim­pään. Sii­nä ru­tis­tuk­ses­sa tun­tui isä en­tis­tä­kin rak­kaam­mal­ta. Vah­va­na on tuos­ta ti­lan­tees­ta jää­nyt mie­lee­ni apos­to­li Paa­va­lin sa­nat: ”Ju­ma­la siis ar­mah­taa ke­net tah­too…” (Room. 9:18).

Jee­suk­sen ris­tin mo­lem­min puo­lin riip­pui­vat pa­han­te­ki­jät, jot­ka oli­vat tuo­mi­tut kuo­le­maan te­ko­jen­sa täh­den. Toi­nen pa­han­te­ki­jä yh­tyi kan­san ivaan ja her­ja­si Jee­sus­ta pyy­tä­en ”ih­met­tä”: ”Et­kö sinä ole Mes­si­as? Pe­las­ta nyt it­se­si ja mei­dät!” (Luuk. 23:42) Toi­sen pa­han­te­ki­jän sy­dän oli avau­tu­nut kuul­les­saan Jee­suk­sen pu­hu­van Isäl­leen ja ru­koi­le­van Isään­sä pa­han­te­ki­jöi­den puo­les­ta. Sik­si hän kään­tyi Jee­suk­sen puo­leen ja pyy­si: ”Jee­sus, muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si” (Luuk. 23:42). Jee­sus kuu­li pyyn­nön ja aut­toi: ”To­ti­ses­ti jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa” (Luuk. 23:43).

Us­ko­vai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan lap­si ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asu­kas. Psal­min kir­joit­ta­jan ta­voin pyyn­tö nou­see Tai­vaan Isäl­le: ”Her­ra, sinä olet lau­pi­as, muis­ta mi­nua” (Ps. 25:6). Ju­ma­lan kan­san mat­ka­saa­tos­sa voi tun­tea vä­ke­vää yh­teyt­tä ja ru­koil­la Sii­o­nin lau­lun sa­noin: ”Kan­nam­me toi­si­am­me luo ar­mois­tui­men ja ru­kouk­sis­sam­me tois­tam­me muis­ta­en. Näin mat­kal­la ja tiel­lä hoi­dos­sa Pai­me­nen yh­des­sä ol­la saam­me vain hän­tä seu­ra­ten” (SL 122:2).

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
8.7.2020

Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen? Room. 2:4

Viikon kysymys