JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pyhäpäivä, lepopäivä

Nykyiset blogit
8.9.2024 5.30

Juttua muokattu:

4.9. 14:38
2024090414382820240908053000

Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä meil­le ku­vail­laan, kuin­ka Ju­ma­la loi tä­män maa­il­man. Kuu­te­na päi­vä­nä hän loi ja seit­se­män­te­nä päi­vä­nä Ju­ma­la le­pä­si. Le­po­päi­vän hän myös siu­na­si ja py­hit­ti.

Näin har­ti­a­pan­kil­la ra­ken­ta­es­sa olen mon­ta ker­taa mie­les­sä­ni kii­tel­lyt Luo­jam­me vii­saut­ta, kun hän on an­ta­nut meil­le le­po­päi­vän. Ko­va­päi­se­nä ja ta­voit­teel­li­se­na jäs­ti­pää­nä­kin olen malt­ta­nut py­hit­tää le­po­päi­vän. Sii­nä saa­nut le­vä­tä ja edes hie­man pa­lau­tua vii­kon ura­kas­ta. Le­po­päi­vä tar­koit­taa pait­si fyy­sis­tä le­poa myös sitä, et­tä sil­loin mei­dän on hyvä py­säh­tyä Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le, hil­jen­tyä elä­män tär­keim­pien asi­oi­den ää­rel­le.

Isä­nä olen ko­ke­nut tär­ke­äk­si py­säh­tyä sun­nun­tai­sin ja ol­la myös las­ten kans­sa. Ar­jes­sa elä­mä on usein ko­vin kii­reis­tä ja ai­ka tah­too ol­la ra­jal­li­nen. Toi­si­naan tun­tuu, et­tä pie­net­kin lap­set jo­ten­kin tie­dos­ta­vat, et­tä tä­nään on se päi­vä, kun isi­kin py­syy ko­to­na: nyt voi tuo­da vaik­ka säh­ly­mai­lan ja pal­lon ja pyy­tää pe­laa­maan. Tai kir­jan, jos­ta tut­kia yh­des­sä di­no­sau­ruk­sia, ka­lo­ja tai prin­ses­so­ja. Las­ten kans­sa usein koen huo­nout­ta sii­tä, kuin­ka vä­hän on­kaan tul­lut ol­tua hei­dän kans­saan. Mitä he mah­ta­vat isäs­tään van­hem­pa­na muis­taa? Sen­kö, et­tä isäl­lä oli ai­na kii­re tai et­tä isä oli ai­na töis­sä? Toi­vot­ta­vas­ti he muis­ta­vat jo­tain muu­ta­kin ja jo­tain po­si­tii­vis­ta­kin.

Omas­ta lap­suu­des­ta­ni muis­tan mo­net luon­to­ku­vaus­reis­sut isän kans­sa sekä sen, kuin­ka isä opet­ti te­ke­mään mil­loin mi­tä­kin, esi­mer­kik­si pyö­rän­ku­min paik­kaa­mi­sen, vaap­pu­jen ja puu­kon te­koa. Työ­ka­lu­ja sai muu­ten­kin käyt­tää, kun­han vain pa­laut­ti ne eh­jä­nä pai­kal­leen. Sa­pis­kaa tuli, jos ne oli­vat vää­rään paik­kaan jää­neet. Use­am­pa­na tal­ve­na ol­tiin myös ran­ka­met­säs­sä ja ke­vääl­lä ja syk­syl­lä teh­tiin sit­ten polt­to­pui­ta tal­ven mit­taan ke­rä­tyis­tä ran­gois­ta.

Lap­se­na en osan­nut ar­vos­taa sitä, et­tä isä pis­ti te­ke­mään töi­tä. Toi­saal­ta tyk­kä­sin teh­dä töi­tä isän kans­sa, var­sin­kin jos koin, et­tä luot­to on li­sään­ty­nyt ja sain käyt­tää vaik­ka­pa sirk­ke­liä tai jopa moot­to­ri­sa­haa tai ajaa trak­to­ria. Tei­ni­nä en mil­lään oli­si jak­sa­nut kai­vau­tua lau­an­tai­aa­mu­na ylös sän­gys­tä heti aa­mus­ta te­ke­mään mil­loin mi­tä­kin suun­ni­tel­tua urak­kaa. Lau­an­tain urak­ka oli kyl­lä tie­dos­sa, sa­moin ai­ka­tau­lu. Ei­kä tie­ten­kään joka lau­an­tail­le ol­lut urak­kaa. It­ses­tä oli sit­ten kiin­ni, mi­hin ai­kaan malt­toi men­nä per­jan­tai­na nuk­ku­maan. Sun­nun­tai­aa­mui­sin sai nuk­kua pit­kään.

Omat lap­sem­me ovat osal­lis­tu­neet ra­ken­ta­mi­seen. Po­ru­kal­la kan­net­tiin si­sään rei­lu tu­hat ki­loa tii­liä lei­vi­nuu­nia, puu­hel­laa ja sa­vu­piip­pu­ja var­ten. Yk­sin se oli­si ol­lut tus­kai­nen urak­ka. Po­ru­kal­la teh­den se su­jui jou­tuin. Isom­mat ovat ol­leet mu­ka­na myös maa­laa­mas­sa ja mo­nes­sa muus­sa­kin työ­vai­hees­sa ai­na an­tu­ra­muo­tin te­os­ta al­ka­en. Teh­des­sä tai­dot kart­tu­vat ja it­se­luot­ta­mus kas­vaa.

Myös ko­to­na on pal­jon työ­tä, ja isos­sa per­hees­sä las­ten apu on tär­ke­ää. On pyyk­kiä pes­tä­väk­si, ri­pus­tet­ta­vak­si ja vii­kat­ta­vak­si. On li­kai­sia as­ti­oi­ta ko­nee­seen lai­tet­ta­vak­si ja puh­tai­ta kaap­piin lai­tet­ta­vak­si. On le­lu­ja, li­kai­sia vaat­tei­ta ja as­ti­oi­ta mitä häm­mäs­tyt­tä­vim­mis­sä pai­kois­sa. Kai­ken tä­män kes­kel­lä lap­set op­pi­vat vas­tuu­ta ja työn­te­koa. Jos van­hem­mat ei­vät ai­na muis­ta kiit­tää, niin ai­na­kin osoit­ta­vat luot­ta­mus­ta, mikä toi­si­naan kyl­lä saat­taa il­me­tä li­sä­vas­tuu­na. Sy­dä­mes­tä­ni toi­von, et­tä nämä ko­to­na saa­dut opit kan­tai­si­vat las­tem­me elä­mäs­sä, kun ai­ka­naan omaan ko­tiin muut­ta­vat.

Kaik­kein eni­ten kui­ten­kin toi­von ja ru­koi­len sitä, et­tä lap­sem­me sai­si­vat säi­lyt­tää mat­kas­saan elä­vän us­kon.

AnttiUljas
Olen ison perheen isä ja upseeri. Harrastan metsästystä, kalastusta ja kaikenlaista käsillä tekemistä. Luonto kaikkineen on minulle paikka rentoutua ja nauttia. Parhaillaan rakennan perheellemme uutta kotia. Palautetta ja viestiä saa laittaa osoitteeseen uljasa(a)yahoo.com.
9.11.2024

Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. Room. 13:7

Viikon kysymys