JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Su­ku­ni ta­ri­nat his­to­ri­an pyör­teis­sä

Honkala Heikki
Nykyiset blogit
7.5.2018 6.39

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180507063900

Su­ku­tut­ki­mus on har­ras­tus, joka voi vie­dä men­nes­sään. Mi­nä­kin pen­gon jos­kus men­nei­syyt­tä, mut­ta yri­tän pi­dä­tel­lä it­se­ä­ni, kos­ka muu­toin mi­nul­la ei koh­ta oli­si ai­kaa mi­hin­kään muu­hun.

Olen mie­lis­sä­ni sii­tä, et­tä jot­kut su­ku­tut­ki­muk­sen har­ras­ta­jat ovat käyt­tä­neet ai­kaan­sa su­ku­tie­to­jen hank­ki­mi­seen ja su­ku­pui­den laa­ti­mi­seen. Täs­tä syys­tä mi­nul­la on mah­dol­li­suus kuo­ria ker­maa pääl­tä eli tut­kia mi­ten esi-isie­ni ja -äi­tie­ni koh­ta­lot lo­mit­tu­vat ylei­seen his­to­ri­aan. Näin men­nei­den pol­vien elä­män­vai­heet al­ka­vat puh­je­ta leh­dik­si his­to­ri­an puu­hun, joka al­kaa näin nä­kyä pa­rem­min.

Myös pai­kal­lis­his­to­ri­at ja muut tie­to­te­ok­set ovat kiin­nos­ta­via. Niis­tä­kin voi löy­tyä tie­to­ja omis­ta esi­van­hem­mis­ta. Yh­del­lä sa­nal­la ku­vat­tu­na esi­van­hem­pa­ni ovat ol­leet rah­vas­ta. He ovat ol­leet enim­mäk­seen ren­ke­jä, pii­ko­ja, ka­las­ta­jia, ta­lon­poi­kia, emän­tiä, torp­pa­rei­ta, kä­si­työ­läi­siä ja mui­ta tui­ki ta­val­li­sia kan­sa­lai­sia. Kar­ke­as­ti sa­no­en esi­van­hem­pien mää­rä kak­sin­ker­tais­tuu ai­na, kun men­nään yk­si su­ku­pol­vi ajas­sa taak­se­päin. Yk­sin­ker­tai­sen las­ku­toi­mi­tuk­sen avul­la voi to­de­ta, et­tä esi­van­hem­pien mää­rä on val­ta­va. Suu­res­ta jou­kos­ta voi löy­tyä joku sää­ty­läi­nen, ken­ties jopa joku val­las­vä­en edus­ta­ja.

Olen huo­man­nut eräs­tä pak­sua su­ku­kir­jaa tut­kies­sa­ni, et­tä eräs esi­äi­ti­ni on kuol­lut ai­ka nuo­re­na kul­ku­tau­tiin (ty­fys) erää­nä 1860-lu­vun pa­hois­ta näl­kä­vuo­sis­ta. His­to­ria ker­too, et­tä tuol­loin näl­kiin­ty­neet ih­mi­set läh­ti­vät va­el­ta­maan pai­kas­ta toi­seen ruo­kaa saa­dak­seen ja tä­män seu­rauk­se­na tau­dit le­vi­si­vät.

Me­ri­kar­vi­an pi­tä­jä­his­to­ria ker­too erään äi­din­puo­lei­sen esi-isä­ni toi­mi­neen seu­ra­kun­nan pap­pi­na 1600-lu­vul­ta seu­raa­val­le vuo­si­sa­dal­le. Hän on var­mas­ti näh­nyt mo­nen­lais­ta kur­juut­ta, eh­kä ko­ke­nut it­se­kin. Ai­van 1600-lu­vun lo­pus­sa kan­saa ko­et­te­li­vat an­ka­rat näl­kä­vuo­det. Seu­raa­van vuo­si­sa­dan alus­sa ison­vi­han ai­ka­na ve­nä­läi­set jou­kot mel­las­ti­vat län­si­ran­ni­kol­la­kin. Muis­te­len to­sin lu­ke­nee­ni jos­ta­kin ky­sei­sen pa­pin ol­leen so­taa pa­os­sa Poh­jan­lah­den toi­sel­la puo­lel­la, mikä oli­kin tuol­loin ta­val­lis­ta sää­ty­läis­ten kes­kuu­des­sa.

Kri­min so­dan ai­koi­hin kol­me mies­tä oli pa­laa­mas­sa ve­neel­lä suo­laa os­ta­mas­ta Tuk­hol­mas­ta. Yk­si ka­ve­ruk­sis­ta oli ni­mes­tä pää­tel­len to­den­nä­köi­ses­ti äi­din­puo­lei­nen esi-isä­ni tai muu­toin su­kua. Tun­net­tu lau­lu ker­too, kuin­ka ”kol­mel­la sa­dal­la lai­val­la, sei­las en­gels­man­ni Suo­mem­me ran­noil­la”. En tie­dä oli­vat­ko bri­tit vai frans­man­nit asi­al­la, mut­ta mie­het poi­mit­tiin vie­raa­seen lai­vaan ja pääs­tet­tiin ran­taan ai­ka kau­ka­na ko­toa. Ei aut­ta­nut muu kuin kä­vel­lä ko­tiin.

Myös su­vus­sa kul­ke­vat ta­ri­nat voi­vat ri­kas­taa ku­vaa men­nees­tä ajas­ta. Nii­den to­den­pe­räi­syyt­tä voi ol­la vai­kea var­men­taa, mut­ta voi­vat ne ol­la tot­ta­kin, eh­kä hie­man vä­rit­ty­nei­tä ja muis­ti­vir­hei­den muok­kaa­mia. Ei sa­vua il­man tul­ta, sa­no­taan.

Erään isä­ni puo­len su­ku­lai­sen ker­ro­taan ol­leen hy­vin voi­ma­kas. Muu­ta­ma mies oli jou­tu­nut me­ri­hä­tään, var­maan­kin Laa­to­kal­la. Vah­van mie­hen ker­ro­taan ha­ke­neen yh­tä lu­kuu­not­ta­mat­ta kaik­ki ran­taan. Tämä vii­mei­nen oli ano­nut apua, mut­ta nou­ta­jal­la ei­vät enää voi­mat riit­tä­neet.

Laa­tok­kaa kut­su­taan me­rek­si, vaik­ka se on oi­ke­as­ti jär­vi, toki suu­ri sel­lai­nen. Ve­den suo­lat­to­muu­den sa­no­taan ai­heut­ta­van jyrk­kiä aal­to­ja, joil­la pur­jeh­ti­mi­nen on vai­ke­aa.

Kun isä­ni isä oli vie­lä alai­käi­nen, hän läh­ti ko­to­aan Py­hä­jär­vel­tä isän­sa kans­sa ka­las­tus­mat­kal­le Laa­to­kal­le. Nuo mat­kat saat­toi­vat kes­tää pit­kään. Heil­lä oli ma­ja­paik­ka jos­sa­kin saa­res­sa. Täl­lä ker­taa isoi­soi­sä­ni päät­ti, et­tä nyt käy­dään Va­la­mos­sa. Kun oli pääs­ty pe­ril­le luos­ta­ri­saa­reen, hän ha­lu­si ta­va­ta igu­me­nin, ja se on­nis­tui­kin. Ta­ri­na ker­too, et­tä isoi­sää­ni toi­vot­tiin no­vii­sik­si luos­ta­riin. Täs­tä ei syn­ty­nyt kaup­po­ja, en­kä ole muis­ta­kaan mah­dol­li­ses­ti syn­ty­neis­tä lii­ke­toi­mis­ta kuul­lut. Kun tie­dän isouk­ki­ni ol­leen pa­lo­va­kuu­tu­sa­si­a­mies, voin lei­ki­tel­lä aja­tuk­sel­lä, et­tä hän mah­dol­li­ses­ti yrit­ti va­kuut­taa luos­ta­rin.

Tie­dän isouk­ki­ni osan­neen ve­nä­jää, jo­ten luu­len, et­tä ku­vat­tu kes­kus­te­lu Va­la­mos­sa käy­tiin sil­lä kie­lel­lä. Hä­nen tai­ton­sa on täy­ty­nyt yl­tää al­kei­ta pi­dem­mäl­le, kos­ka hän toi­mi puu­ta­va­ran hank­ki­ja­na erääl­le pie­ta­ri­lai­sel­le yri­tyk­sel­le.

Mi­ten su­pi­suo­ma­lai­nen ta­lon­poi­ka op­pi ve­nä­jää, on mi­nul­le ar­voi­tus. Kar­ja­lan kan­nak­sel­la si­jait­se­val­la Py­hä­jär­vel­lä pu­hut­tiin suo­mea Kar­ja­lan mur­teel­la, mut­ta siel­lä tääl­lä asui ve­nä­jän­kie­li­siä or­to­dok­se­ja, myös isouk­ki­ni ko­ti­ky­läs­sä ai­na­kin yk­si per­he. Eh­kä isouk­ki­ni pää­si al­kuun leik­kies­sään ve­nä­jän­kie­lis­ten ka­ve­rei­den kans­sa.

Vii­pu­rin­lää­nin Py­hä­jär­vel­lä oli oma­kin luos­ta­ri. Ko­ne­vit­san kel­lot saat­toi­vat kuu­lua hy­väl­lä sääl­lä isä­ni ko­ti­ti­lal­le saak­ka. Va­la­mo oli kau­ka­na Laa­to­kal­la, mut­ta so­pi­vis­sa sää­o­lo­suh­teis­sa sen pää­kirk­ko saat­toi nous­ta kan­gas­tuk­se­na ti­la­päi­ses­ti nä­ky­viin.

Yk­si ta­ri­na ker­too ko­si­o­mat­kas­ta. Isä­ni toi­nen uk­ki oli men­nyt erää­seen ta­loon ker­to­maan kiin­nos­tuk­ses­taan ta­lon ty­tär­tä koh­taan. Mu­ka­na saat­toi ol­la pu­he­mies­kin, mut­ta en ole var­ma asi­as­ta. Neu­vot­te­lut ei­vät kui­ten­kaan tun­tu­neet ete­ne­vän. Sit­ten kes­kus­te­luis­sa nou­si esiin toi­nen mor­si­a­neh­do­kas eli ta­lon nuo­rem­pi ty­tär. Tämä kui­ten­kin huik­ka­si oven ra­os­ta, et­tä hän ei läh­de noin mus­tal­le – ko­si­o­mies oli ol­lut töis­sä jos­sa­kin lai­vas­sa Laa­to­kal­la ja paah­tu­nut au­rin­gos­sa. Ky­sei­sen tyt­tä­ren mie­li kui­ten­kin muut­tui, ja sen seu­rauk­se­na minä olen täs­sä tätä jut­tua kir­joit­ta­mas­sa.

Ta­ri­nat saat­ta­vat liit­tyä myös van­hois­les­ta­di­o­lai­suu­den his­to­ri­aan. Isä­ni puo­len su­ku­his­to­ria ker­too, kuin­ka elä­vä sana tuli Si­mo­lan su­ku­haa­raan: ”Mi­ten täl­lai­nen yk­si­näi­nen les­ta­di­o­lai­nen saa­re­ke saat­toi syn­tyä? Pe­ri­mä­tie­to ker­too, et­tä Pie­ta­ris­ta tuli ky­lään re­sui­ses­ti pu­keu­tu­nut pie­ni mies, joka pyy­si pi­tää hen­gel­li­sen pu­he­ti­lai­suu­den, seu­rat. Sel­lai­nen sal­lit­tiin Si­mo­las­sa. Mies pu­hui – ja sana sat­tui. Tämä lie­nee ta­pah­tu­nut tal­vel­la 1888.” Tämä ta­pah­tui Vii­pu­rin­lää­nin Py­hä­jär­vel­lä, jos­sa oli hy­vin vä­hän van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia. Noi­hin ai­koi­hin oli Pie­ta­ris­sa pal­jon suo­ma­lai­sia ja siel­lä jär­jes­tet­tiin seu­ro­ja. Saar­na­mies lie­nee ol­lut mat­kal­la sin­ne tai siel­tä Suo­meen.

Su­ku­tie­to­ja, his­to­ri­aa ja ta­ri­noi­ta tut­kies­sa piir­tyy kuva sii­tä, kuka minä olen. Ker­to­muk­set ei­vät vält­tä­mät­tä pidä kai­kil­ta osin paik­kaan­sa, kos­ka muis­ti voi pet­tää ja mie­li­ku­vi­tus vä­rit­tää. Su­ku­puus­sa­kin voi ol­la vir­hei­tä, ja kir­kon­kir­jat­kaan ei­vät ai­na tie­dä to­tuut­ta. Ko­ke­mus pe­ri­mäs­tä voi ol­la myös kult­tuu­ri­nen. Tämä kaik­ki on sitä maa­ta, jos­sa juu­re­ni ovat.

Su­ku­his­to­ri­an tut­ki­mi­nen ha­vah­dut­taa huo­maa­maan, et­tä esi­van­hem­pam­me ovat ol­leet mu­ka­na ra­ken­ta­mas­sa isän­maa­tam­me sel­lai­sek­si, mikä se nyt on. He ovat osa Suo­men men­nei­syyt­tä.

Minä tu­li­sin ai­van hy­vin toi­meen il­man tie­toa sii­tä, mis­sä pai­kois­sa eräs äi­din­puo­lei­nen kä­si­työ­läi­se­si-isä­ni on vai­moi­neen ja per­hei­neen asu­nut Naan­ta­lis­sa. On se kui­ten­kin kiin­nos­ta­vaa. On myös haus­kaa tie­tää men­neis­tä ta­vois­ta, vaik­ka­pa ko­si­mi­ses­ta.

Kaik­ki su­vun koh­ta­lot ei­vät ole haus­ko­ja tai on­nel­li­sia. äi­ti­ni isä jou­tui läh­te­mään isän­maan pal­ve­luk­seen 30.11.1939 eli heti, kun tal­vi­so­ta syt­tyi. Hän ei pa­lan­nut elä­vä­nä. Olen tut­ki­nut hä­nen so­taan­sa Sal­lan suun­nal­la ja sen jäl­keen Säk­ki­jär­ven Vi­la­jo­el­la, jon­ne hä­nen ryk­ment­tin­sä siir­ret­tiin, kun ruot­sa­lai­set va­paa­eh­toi­set ot­ti­vat rin­ta­ma­vas­tuun poh­joi­ses­sa. Säk­ki­jär­vel­lä tar­vit­tiin li­sä­jouk­ko­ja, kos­ka vi­hol­li­nen oli pääs­syt siel­lä pu­reu­tu­maan Vii­pu­rin­lah­den län­si­ran­nal­le. Isoi­sä­ni haa­voit­tui va­ka­vas­ti 11.3.1940 ja kuo­li sa­ma­na päi­vä­nä kent­tä­sai­raa­las­sa Ha­mi­nas­sa. Kah­den päi­vän pääs­tä tuli ase­le­po. Kai­paa­maan jäi­vät mum­mo­ni ja vii­si las­ta, jois­ta van­hin oli hie­man al­le yh­dek­sän­vuo­ti­as äi­ti­ni.

Su­ku­his­to­ria ker­too mi­nul­le, et­tä maam­me hy­vin­voin­ti ja it­se­näi­syys ei­vät ole it­ses­tään­sel­vyyk­siä. His­to­ri­aan tu­tus­tu­mi­nen aut­taa nä­ke­mään, mi­ten pal­jon meil­lä on sel­lais­ta hy­vää, jos­ta esi­van­hem­pam­me ei­vät osan­neet unek­si­a­kaan.

His­to­ri­am­me synk­kiä juon­tei­ta tut­kit­ta­es­sa on hyvä muis­taa, et­tä se mitä ta­pah­tui tääl­lä en­nen, on tä­nään tot­ta muu­al­la.

Päi­vi­tet­ty kuu­det­ta kap­pa­let­ta 7.5.2018 klo 10:33.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys