Ketä odo­tat jou­lu­na, ky­syi pap­pi saar­na­tuo­lis­ta it­sel­tään ja seu­ra­kun­nal­ta en­sim­mäi­se­nä ad­vent­ti­na.

Sii­nä­pä se! Odo­tan­ko Jee­sus­ta vai jou­lu­puk­kia?

Jou­lu on ai­noa vuo­tui­nen juh­la, jo­hon val­mis­tau­du­taan viik­ko­kau­sia, el­lei enem­män. Jee­suk­sen syn­ty­män muis­ta­mi­nen ei vel­voi­ta mei­tä pe­rus­teel­li­seen va­rus­tau­tu­mi­seen. Kai­ken ul­koi­sen voi­sim­me unoh­taa ja viet­tää Kris­tuk­sen syn­ty­män muis­to­juh­laa vain sy­dä­mis­säm­me.

Mie­les­tä­ni voi­sim­me unoh­taa val­ko­par­ran ko­ko­naan tai ot­taa ti­lal­le pak­ka­su­kon, joka vie­rai­li­si vaik­ka­pa vuo­den­vaih­teen tie­noil­la ku­ten Ve­nä­jäl­lä.

Useim­mi­ten olem­me vai­mo­ni ja las­tem­me kans­sa val­mis­tau­tu­neet ja viet­tä­neet jou­lua hy­vin pe­rin­tei­ses­ti. Koti on ko­ris­tel­tu ja herk­ku­ja lai­tet­tu. Oh­jel­maam­me on usein kuu­lu­nut myös yöl­li­nen hau­taus­maa­kier­ros.

Olen viet­tä­nyt ker­ran yk­si­nä­ni hy­vin yk­sin­ker­tai­sen jou­lun, kun olin sa­pat­ti­vuot­ta viet­tä­mäs­sä Krei­kas­sa. Osal­lis­tuin kui­ten­kin Skan­di­da­vis­ka kyr­ka­nin jou­lu­ta­pah­tu­maan Pi­reuk­ses­sa. Joi­ta­kin herk­ku­ja muis­tan jär­jes­tä­nee­ni it­sel­le­ni. Kut­suin aat­to­na erään tut­ta­van kah­vil­le, ja hän tu­li­kin. Meni se jou­lu noin­kin, mut­ta en tain­nut tun­tea olo­a­ni eri­tyi­sen har­taak­si.

Luul­lak­se­ni tar­vit­sem­me jou­lu­val­mis­te­lui­hin pit­kän kaa­van kes­tääk­sem­me vuo­den syn­kim­män ajan pi­meyt­tä. Kan­nat­te­lem­me toi­si­am­me lä­het­tä­mäl­lä kort­te­ja, an­ta­mal­la lah­jo­ja ja ko­koon­tu­mal­la eri­lai­siin jou­lu­na­lus­ti­lai­suuk­siin. Vuo­tui­sil­la muis­ta­mi­sil­la piir­räm­me nä­ky­väk­si sitä, ket­kä kuu­lu­vat lä­hi­pii­riim­me.

Kau­pal­li­nen jou­lu syk­kii ja ki­mal­te­lee ym­pä­ris­tös­säm­me pit­kään. Kaik­ki tämä humu nou­see omis­ta tar­peis­tam­me. Jos ei oli­si asi­ak­kai­ta, ei oli­si tar­jon­taa­kaan. Jou­lua edel­tä­vän ajan ta­vat ja käy­tän­nöt ra­ken­ta­vat meil­le sil­lan vuo­den pi­meim­män ajan yli. Pe­rin­tei­nen kaa­va saa olom­me tun­tu­maan tur­val­li­sel­ta. Tämä on toi­mi­nut en­nen­kin.

Jou­lun sa­no­ma on ää­ret­tö­män ih­meel­li­nen. Noin 2 000 vuot­ta sit­ten syn­tyi va­pah­ta­ja, joka lu­nas­ti mei­dät syn­neis­täm­me. Hä­nen ih­mi­sek­si tu­le­mis­taan muis­tam­me jou­lu­na. Hän ei unoh­da mei­tä, vaik­ka em­me suo­rit­tai­si­kaan jou­lua ras­kaim­man jäl­keen.

Jou­lun val­mis­te­lun pai­ne kul­mi­noi­tuu aat­toon, joka ei ole var­si­nai­nen juh­la­päi­vä. Sil­loin syöm­me per­hees­säm­me jou­lu­a­te­ri­an ja hil­jen­nym­me kuun­te­le­maan jou­lu­e­van­ke­liu­mia. Il­lan oh­jel­maan kuu­luu myös jou­lu­pu­kin vie­rai­lu, jon­ka jäl­keen lah­jat ja nii­den pa­pe­rit täyt­tä­vät olo­huo­neen. Mu­ka­val­ta tun­tuu saa­da lah­jo­ja.

Jou­lu­päi­vä tun­tuu pa­lau­tu­mis­päi­väl­tä, jol­loin le­päil­lään ja ha­e­taan vä­lil­lä juh­la-ate­ri­an täh­tei­tä jää­kaa­pis­ta. Pir­teim­mät saat­ta­vat läh­teä jou­lu­kirk­koon.

Voi­sim­me­ko py­hit­tää jou­lu­päi­vän Jee­suk­sen syn­ty­män muis­tol­le? Huo­mi­oi­sim­me eri­tyi­ses­ti sitä, mik­si jou­lua to­del­la vie­te­tään. Se ei vaa­di pa­ko­no­mai­sia suo­ri­tuk­sia, tär­kein­tä on an­taa sy­dä­mis­säm­me ti­laa pie­nel­le Jee­sus-lap­sel­le.

Siu­nat­tua jou­lua kai­kil­le!