JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Syksyssä soi elämän hauraus

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
24.8.2018 6.22

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180824062200

Hau­taus­maan nur­mik­ko ri­ti­see kel­tai­se­na kui­vuut­taan. Yl­lät­tä­vän mo­nel­la hau­dal­la ku­kat kui­ten­kin kuk­ki­vat re­he­väs­ti. Pel­lon ta­ka­na Ou­lu­jär­vi le­pää rau­hal­li­se­na. Au­rin­gon sä­teet sii­vi­löi­ty­vät jo viis­tos­ti ku­va­kir­kon ta­kaa. Hei­nät huo­ju­vat hau­raan rus­kei­na tuu­les­sa. Joil­ta­kin pel­loil­ta on vil­ja jo pui­tu. Vie­rei­sel­lä pel­lol­la seis­tä tö­nöt­tää vie­lä ok­ran­kel­tai­nen oh­ra. Kel­tai­set kor­ret sei­so­vat ta­na­kas­ti ri­vis­sä kuin so­ti­laat kie­mur­te­le­vis­sa jo­nois­sa. Kur­rui-krro, kurr, kur­rui-krro, kurr, kirr, kirr! Kur­jen huu­to!

Yh­täk­kiä mie­leen va­lah­taa ras­kas su­ru­mie­li­syys: syk­sy. Mi­ten jak­san taas vii­le­ne­vän sään, ki­re­ät pak­ka­set, pi­me­ät il­lat, sy­si­mus­tat yöt. Ah­dis­taa, pala nou­see kurk­kuun. On­ko hel­tei­sen ke­sän jäl­keen vai­ke­am­paa tyy­tyä ke­sän päät­ty­mi­seen? Luu­li­si asi­an ole­van juu­ri toi­sin­päin. Vai te­kee­kö van­he­ne­mi­nen so­peu­tu­mi­sen pi­me­ään ja kyl­mään ras­kaam­mak­si? On­ko se ikään­ty­mi­sen tuo­maa tur­vat­to­muut­ta? Nuo­re­na syk­sy oli mi­nul­le mie­lei­nen kyp­sy­mi­sen vuo­de­nai­ka. Tai pi­dän vie­lä­kin syk­sys­tä, mut­ta kun se en­nus­taa pi­me­ne­vää! Pi­tää pa­kot­taa mie­li toi­veik­kaak­si: ke­vät ja valo tu­le­vat taas. Toi­saal­ta on­han tal­ves­sa­kin oma vie­hä­tyk­sen­sä.

Lei­kit­te­len jos­kus aja­tuk­sel­la, et­tä meil­lä oli­si läpi vuo­den lä­hes yh­tä pit­kä päi­vä ja yö ku­ten Ete­lä-Eu­roo­pas­sa. En­tä jos pi­meä tu­li­si ai­na seit­se­män mais­sa il­lal­la ja au­rin­ko nou­si­si seit­se­män ai­koi­hin aa­mul­la? Oli­si­ko pi­meys hel­pom­pi kes­tää? Mat­kail­les­sa­ni Vä­li­me­ren mais­sa au­rin­gon­las­ku mer­kit­see mi­nul­le yö­tä, jol­loin on ai­ka ve­täy­tyä si­säl­le ja aset­tua nuk­ku­maan. Sik­si il­ta tun­tuu­kin pit­käl­tä, kun ul­ko­na on vie­lä läm­min­tä ja elä­mää.

Mo­nes­ti ih­met­te­len, mik­si Luo­ja on pais­kan­nut mei­dät po­loi­set asu­maan tän­ne poh­joi­sel­le pal­lon­puo­lis­kol­le kes­kel­le han­kia, pi­me­ää ja kyl­mää, jos­sa elä­mi­nen vaa­tii ta­vat­to­mas­ti ener­gi­aa. Mut­ta jos näin ei oli­si, jäi­si­kö ke­vään rä­jäh­tä­vä voi­ma ko­ke­mat­ta? Puut­tui­si ke­sän yö­tön yö. En ole bi­o­lo­gi, jo­ten en tie­dä, vaa­ti­vat­ko jot­kin luon­no­nil­mi­öt juu­ri täl­lai­sen vuo­de­nai­ko­jen kier­ron. Oli­si­ko poh­joi­sen asuk­kaan mie­len­laa­tu eri­lai­nen, vä­hem­män ras­kas­mie­li­nen, jos voi­mak­kaat vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lut puut­tui­si­vat?

Ke­sän kuu­mim­pien hel­tei­den, kirk­kaan tai­vaan ja läm­pi­mien ve­sien me­lon­ta­lo­man ai­kaan pu­he­li­mee­ni tuli vies­ti: ko­ti­sii­o­nim­me kes­kel­tä on per­hee­näi­ti kut­sut­tu van­hurs­kas­ten le­poon. Het­kes­sä aja­tuk­set ju­mit­tui­vat kier­tä­mään ke­hää: Mik­si niin nuo­ren piti kuol­la, mi­ten per­he jak­saa? Mik­si pien­ten las­ten äi­din vuo­ro oli nyt, oli­si­han jou­ti­laam­pi­a­kin läh­ti­jöi­tä ol­lut? Moni van­hus odot­taa kut­sua tai­vaan ko­tiin. Päi­vät ja yöt ovat ki­pua täyn­nä. Tai oli­si­han mei­tä mon­ta per­hee­tön­tä, joi­ta ei­vät jäi­si pie­net lap­set ikä­vöi­mään, ajat­te­lin. Häm­men­nyk­sen kes­kel­lä en ym­mär­rä muu­ta kuin ru­koil­la, et­tä tai­vaan Isä osoit­tai­si eri­tyis­tä rak­kaut­ta äi­din ja vai­mon me­net­tä­neil­le.

Mie­li ka­pi­noi. Mut­ta Ju­ma­lan ai­ka on toi­nen kuin ih­mi­sen. Vain Ju­ma­la tie­tää läh­tö­jär­jes­tyk­sen. Jos se mää­räy­tyi­si sen mu­kaan, kuka on tar­peel­li­nen, ma­sen­tai­si se miel­tä. Toi­nen oli­si tär­ke­äm­pi tois­ta. On Ju­ma­lan vii­saut­ta, et­tä näin ei ole. Us­kon kaut­ta ym­mär­räm­me, et­tä kun päi­vät ovat täyn­nä, nii­tä ei voi ih­mi­nen jat­kaa. Läh­ti­jän elä­mä oli täy­si, ja Ju­ma­la oli hä­net läh­te­mi­seen val­mis­ta­nut. Kui­ten­kin aja­tus kuo­le­mas­ta kes­kel­lä heh­ku­vaa ke­sää ja kuk­ki­vaa luon­toa tun­tui kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä.

Ju­ma­la on aset­ta­nut ih­mi­sel­le elä­män ja asu­mi­sen ajat ja ra­jat ja on lupa luot­taa, et­tä niin on hyvä. Luo­ja il­moit­taa it­sen­sä luon­nos­sa ja ih­mis­ten koh­ta­lois­sa. Hän pu­hut­te­lee mei­tä, kun jon­kun ys­tä­vän elä­mä päät­tyy var­hain. Se py­säyt­tää mei­dät ajal­li­siin asi­oi­hin kiin­ty­vät ky­sy­mään, mikä on elä­män tar­koi­tus. Ajat­te­len, et­tä vas­taus on sel­vä. Ju­ma­la on luo­nut mei­dät ian­kaik­ki­suut­ta var­ten. Pit­kä­kin elä­mä on sii­hen ver­rat­tu­na ly­hyt.

Us­kon­si­sa­ren muis­tol­le lau­let­tu Sii­o­nin lau­lu sa­noit­taa kes­kei­sen: ”Ei enää las­ke päi­vä, yön var­jot saa­vu­ta, ei ruu­mis kär­si­vä­nä aa­mua odo­ta, vaan au­tu­ai­na jaam­me tai­vais­ta iloa, koh­taam­me Ku­nin­kaam­me elä­män­vir­ral­la. Ju­ma­lan luo­na kai­kuu vain ää­net kii­tok­sen, on jää­nyt kaik­ki kai­puu ja ai­ka maal­li­nen.” Tai­vaas­sa ei ole enää yön pi­meyt­tä ei­kä tal­ven kyl­myyt­tä.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
25.4.2024

Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. 16:22

Viikon kysymys