JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

Nykyiset blogit
3.6.2019 6.29

Sii­nä se nyt au­ke­aa edes­sä­ni puis­toi­neen ja kuop­pai­si­ne ka­tui­neen al­ku­ke­sän lem­pe­äs­sä il­las­sa väl­keh­ti­vä Laa­tok­ka ku­peel­laan - Sor­ta­va­la. Kau­an olen haa­veil­lut tän­ne pää­se­vä­ni. En­sim­mäi­se­nä ha­vait­sen ka­tu­jen var­sil­la al­ku­ke­sän sy­ree­nit. Nii­den tuok­su suo­ras­taan huu­maa mi­nut.

Olem­me pääs­seet ra­jan yli mo­nen tar­kas­tuk­sen jäl­keen. Vaik­ka ra­ja­koi­rat ja -var­ti­jat, ai­dat ja piik­ki­lan­gat ovat merk­ki­nä val­ti­oi­den ra­jas­ta, luon­to ei tun­ne tätä ra­jaa, vaan jat­kuu maas­ta toi­seen met­si­neen ja jär­vi­neen.

Ra­jal­la odo­tel­les­sam­me pa­la­sin mie­les­sä­ni ajas­sa taak­se­päin, 1930-lu­vun al­kuun. Täs­tä ovat van­hem­pa­ni nuo­re­na­pa­ri­na kul­ke­neet muut­ta­es­saan Jo­en­suus­ta Suo­jär­vel­le. En tark­kaan tie­dä, min­kä­lai­sen muut­to­kuor­man kans­sa he ovat mat­kaa teh­neet. Mut­ta ne ta­va­rat, jot­ka äi­ti on myö­hem­min ot­ta­nut mu­kaan­sa läh­ties­sään kah­den lap­sen ja ano­pin kans­sa tal­vi­so­dan syt­ty­es­sä sil­loi­ses­ta ko­dis­taan Vii­pu­ris­ta, on help­po lu­e­tel­la.

Van­hem­pie­ni nuo­ruu­des­sa nyt ylit­tä­määm­me ra­jaa ei ol­lut. Oli laa­ja Kar­ja­la, jos­sa itään päin siir­ryt­tä­es­sä kar­ja­lan mur­re vaih­tui var­si­nai­sek­si kar­ja­lan kie­lek­si. Nyt alu­et­ta kut­su­taan luo­vu­te­tuk­si Kar­ja­lak­si. Vaik­ka moni jou­tui jät­tä­mään ko­tin­sa, kun vuo­sien 1940 ja 1944 rau­han­so­pi­muk­sis­sa so­vit­tiin luo­vu­tet­ta­vis­ta alu­eis­ta, säi­lyi Suo­mi kui­ten­kin it­se­näi­se­nä ja va­paa­na maa­na.

Vuon­na 1643 pe­rus­tet­tu Sor­ta­va­la, Laa­to­kan Kar­ja­lan pää­kau­pun­ki, oli alu­een kult­tuu­rin ja kau­pan kes­kus. Se kuu­lui en­sin Ruot­siin, sit­ten Ve­nä­jän val­lan al­le. Kau­pun­gin voi­ma­kas ke­hit­ty­mi­nen al­koi, kun alue lii­tet­tiin 1800-lu­vul­la Suo­men suur­ruh­ti­nas­kun­taan.

Puu­ta­lo­ri­vit ka­tu­jen var­sil­la ovat Suo­men ai­kai­sia, ku­ten lä­hes kaik­ki ki­vi­ta­lot­kin. Vaik­ka vuo­si­kym­me­net ovat ne hoi­ta­mat­to­mi­na rän­sis­tä­neet, minä näen ne kau­nii­na ja le­vol­li­ses­ti aset­tu­nei­na. Kun ne ai­koi­naan ovat ol­leet hy­väs­sä kun­nos­sa, on nä­ky­mä var­mas­ti ol­lut vie­hät­tä­vä. Ajam­me Kar­ja­lan­ka­tua, joka on kau­pun­gin pää­ka­tu. Sen var­rel­la on van­ha pa­lo­a­se­ma, yhä py­sys­sä tor­nei­neen.

Kau­pun­gin kes­kus­tas­sa on veh­re­äs­sä puis­tos­sa Ru­non­lau­la­jan pat­sas, jon­ka mal­li­na oli Pet­ri She­meik­ka. Tämä Al­po Sai­lon veis­tä­mä pat­sas pal­jas­tet­tiin Sor­ta­va­lan suur­ten lau­lu­juh­lien yh­tey­des­sä vuon­na 1935. Yhä ru­non­lau­la­ja kat­soo jyh­ke­ä­nä tä­män päi­vän kul­ki­joi­ta. Yhä läh­te­vät myös sa­ta­mas­ta lai­vat Va­la­moon.

Kar­ja­lan­ka­tu jat­kuu Kar­ja­lan­sil­ta­na Vak­ko­sal­men yli. Tämä 220 met­riä pit­kä sil­ta val­mis­tui 1932 ja oli sil­loin Suo­men pi­sin sil­ta. Vak­ko­sal­men ran­nas­sa on van­ha ki­vi­nen kan­sa­kou­lu.

Vak­ko­sal­mes­sa si­jait­si maam­me toi­nen suo­men­kie­li­nen se­mi­naa­ri Jy­väs­ky­län jäl­keen. Tuon vuon­na 1880 pe­rus­te­tun se­mi­naa­rin toi­min­ta mer­kit­si vah­vaa kan­san­si­vis­tyk­sen kas­vua ly­hy­e­nä ai­ka­na. Asi­an­tun­ti­jat sa­no­vat, et­tä il­man tätä kan­sa­no­pe­tus­ta Suo­mi ei oli­si it­se­näis­ty­nyt. Sil­lä ei oli­si ol­lut val­miuk­sia päät­tää omis­ta asi­ois­taan. Nyt tääl­lä se­mi­naa­rin alu­eel­la on rän­sis­ty­nei­tä puu­ra­ken­nuk­sia, jois­ta osa on ol­lut se­mi­naa­rin op­pi­lai­den asun­to­ja. Alue on sul­jet­tu, kos­ka se kuu­luu puo­lus­tus­voi­mil­le.

Näen mie­les­sä­ni opis­ke­li­joi­den kul­ke­van ka­duil­la. Mo­nil­la heis­tä on ol­lut vah­va kut­su­mus val­mis­tua ”kan­san­kynt­ti­läk­si”. Tän­ne Las­si-eno­ni­kin on mat­kus­ta­nut Li­pe­ris­tä pie­nes­tä mö­kis­tä ja val­mis­tu­nut kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jak­si vuon­na 1936. Hän muis­te­li iäk­kää­nä­kin joi­ta­kin se­mi­naa­rin leh­to­rei­ta. Yk­si heis­tä oli Wil­ho Siu­ko­nen, jon­ka tun­nem­me sä­vel­lyk­sis­tä ja käy­tös­sä ol­leis­ta lau­lu­kir­jois­ta. Sor­ta­va­las­sa vaa­lit­tiin suo­ma­lais­ta, kar­ja­lais­ta ja ka­le­va­lais­ta pe­rin­net­tä.

Me­nem­me Vak­ko­sal­men kuu­lui­saan puis­toon, jos­sa pi­det­tiin ai­koi­naan Sor­ta­va­lan lau­lu- ja soit­to­juh­lia. Re­he­vän leh­ti­puu­met­sän täyt­tää val­ta­va lin­nun­lau­lu. Lau­lu­la­van edes­sä pie­ni lap­si rä­mi­syt­te­lee pe­räs­sään le­lu­kuor­maa ja piir­te­lee lii­dul­la pääl­lys­tee­seen – tä­män päi­vän lap­sia. Is­tah­dam­me het­ken pen­keil­lä kuu­los­tel­len aja­tuk­sis­sam­me mui­nais­ta lau­lua. Nou­sem­me sei­so­maan ja lau­lam­me Näl­kä­maan lau­lun. ”Mei­dän­pä va­paut­ta vaa­rat on nää, mei­dän on lau­lua lah­tien pää”, on ka­jah­ta­nut tääl­lä en­nen so­ti­a­kin. Maa­kun­ta­lau­lut­han ope­tel­tiin sil­loin kou­luis­sa.

Kes­ki­kau­pun­gil­la py­säh­dym­me val­koi­sen, pu­nai­sel­la tii­lel­lä ko­ris­tel­lun ra­ken­nuk­sen edes­sä. Se oli ai­ka­naan Sor­ta­va­lan tyt­tö­kou­lu. Täs­sä Jac Ah­ren­ber­gin piir­tä­mäs­sä kou­lu­ra­ken­nuk­ses­sa on kirk­ko­mais­ta juh­lal­li­suut­ta. Sama ark­ki­teh­ti piir­si myös Ka­jaa­nin ny­kyi­sen kir­kon. Vie­res­sä on sa­man­tyy­li­nen ly­seo. Näi­tä ra­ken­nuk­sia kat­sel­les­sa­ni py­säh­dyn taas sen to­si­a­si­an edes­sä, et­tä tämä kaik­ki on ol­lut osa Suo­mea. Tyt­tö­kou­lus­sa ovat ka­jah­ta­neet suo­ma­lai­set lau­lut. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä voi­sin muu­ta­mia päi­viä ihan rau­has­sa kul­jes­kel­la tääl­lä.

Mis­sä­hän tääl­lä ovat ne pi­ha­pii­rit ja ko­dit, mis­sä äi­ti ja isä ovat vie­rail­leet Sor­ta­va­las­sa käy­des­sään? He ker­toi­vat Sor­ta­va­lan suu­ris­ta ke­sä­seu­rois­ta. Lu­te­ri­lai­nen kirk­ko, joka on ol­lut tyt­tö­kou­lun ja ly­se­on vie­res­sä, on pa­la­nut so­tien ai­ka­na. Vuon­na 1932 pe­rus­te­tun Sor­ta­va­lan ja ym­pä­ris­tön Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­nan laa­jen­tu­es­sa teh­tiin vuon­na 1938 pää­tös ra­ken­taa oma toi­mi­ta­lo. Tont­ti oli va­rat­tu Har­lun puo­lel­ta ja ra­ken­nus­ta var­ten oli ke­rät­ty hir­siä ja puu­tar­vik­kei­ta. Hank­keet ja hir­si­ka­sat jäi­vät, kun Sor­ta­va­las­ta läh­det­tiin evak­koon. Elä­vä us­ko kui­ten­kin kul­ki mu­ka­na sa­man ko­ti­maan uu­sil­le alu­eil­le.

Seu­raa­va­na ke­sä­nä poik­ke­am­me Laa­to­kan kier­rok­sel­la Sor­ta­va­las­sa. Kun py­säh­dym­me kir­kon edes­sä, nä­em­me ka­dun toi­sel­la puo­lel­la iäk­kään nai­sen. Hän kiin­nit­tää ja tu­kee hel­läs­ti val­koi­sel­la na­rul­la hen­toa sy­ree­nin­ver­soa. Me­nen hä­nen luok­seen ja yri­tän pu­hua jo­tain, mut­ta em­me ym­mär­rä tois­tem­me kiel­tä. Sii­tä tun­nen su­rua. Mie­tin, mis­tä hän ja hä­nen per­heen­sä on tul­lut so­tien jäl­keen Sor­ta­va­laan, kun Val­ko­ve­nä­jäl­tä ja Uk­rai­nas­ta tuo­tiin ju­na­las­teit­tain asuk­kai­ta suo­ma­lais­ten jät­tä­miin ko­tei­hin. He­kin jou­tui­vat uu­siin oloi­hin.Tun­si­vat­ko­han uu­det asuk­kaat vie­raut­ta näis­sä var­mas­ti eri­lai­sis­sa ko­deis­sa?

Kun läh­den nai­sen luo­ta, hän sa­noo vie­lä jo­tain ja jää kat­so­maan jäl­keem­me kä­det ris­tis­sä va­ka­vin il­mein. Hän vaa­lii ko­ti­port­tin­sa koh­dal­la val­kois­ta sy­ree­niä – uu­sia sy­ree­ne­jä tuok­su­maan tu­le­vi­na vuo­si­na.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
18.2.2020

Kyl­vä­kää oi­keu­den­mu­kai­suut­ta, kor­jat­kaa us­kol­li­suut­ta! Rai­vat­kaa it­sel­len­ne uu­dis­pel­to! Nyt on ai­ka et­siä mi­nua, Her­raa, minä tu­len var­mas­ti ja an­nan teil­le siu­nauk­sen sa­teen. Hoos. 10:12

Viikon kysymys