JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tai­vaan Isän lah­ja

Nykyiset blogit
21.10.2017 6.11

Pit­kän uu­pu­mus­jak­son jäl­keen näyt­ti sil­tä, et­tä elä­mä voi­si vä­hi­tel­len hel­pot­tua ja tul­la va­loi­sam­mak­si. Sil­loin hän il­moit­ti tu­los­taan, vau­va. "Mik­si?" ky­syin, ja vas­taus­ta en saa­nut. Oli vain alet­ta­va kä­sit­te­le­mään uu­den ih­meen kas­va­mis­ta si­säl­lä­ni.

Mie­tin puo­li­so­ni kans­sa ti­lan­net­ta. Ker­roin avoi­mes­ti omis­ta tun­te­muk­sis­ta­ni lä­hei­sil­le ys­tä­vil­le. Mie­tin, et­tä ha­lu­an ol­la var­ma it­ses­tä­ni, kun otan yh­teyt­tä neu­vo­laan. Sain pal­jon tu­kea ja Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen kan­nus­tus­ta. Oli myös he­rät­te­le­vää kes­kus­tel­la us­ko­vais­ten äi­tien kans­sa. En ol­lut yk­sin omien tun­te­mus­te­ni kans­sa. Pys­tyin­kin soit­ta­maan neu­vo­laan il­man it­kuun purs­kah­ta­mis­ta.

Pel­ko al­koi hii­piä vä­ki­sin. Edel­li­nen ras­kaus, syn­ny­tys ja vau­va-ai­ka kum­mit­te­li­vat mie­les­sä, vaik­ka oma ti­lan­ne oli nyt ai­van toi­sen­lai­nen. Li­säk­si uu­pu­muk­ses­ta toi­pu­mi­nen oli var­jo­na taus­tal­la. En­sim­mäis­ten ki­pu­jen jäl­keen pää­tin: nyt en lan­nis­tu! Yri­tin liik­kua enem­män, syö­dä pa­rem­min ja naut­tia koh­tuul­li­ses­ta voin­nis­ta ja täs­tä het­kes­tä. Yl­lät­tä­en se te­ho­si, ja sain ol­la jak­sa­va­na ai­van lop­puun as­ti.

Vau­vaa en us­kal­ta­nut aja­tel­la. Oli tur­val­li­sem­paa elää vain päi­vä ker­ral­laan. En ha­lun­nut vai­pua mu­reh­ti­maan tu­le­vaa. Kun syn­ny­tys lo­pul­ta al­koi lä­hes­tyä, en voi­nut enää kier­tää edes­sä ole­vaa. Oli pak­ko al­kaa et­si­mään pie­niä, su­loi­sia mek­ko­ja ja al­kaa tun­nus­tel­la omia he­rää­viä äi­din tun­tei­ta. Jos­pa kaik­ki me­ni­si­kin toi­sin, kun Ju­ma­la on an­ta­nut mi­nul­le niin hy­vin­voi­van odo­tu­sa­jan­kin, ajat­te­lin.

Lo­pul­ta hän syn­tyi. Fyy­si­ses­ti kuu­kau­sia, mut­ta aja­tuk­sis­sa vas­ta muu­ta­mia viik­ko­ja mi­nus­sa elä­nee­nä. Täy­del­li­nen lap­si! Mei­dän las­ten nä­köi­nen. Sy­liin tut­tu.

Kuu­den vii­kon lää­kä­rin­tar­kas­tuk­ses­sa lää­kä­ri kir­joit­ti: "äi­dil­lä ja vau­val­la on läm­min suh­de." It­ku tuli. Nä­ki­kö las­ten­lää­kä­ri­kin sen, mi­ten pit­kän mat­kan tämä lap­si oli mi­nua opet­ta­nut? Va­kuut­ta­nut: sinä rii­tät, kaik­ki on hy­vin.

Mi­ten pal­jon tätä las­ta­ni ra­kas­tan, vaik­ken hän­tä edes oi­kein odot­ta­nut! Mitä pel­kä­sin, kun koen nyt suu­rin­ta on­nea, mitä olen mis­sään las­ten syn­ty­mäs­sä tun­te­nut? Tai­vaan Isä on mei­dän per­het­tä isol­la kä­del­lä siu­nan­nut.

"äi­ti, Tai­vaan Isä oli iha­na, kun an­toi meil­le näin suu­ren lah­jan." Yh­dyn yl­pe­än iso­sis­kon sa­noi­hin sy­dä­mes­tä­ni!

Ul­la Lyy­ra

Päivämiehen Vierasblogi
20.2.2020

Sa­nat, jot­ka Her­ra on pu­hu­nut, ovat hen­ki ja elä­mä. Joh. 6:63

Viikon kysymys