JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

Pasanen Aili
Nykyiset blogit
12.2.2019 6.32

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190212063200

Mikä rik­kaus on­kaan omis­taa mo­nen­lai­sia ys­tä­viä. Mi­ten joku ih­mis­suh­de ke­hit­tyy ys­tä­vyy­dek­si? Jo­tain yh­des­sä ko­et­tua sii­hen tar­vi­taan. Se ko­ke­mus voi ol­la vai­ke­a­kin. Ys­tä­vys­ty­mi­nen voi ta­pah­tua pik­ku­hil­jaa tai no­pe­as­ti. Jois­ta­kin ys­tä­vis­tä voi­daan sa­noa: hän on sy­dä­nys­tä­vä­ni. Omil­la ys­tä­vyys­suh­teil­la­ni on kul­la­kin ta­ri­nan­sa.

Yk­si ys­tä­vyys­suh­de on mi­nua pu­hu­tel­lut, vaik­ka tois­ta ys­tä­vyk­sis­tä en kos­kaan ta­van­nut. äi­tim­me ja isäm­me kuo­le­mas­ta oli ku­lu­nut yli kak­si­kym­men­tä vuot­ta, kun sis­ko­ni löy­si mo­nen­lais­ten asi­a­pa­pe­rei­den jou­kos­ta erään kir­jeen. Oli se ai­ka­naan lu­et­tu, mut­ta sit­ten jää­nyt laa­tik­koon. Si­sa­rus­sar­jal­lem­me osoi­tet­tu kir­je oli tul­lut koh­ta äi­din ja isän pois­me­non jäl­keen. Sen oli kir­joit­ta­nut äi­din nuo­ruu­de­nys­tä­vä. Tuos­ta ys­tä­väs­tä meil­lä ei ol­lut muis­ti­ku­vaa, jo­ten päät­te­lim­me, et­tä äi­ti ja hä­nen Ai­li-ys­tä­vän­sä ei­vät juu­ri ol­leet ta­van­neet mo­niin vuo­si­kym­me­niin.

Ai­li-ys­tä­vä kir­joit­ti:

”Rak­kail­le Au­nen lap­sil­le. Lau­sun läm­pi­män osa­not­to­ni su­ruun­ne. Ym­mär­rän, et­tä te kai­paat­te äi­tiä, mut­ta jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo loh­dut­taa ja ilo sii­tä, et­tä hän on voit­ta­ja­na pe­ril­lä. Tun­sin äi­tin­ne nuo­ruu­des­ta as­ti. Muis­tan ne mo­net seu­rat, mitä Kiik­ka­lan pir­tis­sä pi­det­tiin. Seu­ro­ja oli har­vem­min kuin ny­ky­ään. Nuo­ret van­hain kans­sa rie­muit­si suu­res­ta ar­mos­ta. [--] äi­tin­ne pal­ve­li seu­ra­vie­raat. Siel­lä myös Yr­jö ”har­joit­te­li” pu­hu­maan. Minä py­hän­seu­tu­na kä­vin ko­to­na ja vä­lil­lä jäin Kiik­ka­laan yök­si, kun tu­lin kä­ve­le­mäl­lä Sii­ka­sal­men ta­lous­kou­lus­ta. Mat­ka oli pit­kä. Yh­des­sä ol­les­sa lau­let­tiin mel­kein yöt. Se oli juh­laa. Mie­li oli niin iloi­nen. Säi­ly­köön van­hem­pien muis­to kal­lii­na teil­lä lap­set.”

Kir­jees­tä huo­kui läm­min ys­tä­vyys. Olim­me äi­din kans­sa käy­neet hä­nen lap­suu­den mail­laan, ja äi­ti oli ker­to­nut meil­le lap­suu­des­taan ja nuo­ruu­des­taan. Muu­ta­mia va­lo­ku­vi­a­kin oli ole­mas­sa. Etee­ni piir­tyi­vät taas Kiik­ka­lan ke­dot ja koi­vik­ko. Nyt niis­sä ta­pah­tu­mis­sa oli li­säk­si äi­din nuo­ruu­de­nys­tä­vä­kin mu­ka­na. Kun tuon kir­jeen luim­me, to­te­sin heti: "Tai­dan tie­tää, ke­nel­tä olen etu­ni­me­ni saa­nut." Ha­lu­sin tu­tus­tua tar­kem­min tuon ys­tä­vän elä­mään.

Mo­nen pu­he­lin­soi­ton jäl­keen sain kuul­la Ai­lin elä­män­vai­heis­ta enem­män. Elä­mä oli kul­jet­ta­nut äi­din ja hä­nen ys­tä­vän­sä heti nuo­ruus­vuo­sien jäl­keen ai­van eri­lai­siin oloi­hin kau­as toi­sis­taan. Nyt ys­tä­vä oli jo on­nel­li­ses­ti pois­nuk­ku­nut. Sain omais­ten yh­teys­tie­to­ja, ja pää­tim­me sis­ko­ni kans­sa läh­teä ke­säl­lä tu­tus­tu­maan äi­din ys­tä­vän ko­ti­mai­se­miin. Sii­tä tu­li­kin mie­len­kiin­toi­nen mat­ka Poh­jois-Kar­ja­lan pik­ku­tei­tä ajel­len. Kesä oli kau­neim­mil­l­laan. Va­lo­ku­vis­ta sel­vi­si, kuka oli Ai­li-ys­tä­vä, ja Ai­lin omai­set­kin sai­vat meil­tä uu­sia ku­via ja tie­to­ja. Su­ku­ja ja su­ku­ni­miä tut­ki­taan pal­jon, mut­ta täl­lä ker­taa oli an­toi­saa tut­kia etu­ni­men mah­dol­lis­ta al­ku­pe­rää.

Eräs ys­tä­vis­tä­ni on nyt jo yli 30-vuo­ti­as ke­hi­tys­vam­mai­nen Eli­sa. Van­hem­pa­ni ys­tä­vys­tyi­vät Eli­san per­heen kans­sa hei­dän muu­tet­tua Ka­jaa­niin. Eli­san äi­ti muis­te­lee läm­möl­lä nii­tä kaik­kia tuo­ki­oi­ta, jot­ka ovat vir­kis­tä­neet mo­nen pie­nen lap­sen äi­din ar­kea. Hän ker­toi­lee: "Lap­set ih­met­te­li­vät, kun Au­ne-äi­dil­lä oli oma lim­sa­pul­lo mu­ka­na pii­ra­koi­ta lei­po­es­sa. Hän sa­noi, et­tä se on vain lei­pu­rin lim­saa."

Eli­san tun­sin vau­vas­ta as­ti. Hän op­pi hi­taas­ti pu­hu­maan. Ker­ran men­nes­sä­ni Eli­san ko­tiin liu­kas­te­lin jäi­sel­lä oven edus­tal­la ja ker­roin lip­su­nee­ni. Se sana oli Eli­sal­le uu­si mie­lui­nen sana, jon­ka hän heti op­pi. Sii­tä tuli mei­dän yh­tei­nen sa­nam­me, kuu­lu­mi­sem­me. Mo­nes­ti ta­va­tes­sam­me kuu­len iloi­sen nau­run hy­ri­nän ja sa­nat: "On­ko Ai­li lip­su­nut?"

En­tä ne nuo­ruu­de­nys­tä­vät, joi­den ajat­te­le­mi­nen­kin jo ryöp­säyt­tää muis­to­jen tul­van, hy­ker­ryt­tä­vän hy­vän olon ja hai­ke­an­kin mie­len. Joi­den­kin kans­sa ta­paam­me kas­vo­tus­ten. Tun­nen hei­dän las­ten­sa­kin elä­mää ja olen saa­nut lah­jak­si per­heis­tä kum­mi­lap­sia. Vaik­ka em­me oli­si pit­kään ai­kaan ta­van­neet ja vä­hem­män kuul­leet tois­tem­me elä­mäs­tä, ys­tä­vyys on ai­na tuo­re, kuin ei vä­lil­lä oli­si mi­tään vuo­sia. Ys­tä­vyys on niin säi­ly­vää. Sii­nä on sen kau­neus, sen sy­dän.

Vuo­si­kym­men­ten myö­tä elä­mä on kul­jet­ta­nut mo­nia pol­ku­ja. Nuo­ruu­de­nys­tä­vät asu­vat kau­ka­na. Sil­ti olen saa­nut lä­hel­le­ni uu­sia ys­tä­viä, joi­ta voin koh­da­ta ar­jes­sa. Mie­les­sä­ni saat­taa ol­la mo­nia huo­le­nai­hei­ta, kun ta­paam­me. Se on vain niin ih­meel­lis­tä, et­tei niis­tä tar­vit­se vält­tä­mät­tä pu­hu­a­kaan, kun ne jo kaik­ko­a­vat sii­nä ys­tä­vän lä­hel­lä. Mei­dän huo­lem­me ja ilo­nai­heem­me voi­vat ol­la eri­lai­sia. Nuor­ten seu­ras­sa mie­le­ni nuor­tuu, ja pie­net lap­set tuo­vat ai­van eri­tyis­tä va­loa ja iloa. Sii­nä­kin on elä­män suu­ri rik­kaus.

Ys­tä­vä kuun­te­lee ja ym­mär­tää. Luot­ta­mus ja us­kol­li­suus pi­tä­vät ys­tä­vyy­den koos­sa. Se, et­tä voin luot­taa toi­seen ja ys­tä­vä luot­taa mi­nuun. Voin ol­la ys­tä­vän kans­sa ai­van oma it­se­ni. Tär­kein­tä on se, et­tä ys­tä­vä kul­kee rin­nal­la us­kon tiel­lä. Ys­tä­vyyt­tä ei voi os­taa ei­kä myy­dä. Sii­hen ei voi pa­kot­taa. On su­rul­lis­ta ta­va­ta ih­mi­nen, joka ker­too, et­tei hä­nel­lä ole yh­tään ys­tä­vää. Moni et­sii luo­tet­ta­vaa ih­mis­tä, mut­ta löy­tää vain pin­nal­li­sia ih­mis­suh­tei­ta. Vaik­ka oi­kea ys­tä­vyys on lu­jaa ja säi­ly­vää, se on sa­mal­la hau­ras­ta ja sär­ky­vää, kuin ohut jää­rii­te jär­ven pin­nal­la tai jää­kuk­ka­set ik­ku­nas­sa. Sik­si sitä kan­nat­taa hoi­taa ja vaa­lia. Jos­kus sii­hen tar­vi­taan ai­kaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys