JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vir­taa­va vesi kut­suu mu­kaan­sa

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
6.8.2018 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180806064500

Tämä on ta­ri­na erääs­tä haa­vei­li­jas­ta ja hä­nen haa­vees­taan.

Haa­vei­li­ja on le­vo­ton. Hän pit­käs­tyy hel­pos­ti, jos tun­nit ovat lii­ak­si tois­ten­sa kal­tai­sia. Mai­se­maa täy­tyy vaih­taa. Hän et­sii kar­tois­ta uu­sia tei­tä ja ha­lu­aa kul­kea kau­ka­na val­ta­väy­lis­tä.

Si­ni­nen väri kar­tas­sa saa hä­net in­nos­tu­maan. Haa­vei­li­ja on ute­li­as: hän ha­lu­aa tut­kia saar­ten so­pu­kat, las­kea ran­to­jen ki­vet. Jäis­tä va­pau­tu­va vesi he­rät­tää kai­hon kau­kai­suuk­siin. Mus­ta joki kään­tää hä­nen kat­seen­sa si­sään­päin.

Haa­vei­li­ja unel­moi nu­kah­ta­mi­ses­ta yö­tuu­len su­hi­naan, he­rää­mi­ses­tä au­rin­gon­paah­tee­seen. Hän vai­puu miet­tei­siin­sä ve­den hil­jai­suu­des­sa, kes­kus­te­lee lai­nei­den lip­la­tuk­sen kans­sa. Hän ra­ken­tai­si vaik­ka it­se ka­noot­tin­sa, jos ei sitä muu­ten pys­ty hank­ki­maan.

Niin haa­vei­li­jan isä teki 1940-lu­vul­la. Ka­noot­ti oli teh­ty kan­kaas­ta! Ei hä­nen vai­mon­sa, Poh­jan­maan la­keuk­sien ui­ma­tai­do­ton kas­vat­ti, sitä ta­jun­nut en­nen kuin oli ka­noot­tiin jal­kan­sa as­tu­nut ja me­lon­ta­ret­kel­le läh­te­nyt. Isä kai haa­vei­li­jan ve­den sa­loi­hin sy­tyt­ti.

Haa­ve voi elää vuo­sia en­nen to­teu­tu­mis­taan.

Haa­vei­li­ja tut­kii kan­sa­no­pis­ton me­lon­ta­kurs­sie­si­tet­tä. Kurs­si on va­li­tet­ta­vas­ti täy­si. Hän ei luo­vu­ta, vaan soit­taa opis­tol­le ky­sy­äk­seen, ei­kö opet­ta­ja sit­ten­kin ot­tai­si in­no­kas­ta opis­ke­li­jaa yli­mää­räi­sel­le pai­kal­le. Ei hän­tä ote­ta, kurs­seil­la on pi­det­tä­vä huo­li tur­val­li­suus­mää­räyk­sis­tä. Pu­he­lin vai­puu haa­vei­li­jan sy­liin.

Koit­taa ke­vät, kuu­me nou­see. Haa­vei­li­ja et­sii jäl­leen me­lon­ta­kurs­se­ja. Sel­lai­nen löy­tyy, mut­ta se on vii­kon­lop­pu­na, jol­loin hän ei pää­se. Taas­ko toi­ve pa­ke­nee teil­len­sä? Haa­vei­li­ja van­noo it­sel­leen, et­tä kai­kes­ta huo­li­mat­ta hän hank­kii ka­ja­kin tu­le­va­na ke­sä­nä, vaik­ka ei ole pe­reh­dy­tys­tä la­jiin ei­kä vä­li­nei­siin vie­lä saa­nut­kaan. On jo ikää, ja on ai­ka to­teut­taa unel­mi­aan. Vir­taa­va vesi kut­suu hän­tä mu­kaan­sa.

Unel­man to­teu­tu­mi­nen on hi­das­ta, vai­ke­aa. Ka­jak­ki­kau­pat ovat kau­ka­na Ete­lä-Suo­mes­sa. Haa­vei­li­ja ti­laa tuo­te­lu­et­te­lon liik­kees­tä. Ke­sä­kuu­mal­la ai­vot kie­hu­vat, kun hän tut­kii ka­jak­kien omi­nai­suuk­sia. Hin­nan­kin pi­täi­si ol­la koh­dal­laan. Pyör­ryt­tää. Naa­pu­rin tyt­tö lai­naa Me­lo­ja-leh­ti­ään, ker­too mat­kois­taan ja an­taa ar­vok­kai­ta neu­vo­ja.

Haa­vei­li­jal­le tu­lee vii­mein ti­lai­suus käy­dä muu­ta­mas­sa me­lon­ta­vä­li­nei­tä myy­väs­sä kau­pas­sa pää­kau­pun­ki­seu­dul­la, mut­ta ei vie­lä osaa niis­tä so­pi­vaa kul­ku­vä­li­net­tä va­li­ta. Tie­to kyl­lä­kin li­sään­tyy. Ja in­nos­tus.

Tu­lee ke­sä­lo­ma­mat­ka Ete­lä-Sa­voon. Mök­kiin on ase­tut­tu ja al­kaa pai­kal­lis­ten mat­kai­lu­e­sit­tei­den tut­ki­mi­nen. Lä­hei­ses­sä me­lon­ta­kes­kuk­ses­sa jär­jes­te­tään muu­ta­man tun­nin me­lon­ta­kurs­se­ja! Haa­ve al­kaa konk­re­ti­soi­tua, se muut­tuu suun­ni­tel­mak­si. Pai­kat va­ra­taan, eväät teh­dään, rep­pu pa­ka­taan.

On kuu­ma päi­vä. Me­lon­ta­kes­kus ku­hi­see ih­mi­siä ja jär­vi ve­nei­tä. Sin­ne se­kaan haa­vei­li­ja pui­kah­taa op­paan­sa kans­sa.

Sai­maa kei­nuu al­la, au­rin­ko paah­taa pääl­lä, vesi kim­mel­tää. Oi­kea ote me­laan löy­tyy, pon­te­va kä­den ojen­nus ve­tää ka­ja­kin vauh­tiin. Pois ve­ne­väy­läl­tä, edes­sä ovat sok­ke­loi­set saa­ret, kor­vis­sa op­paan neu­vot. On ke­sän hie­no het­ki, yh­tä ve­den kans­sa!

Kol­men tun­nin me­lon­nan, eväs­te­lyn ja uin­ti­len­kin jäl­keen ra­kot kä­sis­sä tun­tu­vat il­keil­tä. Hiki va­luu, au­rin­gon kilo pa­kot­taa sil­miä. Ran­nas­sa pi­de­tään vie­lä pe­las­tau­tu­mis­har­joi­tuk­set. Kyl­lä, me­lon­ta on haa­vei­li­jan laji!

Vie­lä ei ole omaa ka­jak­kia, mut­ta mie­lei­nen mal­li on eh­kä jo löy­ty­nyt. Tu­lee syk­sy ja taas mat­ka Ete­lä-Suo­meen ka­jak­ki­kaup­paan. Odo­tus kip­ris­tää ma­has­sa, nyt­kö? Ajan­koh­ta on vää­rä; syk­syl­lä va­li­koi­mat ovat ole­mat­to­mat. Yh­tä merk­kiä aloit­te­li­ja kui­ten­kin saa sa­tees­sa ko­keil­la. Tuk­ka mär­kä­nä ko­kei­li­ja pa­laa ran­taan. Ka­jak­ki on lii­an iso kool­taan. Haa­ve va­luu jäl­leen vii­le­ne­viin ve­siin, odot­ta­maan koi­vu­jen puh­ke­a­mis­ta sil­mui­hin. Tou­ko­kuus­sa.

Lä­hei­nen joki peit­tyy jää­hän. Jos­kus kat­se kar­kaa jo­el­le – joko jäät su­la­vat? Aloit­te­li­ja lyö suun­ni­tel­man luk­koon: tou­ko­kuus­sa taas ete­lään ja kur­kis­ta­maan me­lon­ta­kau­pan va­li­koi­maan. Joko ke­vääl­lä haa­ve­ku­va te­rä­vöi­tyy vaik­ka­pa lin­jak­kaak­si pu­nai­sek­si ka­ja­kik­si? Me­lo­jan ta­ri­na on kes­ken.

Tuos­ta haa­vees­ta on ku­lu­nut vuo­sia. Nyt mi­nul­la on ol­lut pu­nai­nen ka­jak­ki 12 vuot­ta. Joka kesä olen pa­lan­nut vii­kok­si eri puo­lil­le Sai­maa­ta elä­mään unel­maa­ni to­dek­si.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
8.7.2020

Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen? Room. 2:4

Viikon kysymys