JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Voi­ma­va­ra­het­kiä

Päivämiehen vierasblogi
Nykyiset blogit
25.11.2018 6.46

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420181125064600

Mis­sä sinä la­taat ak­ku­si? Mis­tä ke­räät ar­kee­si iloa?

Mi­nul­le luon­to on tär­keä la­taus­paik­ka. Mo­net ker­rat se on py­säyt­tä­nyt het­kek­si ja ke­ven­tä­nyt taak­kaa – ja usein se on lä­hen­tä­nyt vä­le­jä nii­den kans­sa, jot­ka ovat sa­mal­le po­lul­le läh­te­neet.

Vuo­sia sit­ten va­el­sin Uts­jo­ki-Ke­vol­la. Siel­lä luon­non kau­neus sä­väyt­ti niin, et­ten ta­jun­nut edes rin­kan pai­noa, en jal­ko­jen vä­sy­mys­tä. Ih­met­te­lin maa­rus­kan sä­vy­jä, ma­ta­laa puus­toa, tai­vaan suun­na­ton­ta ava­ruut­ta. Tun­tui kuin oli­sin ol­lut pie­nen­pie­ne­nä suu­rel­la käm­me­nel­lä. Olin val­ta­van kii­tol­li­nen ys­tä­väl­le­ni, joka oli hou­ku­tel­lut mu­kaan­sa, an­ta­nut mah­dol­li­suu­den sen kai­ken ko­ke­mi­seen. Se reis­su jät­ti myös kai­pauk­sen tun­tu­reil­le. Sin­ne tah­toi­sin pa­la­ta yhä uu­del­leen. Kuun­te­le­maan. Kat­so­maan. Ajat­te­le­maan.

On­nek­si pie­nem­mäl­lä­kin ret­kel­lä voi ta­voit­taa jo­tain sa­maa. Jos­kus läh­dim­me ka­ve­ri­po­ru­kal­la ret­kei­le­mään lyh­ty­jen va­los­sa ko­dal­le ja joi­na­kin ker­toi­na jäim­me

nuk­ku­maan­kin nuo­ti­o­tu­len heh­kuun. Het­ken pää­hän­pis­tos­ta saa­toim­me läh­teä ih­met­te­le­mään yö­tai­vaan täh­tiä, re­von­tu­lien leik­kiä. Ei­kä hai­tan­nut, vaik­ka erääl­lä reis­sul­la pit­kos­puut ka­to­si­vat lu­men al­le ja reit­ti oli het­kit­täin hu­kas­sa. Nau­rus­sa­suin kai­voim­me maa­merk­ke­jä nä­ky­viin ja jat­koim­me taas eteen­päin.

Muis­tel­les­sa tu­lee kii­tol­li­suus ja ilo sii­tä, mikä oli jos­kus. Ja sii­tä, mikä on nyt.

Olem­me per­hee­nä­kin pyr­ki­neet ret­kei­le­mään pal­jon, niis­sä ra­jois­sa, jot­ka ovat tun­tu­neet kul­loi­seen­kin elä­män­ti­lan­tee­seen so­pi­vil­ta. Olem­me ih­me­tel­leet aal­to­jen hi­o­mia ki­viä, me­ren peh­me­ää hiek­kaa. Olem­me ylit­tä­neet suo­a­lu­ei­ta pit­kos­pui­ta pit­kin, nous­seet kor­keil­le kal­li­oil­le, ra­ken­ta­neet tai­de­te­ok­sia kä­vyis­tä ja maa­han pu­don­neis­ta ke­peis­tä.

Yk­si par­hais­ta reis­suis­tam­me suun­tau­tui Rii­si­tun­tu­rin mai­se­miin. Puo­li­vuo­ti­as viih­tyi rin­ta­re­pus­sa, isom­mat kul­ki­vat in­nois­saan it­se. Po­lun var­rel­la tun­tu­ri­pu­rot so­li­si­vat kirk­kai­na, ruo­ho­ka­nu­kat kuk­ki­vat au­ti­o­tu­van ym­pä­ril­lä ja kuuk­ke­li­pa­ri ila­koi käk­ky­räi­sis­sä puis­sa. Ker­ta toi­sen­sa jäl­keen hen­gi­tin si­sään tuo­ta kaik­kea. Koin, et­tä niis­sä het­kis­sä meil­le an­net­tiin iloa ja voi­ma­va­ro­ja kuin rai­kas­ta läh­de­vet­tä suo­raan huu­lil­le.

Vii­me ke­sä­nä tie­sim­me heti al­kuun, et­tä em­me voi­si teh­dä mi­tään isom­paa luon­to­ret­keä. Vau­va oli vie­lä niin pie­ni ja mie­he­ni oli ta­pa­tur­mas­sa lou­kan­nut pol­ven­sa. Ha­lu­sin asen­noi­tua ti­lan­tee­seen tyy­nes­ti, mut­ta sil­ti het­kit­täin hai­keus kir­pai­si. Kai­pa­sin pit­kos­puil­le, ikä­vöin tun­net­ta tuu­li­sel­la tun­tu­ril­la.

Mut­ta ei­vät luon­non ih­meet py­sy­neet­kään pois­sa. Erään ker­ran osuim­me laa­vul­le, jon­ne pää­si au­tol­la mel­kein vie­reen. Pai­kal­le sa­maan ai­kaan tul­leet nuo­ret mie­het il­moit­ti­vat iloi­ses­ti, et­tä he voi­vat ihan hy­vin ajel­la pyö­ril­lä seu­raa­val­le laa­vul­le, jää­kää te vain tä­hän. Kat­se­lim­me yh­des­sä jär­ven erä­mais­ta kau­neut­ta, ih­met­te­lim­me rau­haa ym­pä­ril­läm­me, iloit­sim­me sii­tä, et­tä saim­me ol­la sii­nä yh­des­sä, il­man kii­ret­tä. Lap­set uit­te­li­vat kep­pe­jä jär­ves­sä, et­si­vät ötö­köi­tä ja va­lo­ku­va­si­vat luon­non pie­niä ih­mei­tä ja toi­si­aan.

Luon­to ava­si meil­le ke­säl­lä myös ihan uu­den­lais­ta kat­sel­ta­vaa. Yh­des­sä kyy­kis­tyt­tiin seu­raa­maan, mi­ten uu­si, ih­meel­li­nen su­den­ko­ren­to kuo­riu­tui ko­te­los­taan, kas­vat­te­li sii­pi­ään kat­seem­me al­la. Myös mu­na­ko­te­loa kan­ta­va ran­ta­hä­mä­häk­ki ke­rä­si kiin­nos­tu­neet kat­se­li­jat lä­hel­leen.

Ja us­ko­kaa tai äl­kää, syk­syn tul­les­sa näim­me jopa ”kom­me lo­hi­kääm­met­tä”. Omiin sil­mii­ni ne näyt­ti­vät kar­vai­sil­ta tou­kil­ta, mut­ta va­jaan kol­men vuo­den ikäi­nen tie­tää kyl­lä lo­hi­käär­me­a­si­at äi­ti­ään pa­rem­min. Yh­des­sä nii­tä ih­met­te­lim­me ja ku­va­sim­me­kin. Ja pie­nen po­jan sil­mät lois­ti­vat.

Vii­me ke­sä­nä em­me pääs­seet kii­pe­ä­mään Ko­lil­le niin­kuin olim­me suun­ni­tel­leet. Em­me näh­neet kor­ke­al­ta hui­pul­ta avau­tu­vaa jyl­hää mai­se­maa. Sen si­jaan meil­le näy­tet­tiin mo­nen­lais­ta muu­ta ih­me­tel­tä­vää. Em­me jää­neet tyh­jin kä­sin.

Ih­meel­li­nen on Ju­ma­lan vii­saus. Ajat­te­len, et­tä jo­kai­seen elä­män­kaa­reen, jo­kai­seen päi­vään löy­ty­vät so­pi­vat voi­ma­het­ket. Meil­le an­ne­taan lah­jak­si ne pie­net ja eri­tyi­set tuo­ki­ot, jois­ta am­men­tuu ilo ja luot­ta­mus. Kii­tol­li­suus.

An­ne Lind­fors

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.
11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys